keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Viimmeinen työpäivä ja joulu toivotukset

Tänään suljin viimmeistä kertaa työpaikan oven ja tuntui kieltämättä vähän haikealta ja toisaalta iloiselta, että nyt kääntyy uusi sivu meidän elämässä kohti uutta arkea. Vauva voi olla maailmassa jo 6-8 viikon päästä ja nyt se tuntuu lyhyeltä ajalta, enkä osaa vielä edes kuvitella sitä tunnetta kun hän on täällä. ❤️ Jouluaatto ja joulupäivä menee kotona viettäessä ja sen jälkeen mennäänkin minun kotiseudulle näkemään perhettäni. Joulun jälkeen rupean pesemään vauvanvaatteita, valmistamaan asuntoa vauvan tuloon ja keräämään voimia synnytykseen.

Hankinnat alkaa olla jo hyvällä mallilla ja loput pienet ostokset teen ensi vuoden puolella. Ensi vuosi tuleekin olemaan erilainen, joka muuttaa meidän elämän täysin. Aionkin nyt nauttia jokaisesta hetkestä kun tässä jo loppuraskaudessa mennään.

Lopuksi toivotan teille ihanille lukijoille hyvää joulua ja ihanaa uutta vuotta! :) ❤️ Palailen taas ensi vuoden puolella blogin ääreen takaisin ja toivon teille kaikille ketkä vauvaa vielä toivoo, että he pääsisivät ensi vuonna kokemaan raskauden ja saisivat kaivanut nyytin syliin. ❤️

torstai 17. joulukuuta 2015

Vauvantarvikkeet

Pitkästa aikaa ajattelin tehdä listaa, mitä meillä on nyt hankittuna. Paljon ollaan tosiaan saatu tuttavilta tai ystäviltä tavaraa ja ihan hyvä määrä rupeaa nyt olemaan kaikenlaista. Vauvanvaatteita pitäisi jossain vaiheessa ruveta pesemään, mutta aloitan sen vasta joululoman alettua. Tässä on kuitenkin vielä hyvin aikaa siihen vauvan syntymään. 

Hoitopöytä saadaan huomenna, jonka bongasin halvalla tori.fi sivulta niin ei tarvi uutta 100€ pöytää ostaa. Tilaa kun meillä ei ole nykyisessä asunnossa kovin paljon ja pesukoneenkin päällä on sellainen korisysteemi, missä säilytetään omia ihonhoito tarvikkeita niin sen päällä ei voi vaippoja vaihdella. Pinnasänky ostetaan todennäköisesti myös joskus käytettynä tori.fi sivulta, koska mitä sitä turhaan maksamaan uudesta satoja euroja kun se ei kuitenkaan kovin monta vuotta mene.

Edelleen voi laittaa hyviä ehdotuksia ja mitä listalta puuttuu? :)

Mitä meillä on ja mitä puuttuu:

Vauvanvaatteita koossa 56-68 
• Yöpukuja, 1 koossa 56
Matkustuspussi
Lämpöpussi 
16 kpl sukkia
4 kpl erikokoisia pipoja
• 4 kpl talvipipo, hanskat ja villasukat (saatu ja ostettu)
1 kpl leikkimatto ja kantoliina (saatu).
Yhdistelmävaunut, turvakaukalo ja hoitolaukku.
• Sadesuoja ja hyttysverkko
Vauvan unipesä (saadaan)
• Sitteri
• Pinnasänky+reunapehmuste (ei heti välttämätön).
• Vuodevaatteita ja suojia pinnasänkyyn
• Itkuhälytin (ehkä hankitaan).
• Nenäniistäjä
• Pyyheitä 
• Vauvan kylpyamme
Äidinmaitokorvike (saatu 2kpl)
Hoitoalusta ja hoitopöytä
Kosteuspyyhkeitä (saatu)
Taitettava hoitoalusta reissuille
Harsoja (saatu 6kpl uutena)
Pumpulipuikkoja
Tutteja ja koliikki tuttipullo (saatu).
Nokkamuki (saatu)
Ruokalappu (saatu)
Vaippoja (saatu).
Ihonhoito voiteita vauvalle (saatu).
Leluja
• Kylpypyyhe 85 x 85 cm, kynsisakset, kuumemittari, hammasharja, hiusharja ja kylpylämpömittari (Äitiyspakkauksessa).
• Patja 70 x 42,8 x 4 cm, patjansuojus 90 x 150 cm, aluslakana 90 x 150 cm, peite 80 x 120 cm ja pussilakana 85 x 130 cm. (Äitiyspakkauksessa).

Minulle:
• Imetysliivejä 
• Liivinsuojia yö ja päivä käyttöön
• Imetyspaitoja
Nännivoide 
• Rintapumppu (hankitaan tarvittaessa).
• Imetystyyny (ehkä hankitaan).

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Neuvola rv 31+0

Ajattelinkin tulla kertomaan neuvolakuulumisia kun ne on vielä tuoreessa muistissa. Hemoglobiini oli ensimmäisellä mittauksella tasan 100 ja otettiinkin uusi näyte, joka oli sitten 115. Hemoglobiini kuitenkin pitäisi saada nousemaan ennen vauvan syntymää. Tälläkertaa minulla oli harjoittelija, joka oli tosi mukava persoona. Painon nousu on hyvin maltillista ja viimme neuvolakäynniltä paino on noussut sen 700 grammaa ja raskauden alusta sen 6,4kg. Paino ei tunnu juuri nousevan, vaikka syön 4-5 kertaa päivän aikana. Tosin en tiedä onko tämä jossain geeneissä kun omalla äidillänikään ei raskauksien aikana paino noussut kun alle 10kg. Verenpaine on nyt ruvennut nousemaan, mutta kuulemma ei ole vielä mitään hätää.

Töiden jälkeen olen ollut melko väsynyt, ettei ole ollut energiaa pitkiin kävelylenkkeihin mutta ajattelin loman alettua ruveta taas tekemään kävelylenkkejä. Tämä päivä olikin töissä melko hektinen kun sattui olemaan jouluruoka ja tarjottavaa oli melko paljon. Onneksi kuitenkin siitä selvittiin, vaikka tuntui ettei se tiskin määrä lopu koskaan. Nyt ollaankin jo voiton puolella ja loppu työpäivät onkin vähän "kevyempiä". Joululomaa odotellaan jo kuumeisesti! :)

Rv 31+0 (Rv 27+0)

Paino : +6,4kg (+5,7kg) 
Verenpaine: 119/78 (117/70)
Hemoglobiini: 115 (-)
SF-mitta: 28cm (24cm)
Syke: 140 (-)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulun odottelua

Tänä jouluna meidän joulu poikkeaa sen verran, että olemme jouluaaton vain kaksistaan, mukaan lukien kissat ja pienokainen masussa. Ennen on tullut oltua jouluaattona jommankumman perheen luona, mutta nyt päätettiin olla ainakin tämä joulu kotona. Ensi vuonna todennäköisesti ollaankin sitten taas jossain muualla. Ruoaksi syödään ihan perinteisiä jouluruokia ja ainakin suurimman osan teen ihan itse, koska on mukava nähdä keittiössä sitä oman käden jälkeä kun ei muutenkaan paljon nuo einesruoat innosta. Joulua on tullut laitettua vähän jo kotiin, mutta ehkä myöhemmin tulee jouluun panostettua enemmän ja hankittua pieni joulukuusi tai jos tässä vielä kovin innostun niin käydään sellainen ostamassa. Tosin voi olla, että kissat ehtii sen tuhota alta yksikön ja kuusesta ei ole mitään jäljellä tai se on vähän väliä kumossa. :D

Ensi jouluna onkin asiat toisin kun meitä onkin kahden sijasta kolme ja kieltämättä minua vähän jänskättää, miten se arki rupeaa vauvan kanssa rullaamaan mutta jospa ne menisi sillä omalla painollaan eteenpäin. Välillä kuitenkin hätkähdyn myös siihen kun tajuan olevani raskaana, koska raskaus on mennyt tähän asti kaikinpuolin hyvin, ilman suurempia ongelmia. Vauvan saaminen syliin tuntuu vieläkin ihan epäuskoiselta, vaikka tässä mennään jo melkein loppusuoralla. Saapa nähdä tajuanko tätä asiaa vielä silloinkaan kun se vauva on oikeasti sylissä.

Viikonloppuna käytiin ostamassa vaunut ja turvakaukalo ja se olikin minulle suuri kynnys kun olen vauvatarvikkeiden ostoa lykännyt koko ajan myöhemmälle jos jotain meneekin pieleen. Tavaraa meillä ei ole edelleenkään mitenkään ihmeellisesti ja paljon ollaan nyt saatu lahjaksi vauvantarvikkeita. Hoitopöytä käydään varmaan huomenna ostamassa kun yksi myy halvalla hoitopöytäänsä pois. Vielä 6 päivää työpäiviä, jonka jälkeen pääseekin vähän laittamaan kotia kuntoon. :)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Nimetön

Tänään olisi ollut pakastealkion laskettu aika jos raskaus olisi mennyt loppuun asti hyvin. Sytytin kynttilän pienokaisen muistoksi ja haikealta tuntuu, että näihin aikoihin meillä olisi voinut olla jo pieni käärö sylissä. Elämä päätti kuitenkin toisin ja pieni enkelimme suojeleekin meitä nyt pilven reunalta. Silti en tiedä, onko minulla oikeutta surra kun onnistuin raskautumaan heti seuraavasta hoidosta uudestaan.

Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että ollaan nyt päästy "turvallisille vesille" ja vauva voi selviytyä hengissä jos sattuisi nyt syntymään. Vauvan menetys pelottaa silti, vaikka olenkin jo hyvillä viikoilla ja pienokainen kovasti masussa liikuskelee. Yritän kuitenkin kaikin keinoin nauttia tästä raskaudesta ja malttamattomana odotan, milloin tämä meidän pieni ihme syntyy maailmaan. ❤️

torstai 3. joulukuuta 2015

Liebster award!

Kiitos Kultahippusia- blogin Viipille haasteesta! :) Tämä taitaa olla jo kolmas haaste, mutta en laita tälläkään kertaa uusia haasteita eteenpäin. :)
1. Parasta elämässäsi juuri nyt?
- Raskaus, ihana mies ja ystävät.

2. Onko mitään projekteja käynnissä? Jos on niin mitä? (<--- käsityöt, remontit yms.)

- Tällähetkellä ei ole mitään projekteja, mutta pitäisi varmaan pian laittaa lastenhuonetta/vierashuonetta kuntoon.

3. Listaa 3 lemppari blogiasi.
- Vaikea kyllä valita kolme lemppari blogia kun luen niin paljon erilaisia blogeja. :)


4. Jokin turhake elämässäsi mistä voisit luopua niin mikä se olisi?

- Vaikea nyt kyllä sanoa, mutta vaikka televisio kun sen ääressä tulee nykyään enää niin harvoin vietettyä aikaa. Netistä kun näkee nykyään kaikki sarjat jos on jäänyt katsomatta.

5. Suurin asia minkä olet saavuttanut?
- SM-pronssi maastojuoksun joukkueviestissä.

6. Pahin pelkosi?
- Läheisen kuolema tai vauvan menetys.

7. Unelmiesi talo?

- Valkoinen tiilitalo järven rannalla. Mieluusti kolme tai neljä makuuhuonetta, keittiö ja olohuone saisi olla samaa tilaa, kodinhoitohuone, kylppäri kahdella suihkulla ja iso sauna.

8. Valokuvaatko, jos kuvaat niin minkälaisista kuvista pidät?

- Välillä ja enimmäkseen auringonlaskusta, järvestä tai jostain muusta kauniista maisemasta.

9. Laita lempikuvasi alle.

Tämä kuva on otettu kesällä 2007 tai 2008 kotiseudulla kun aurinko oli kauniisti laskeutumassa. Samaan kuvaan oli eksynyt fasaani kun lähti hyvään aikaan lentoon. :)



10. Omistatko tatuointeja? Jos omistat mikä on niiden tarina?

- En omista, mutta on haaveissa.

11. Hassuin tapasi? 

- En tiedä kuuluuko tämä hassuihin tapoihin, mutta minun pitää ennen lähtöä tarkistaa monta kertaa, että kaikki sähkölaitteet on kiinni.