tiistai 13. tammikuuta 2015

Ei niin ei!

Saako jo luovuttaa? Sain ovulaatiotikkuun jo tänään kp 13 hymynaaman ja kävin kuitenkin ultrassa jos sen tikku näytti väärin, mutta valitettavasti piti paikkaansa. Ihme kyllä ovuloin tässä kierrossa vasemmalta puolelta ja sielä oli 20mm folli ja limakalvon paksuudeksi saatiin 10mm.

Siirtoonhan ei edelleenkään päästä kun menisi jälleen viikonlopulle, vaikka kuinka päin tekisi. Eipä tässä muutenkaan päästä kotihommiin niin menihän se kierto tässä, ihan hukkaan. Olisi vain pitänyt pitää tämä kierto taukoa niin kun aluksi ajattelin. En tiedä jaksanko siirtoa ensi kierrossa edes yrittää, vaan mietin asiaa vasta maaliskuussa uudelleen, jos taas menee nämä aikataulut päin persettä. Meille kun olisi parasta tehdä siirto luonnolliseen kiertoon, mutta pian en enää jaksa odottaa kun se ei näytä onnistuvan sitten millään.


2 kommenttia:

  1. Johan on nyt.. Minulla oli kanssa siinä yhdessä kierrossa todella aikaisin hymy ovulaatiotestissä. Uskon, että harmittaa ja tuntuu varmasti siltä, että haluaisi luovuttaa.. Voimia sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan olla todella epäonnekas kun aina tulee joku este, ettei siirtoon päästä. Ehkä tästä pettymyksestä pian toivutaan. Kiitos Iina! :) <3

      Poista

Kiitos kommentista! :)