Tunteiden vaihtelu on varmaan tuttua monelle. Minulla on välillä hyvä olo, kunnes yhtäkkiä iskee se suru, ettei tästä tule yhtään mitään. Tekisi mieli vain itkeä koko ajan. Luin eilen yhtä foorumia, minne rupesin kirjoittamaan heinäkuussa 2012 kun aloitimme miehen kanssa haaveilemaan lapsesta. Sitä luettani tajusin, että olin ainut siitä ketjusta kuka ei ole koskaan päässyt tekemään positiivista raskaustestiä ja siirtynyt sinne odottajien puolelle.
Tuli todella paska fiilis kun olin niin innokkaana vuonna 2012 kirjoitellut, että ehkä pian meilläkin tärppää ja tajuta jälkeenpäin, että tässä sitä vielä ollaan lapsettomana. Ketjua lukiessani huomasin kuinka vain enemmän ja enemmän tulin epätoivoisemmaksi siitä kun kaikki muut plussaisi ja yritti jo toista siinä ajassa kun minä vieläkin yritin sitä ensimmäistä. Huomasin sieltä sellaisenkin, että mies oli sanonut jo viiden kuukauden yrityksen jälkeen, että "hänessä on varmaan jotain vialla" ja kuinka oikeassa hän olikaan. :(
Mies ei nyt välttämättä haluakkaan kirjoittaa omia ajatuksiaan lapsettomuudesta. Ne on ehkä kuitenkin liian henkilökohtaisia, ettei osaa kirjoittaa niitä ylös muiden nähtäväksi. En viitsi häntä siihen pakottaakkaan, vaikka aluksi oli ihan suostuvainen kirjoittamaan. Kunnoitan kuitenkin hänen päätöstään.
Mies lähti aamulla työmatkalle ja otti matkalaukkuun "Ei kenenkään äiti" kirjan mukaan, että voi lukea muiden tarinoita lapsettomuudesta. Normaalisti mies ei lue kirjoja, mutta halusi välttämättä tämän lukea. Olen itse kyseisen kirjan ostanut kotiin ja lukenut läpi useampaan otteeseen. Yhä uudelleen se koskettaa samalla tavalla. Katsotaan, miten mies reagoi niihin tarinoihin jos ehtii sitä lukea.
Tässä se epätoivon tunne on sydäntä murskaava, kun ei voi tietää saako sitä kaivattua pienokaista koskaan. Toivo on se ainut asia, jonka takia tässä yritetään jos se onnenpäivä vielä joskus koittaisi. Ehkä mekin vielä joskus kuulutaan näiden onnellisten joukkoon, kovasti ainakin haluaisin uskoa niin! :)
Tuli todella paska fiilis kun olin niin innokkaana vuonna 2012 kirjoitellut, että ehkä pian meilläkin tärppää ja tajuta jälkeenpäin, että tässä sitä vielä ollaan lapsettomana. Ketjua lukiessani huomasin kuinka vain enemmän ja enemmän tulin epätoivoisemmaksi siitä kun kaikki muut plussaisi ja yritti jo toista siinä ajassa kun minä vieläkin yritin sitä ensimmäistä. Huomasin sieltä sellaisenkin, että mies oli sanonut jo viiden kuukauden yrityksen jälkeen, että "hänessä on varmaan jotain vialla" ja kuinka oikeassa hän olikaan. :(
Mies ei nyt välttämättä haluakkaan kirjoittaa omia ajatuksiaan lapsettomuudesta. Ne on ehkä kuitenkin liian henkilökohtaisia, ettei osaa kirjoittaa niitä ylös muiden nähtäväksi. En viitsi häntä siihen pakottaakkaan, vaikka aluksi oli ihan suostuvainen kirjoittamaan. Kunnoitan kuitenkin hänen päätöstään.
Mies lähti aamulla työmatkalle ja otti matkalaukkuun "Ei kenenkään äiti" kirjan mukaan, että voi lukea muiden tarinoita lapsettomuudesta. Normaalisti mies ei lue kirjoja, mutta halusi välttämättä tämän lukea. Olen itse kyseisen kirjan ostanut kotiin ja lukenut läpi useampaan otteeseen. Yhä uudelleen se koskettaa samalla tavalla. Katsotaan, miten mies reagoi niihin tarinoihin jos ehtii sitä lukea.
Tässä se epätoivon tunne on sydäntä murskaava, kun ei voi tietää saako sitä kaivattua pienokaista koskaan. Toivo on se ainut asia, jonka takia tässä yritetään jos se onnenpäivä vielä joskus koittaisi. Ehkä mekin vielä joskus kuulutaan näiden onnellisten joukkoon, kovasti ainakin haluaisin uskoa niin! :)
Tänään juuri itsekin mietin näitä samoja asioita. Joskus on niitä päiviä kun on niiiiiin positiivinen sen tulevaisuuden suhteen, toisinaan taas on "hyväksynyt" lapsettomana olon ja suunnittelee jo elämää ilman lapsia (tänään juuri miehelleni sanoin, että jos niitä lapsia ei tule, niin tehäänhän elämässä sitten kaikkea hienoa) ja toisinaan taas on niin pirun pettynyt, surullinen ja vihainen maailmalle.
VastaaPoistaItse välillä toivoisin, että joku kertoisi mitä todellisuudessa tulee käymään. Epätietoisuus omasta elämästä on niin raastavaa. Olisiko helpompi jos joku sanoisi että te ette saa lapsia ja elämänne näyttää tältä. Pystyisiköhän silloin alkaa tekemään surutyötä ja suunnitella elämänsä "paremmin"?
Halauksia! Toivottavasti tulee taas niitä parempia päiviä ..ja se paras päivä myös joku päivä <3
Muutenkin on omassa elämässä tapahtunut kaikenlaista pahaa niin tämä lapsettomuuden taakka tuntuu olevan jo liikaa. Ei vain välillä kestä tätä elämää kun sen pitää olla niin rankkaa.
PoistaNormaalisti sitä surua ei minusta huomaa kun yleensä aina hymyilen ihmisille. Hymyllä kun saa peitettyä sen kaiken pahan olon. Kyllä olen kovasti toivonut, että joku tulisi kertomaan, miten tämän lapsettomuuden kanssa tulee käymään, saadaanko lasta vai ei. Ei ole mukavaa surra sellaista, mitä ei koskaan ole ollutkaan... :(
Ehkä jossain vaiheessa taas olen pirteämmällä päällä, vaikka nyt onkin ollut pitemmän aikaa tälläistä "ei tästä tule mitään" päiviä. Kiitos Bertta! <3
Niin samoissa fiiliksissä. Toisinaan olen todella iloinen asioista, jotka ovat hyvin, mutta jostain syystä kaikki pitää aina kokea vaikeamman kautta. :( En edelleenkään voi käsittää, että miksi minun piti tehdä se positiivinen testi "kesken keskenmenon". Tällä hetkellä tuntuisi helpommalta, että en olisi tiennyt minun kropassani olevan raskaushormoonia..
VastaaPoistaSepä. :( En voi edes kuvailla sitä tunnetta, miltä susta tuntuu kun tuli varhainen keskenmeno <3 Olisin kyllä niin maassa jos sen kokisin. Toisaalta se voi luoda myös toivoa, että uuteen raskauteen on mahdollisuus. Haleja! <3
PoistaJotenkin niin omituinen viikko takana, mutta ehkä tässä vielä löytää positiivisiakin asioita, vaikka epäreilulta tuo keskenmeno ehdottomasti tuntuu.
VastaaPoistaAina aikaisemmin toivoin näkeväni positiivisen raskaustestin, mutta nyt tuntuu ettei sellaista olisi ikinä kannattanut toivoa. Eiköhän mekin Laura vielä joskus toivottavasti saada ne omat lapset. Pakko uskoa ihmeisiin. <3
Eiköhän tässä pikkuhiljaa piristytä kun aika kuluu! :) Toivon kyllä Iina, että me saataisiin vielä jonain päivänä ne omat pienet kääröt syliin ja päästään elämään sitä omaa perhe arkea. <3
Poista