lauantai 17. tammikuuta 2015

Viikonloppu

Tällähetkellä on ihan hyvä olo. Päätin, että seuraavaa siirtoa miettisi vasta huhtikuussa ja keskittyisi nyt ihan muihin asioihin. Miehen kanssa tuli keskusteltua suunnitelmista ensi vuoden puolelle ja lyötyä vähän asioita lukkoon. Ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu! :)

Tietenkin jos tässä raskautuisi voisi miettiä noiden suunnitelmien vaihtamista toiselle ajalle, mutta sitä kun ei voi tietää, koska se päivä koittaa niin keskityn noihin muihin asioihin, että saan muuta ajateltavaa.

Viikonlopun viettelen suurimmaksi osaksi yksin, mutta lapsenvahdiksikin tänään pääsen viideksi tunniksi. Onneksi kuitenkin on jo kouluikäisiä lapsia niin voi käydä lainaamassa vaikka lastenelokuvan ja dippailla kasviksia siinä samalla. Tietenkin jos lapset ovat kiltisti niin tuo voisi onnistua. Ensiksi kuitenkin mennään vähän ulos leikkimään, sitten syödään ruokaa ja myöhemmin ehkä sitten sitä lastenelokuvan katsomista. Nuo ainakin näin alkuun kuulostaa hyvältä, mitä on itse tullut pienenpänä tehtyä.

Mieskin tulee ehkä ensi viikolla työmatkalta, joka nyt JÄLLEEN pidentyi. Ei ole siinä mielessä yllätys kun ne työkuviot muuttuu hänellä vähän väliä. Saa aina kirjoittaa "ehkä" kun ei ole koskaan  varmuutta miehen kotiinpaluusta. :D

Hyvää viikonloppua! :)

2 kommenttia:

  1. Se on hyvä että on suunnitelmia 😊 mekin ollaan haluttu pitää siitä kiinni että tehdään suunnitelmia elämässä ja toteutetaan niitä. On sitten mitä odottaa ja eletään tätä elämää, eikä niin että myöhemmin huomataan että junnattiin paikoillaan ja elämä meni ohi. Hyvää viikonloppua! Ja kiitos siun vertaistuesta! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pakko on vähän suunnitelmia tehdä, ettei junnaa paikoillaan. Välillä tulee elettyä sitä JOS elämää ja ei uskalla suunnitella elämää, mutta pakko sitä on joskus uskaltaa. :)

      Mielelläni olen vertaistukena. Sitähän varten täälä kirjoitetaan. :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)