tiistai 30. tammikuuta 2018

Siirtyminen pinnasängystä lastensänkyyn

Me siirryttiin viikko sitten vihdoin pinnasängystä isojen poikien sänkyyn kun poika oppi kiipeämään pinnasängystä pois. Vähän jännitti, miten illat tulisi jatkossa menemään ja montako kertaa joutuu viemään takaisin sänkyynsä, ennen kuin uni tulee. Ensimmäiset pari iltaa olikin ne vaikeimmat ja sängystä juostiin heti pois kun me päästiin huoneesta pois, jonka jälkeen sitä jatkui ainakin sen 30-60 minuuttia, kunnes suostuttiin sänkyyn jäämään. Nykyään suostuu jäämään sänkyynsä hyvin, ellei hae omasta huoneestaan jotain unilelua niin pistää valot päälle ja sammuttaa ne kun menee takaisin sänkyynsä ja nukahtaa itsekseen.

Aamuisin poika kävelee suoraan meidän vanhempien huoneeseen ja laittaa kaikki valot päälle, joka ei aina tästä äidistä tunnu kivalta kun omassa sängyssä on vielä niin ihana nukkua :D Itkuhälytin on vielä varmuuden vuoksi käytössä jos en herää pojan heräämiseen, mutta yleensä herään jo siihen kun poika avaa oman huonensa oven ja tepsuttelee meidän huoneeseen. Pinnasänky siirtyikin nyt toiseen huoneeseen odottamaan, jospa pääsisi käyttöön seuraavalle lapselle.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kolmas ICSI alkaa

Viime kierron kp 19 aloitin Synarela-nenäsumutteen ja tänään alkoi kuukautiset onneksi ihan ajallaan kun olen kuullut, että ne voi viivästyä nenäsumutteen takia. Kp 12 on nollaultra ja selvitellään, milloin aloitan Gonal-F käytön, mitä muita lääkkeitä pitää vielä ostaa lisäksi ja milloin suurinpiirtein ajoittuu punktio. Pieni jännitys alkoi nostamaan päätään ja nyt on myös viimeinen mahdollisuus saada vielä se 2018 vauva. Onneksi tuon pojan kanssa unohtuu kaikki jännitykset, mutta pitää taas vain toivoa parasta jotta kaikki menisi hyvin ja saadaan parin viikon päästä kyytiläinen matkaan.

Onko täälä muita nyt hoidossa käyviä? :)

torstai 18. tammikuuta 2018

Leikkaus ohi ja kuntoitus alkaa

Tiistaina tehtiin peukalon koukistajajänteen leikkaus nukutuksessa, joka meni hyvin ja tänään teetettiin ja laitettiin tuollainen irroitettava tukilasta tilalle, jonka jälkeen sain kuntoitusohjeet. Päivässä tuleekin tehdä 6 kertaa harjoituksia. Nostaminen, kädellä työntäminen/vetäminen ja muut on kielletty nyt täysin ja kuuden viikon kuluttua katsotaan sormen tilannetta uudestaan ja saanko luopua lastasta jo kokonaan. Yhteensä toipumisaika on 12 viikkoa, jonka jälkeen saan käyttää kättä vasta täysin normaalisti ja siihen asti jatkuu kuntoutus.

Tällähetkellä menen tämän toisen käden varassa ja onneksi saan isovanhemmilta apua ja anoppi on käynytkin nyt tiistaista asti pojan kanssa ulkona ja tehnyt ruoat, niin on helpottanut tätä tilannetta kummasti. Ensi viikoksi menen kotiseudulle pojan kanssa kun jotenkin nyt tuli sellainen olo, että pitää päästä hetkeksi pois näistä kotioloista kun ei tässä juuri pysty paljoa muutenkaan tekemään ja onneksi sielä on myös apukäsiä tarjolla.

Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja treenit rupeaisi tuottamaan tulosta, niin saadaan tästä vielä toimiva peukalo. :)

torstai 11. tammikuuta 2018

Leikkaus edessä

Viime marraskuun lopussa loukkasin peukaloni leikkaamalla sen keskikohtaan syvän haavan. Ennen joulua taitoin samaisen sormeni ulkona kun tartuin nopeasti lapsesta kiinni hänen liukastuessa tiellä, jonka seurausena sormeni taittui ja jänne meni poikki. Vähän epäiltiin  kun leikkasin sormeeni niin se teki pienen loven koukistajajänteeseeni ja ulkona tapahtuneen taittumisen jälkeen se napsahti kokonaan poikki. Tiistai aamuna minulle on tulossa jänteen leikkaus, jonka toipumiseen menee 12 viikkoa eli koko kevät menee sormea kuntoittaessa ja lähdenkin leikkauksen jälkeen pojan kanssa kotiseudulle noin viikoksi niin saan käsiapua kun mies meidät sinne ajaa. Miehen perheeltä saa myös onneksi tarvittaessa apua ja todennäköisesti palkkaan vielä jonkun minua auttamaan jos en pärjää pojan kanssa kotona, koska pukeminen ja nostaminen oli yllättävän hankalaa yksikätisenä kun sitä jo treenasin.

Lapsettomuushoidot onnistuu kaikesta huolimatta helmikuussa, vaikka tämä vuosi alkoi ihan eri tavalla kun ajattelin. Tänään aloitin Synarela-nenäsumutteen ja enemmän tällähetkellä jännittää leikkaus kun hoitojen aloitus. Lääkäri merkitsi kynällä, mistä mulla käsi aukaistaan ja toivottavasti tästä sormesta saataisiin vielä ihan toimiva, eikä enää tulisi mitään suurempia tapaturmia omalle kohdalle. :)