Vauvavuosi lähenee loppuaan, josta tullaankin aiheeseen miten se parisuhde on kestänyt tämän ensimmäisen vauvavuoden. Monesti olen lukenut kun melko useat parit eroaa juuri vauvavuotena tai sen jälkeen ja meillä olikin miehen kanssa puhetta jo ennen vauvan syntymää, että ensimmäisenä vuonna ei erota. Tietenkin jos olisi tullut se tunne, että nyt haluaa erota niin oltaisiin odotettu sen vauvavuoden yli tai enemmän, mitä tehdään tilanteelle.
Pojan syntymän jälkeen sitä oli melko hormonimyrskyssä ja itkeä pillitin vähän väliä jostain, mitä ei normaalisti tapahdu juuri koskaan. Imetys oli aikaa vievää, jossa vierähti hyvin se tunti tai enemmän ja tuli elettyä jonkin aikaa siinä vauvakuplassa, kunnes ne yöheräämiset alkoi viemään omaa jaksamista, jossa myös parisuhde vähän jäi sinne taka-alalle. Muistan sen yhden päivän kun poika vain huusi ja raivosi rinnalla eikä mikään tuntunut auttavan, josta olin todella väsynyt. Mies kun tuli töistä kotiin romahdin itkuun ja annoin pojan miehen syliin ja menin itse sänkyyn nukkumaan. Fiilis oli juuri sellainen "paska äiti" kun en saa poikaa rauhoittumaan, mutta sekin oli ihan tilanteeseen kuuluva vaihe. Mies kuitenkin auttoi parhaansa mukaan töistä tullessaan tekemällä ruokaa, käymällä kaupassa, antamalla tuttipullosta maitoa, vaihtamalla vaippaa, siivoamalla, nukuttamalla poikaa jne, mikä on siis todella hyvin. Pojan ollessa nukkumassa tehtiin melko paljon niitä omia juttuja, mutta yritettiin muistaa myös toisemme ihan kuulumisia kysellessä, kosketuksilla ja pienillä rakkauden osoituksilla. Varsinaista seksiä meillä ei ollut yli 2 kuukauteen pojan syntymän jälkeen kun jälkivuoto kesti sen 8 viikkoa.
Välillä kuitenkin ärsytti se kun mies luovutti melko useasti poikaa nukuttaessaan ja sain hoitaa nukuttamiset yksin. En kyllä itsekkään aina se parhain puoliso ollut ja tuli suututtua ja sanottua välillä vähän pahastikkin, mitä kyllä aina jälkikäteen tuli pyydettyä anteeksi. Raha-asiat itseäni vaivasi/ vaivaa edelleen kun en voinut osallistua elämiseen/kustannuksiin niin hyvin kuin ennen ja on pitänyt jonkin aikaa totutella tilanteeseen olla "miehen elätettävänä". Ehkä tässä vielä jonain päivänä onnistaa ja saisin vakituisen työpaikan niin ei tarvitsisi niin paljon stressata raha-asioita. Öisin välillä jaksoteltiin, kuka käy pojan vaipan vaihtamassa mikä helpotti sitä, ettei aina itse tarvitse nousta ja meillä mies hoiti sen alkuyön ja minä loppuyön. Viikonloppuisin toinen saikin sitten nukkua yhtenä päivänä aina pitempään, ellei mies ollut työreissussa. Pojan kasvaessa alkoi tilanne vähän helpottua ja iltaisin saatiin vähän sitä yhteistä aikaa, jolloin katseltiin elokuvia, lempisarjoja ja rupateltiin enemmän. Viimmeisen vuoden aikana ollaan käyty 4 kertaa kahdestaan ulkona ja oltu maksimissaan 2-5 tuntia poissa, mikä tuntuu ihan hyvältä määrältä.
Vauvavuosi on kaikenkaikkiaan vain lujittanut meidän suhdetta, vaikka en kyllä juuri uskonutkaan sen tätä kaatavan kun ollaan tässä yhdessä olomme aikana koettu pahempiakin vaikeuksia, joista ollaan selvitty. Sitä kun tuli luettua kaikenlaisia tarinoita niin pelkäsi jos meille käy niin, mutta onneksi ei kuitenkaan. Teksti välillä vähän poikkesi raiteiltaan, mutta suotakoon se tämän kerran. :) Tästä on vain hyvä jatkaa yhteistä taivalta eteenpäin, jota tuleekin parin kuukauden päästä jo 6 vuotta. :) ♥
torstai 26. tammikuuta 2017
maanantai 23. tammikuuta 2017
11 kuukautta
Enää kuukausi ja minun pienestä ihanasta poitsusta tulee jo taapero. Kuinka ihanaa ja raskasta se on ollut samaan aikaan. Tuo poika on niin valloittava tapaus, päivittäin oppii jotain uutta ja antaa ihania suukkoja poskelleni. Kuinka nopeasti tuosta minun pienestä vauvasta on kasvanut jo iso vauva. 💙
11kk iässä hän
Herää aamuisin 8-9 aikaan ylös
Käyttää hyvin jo pinsettiotetta
Käyttää enemmän vasenta kättään
Syö 4-5 kertaa päivässä
Syö sekä soseita ja sormiruokaa
Hapanmaitotuotteista raejuusto on paras. Viili ja jugurtti ei mene vielä niin hyvin alas.
Vettä juodaan nokkamukista ruoan yhteydessä
Oppi vilkuttamaan kun sanoo, hei hei!
Availee laatikoita ja tyhjäilee niitä
Noukkii käsiinsä kaikkea kiellettyä ja konttaa kovalla vauhdilla karkuun, joka on varsin hauskaa kun äiti juoksee perässä :D
On suurimmaksi osaksi iloisella päällä
Kiljahtelee, virnistää naamaansa ja nauraa hekottaa paljon
Narskuttaa välillä hampaitansa
Välillä on saattaa puraista syödessään, mutta lopettaa yleensä melko pian kun irrotan otteen ja kokeillaan uudestaan
Suusta tulee sitä omaa kieltä :)
Osaa taputtaa käsiään yhteen
Lempilelut on imurin johto, marakassi, kännykät, kaukosäätimet, soiva kirja ja palikkatorni
Omistaa 8 hammasta. Neljä alhaalla ja neljä ylhäällä.
Ei tykkää juuri hampaiden pesusta
Jokaista tukea vasten noustaan seisomaan ja kävellään tukea vasten
Taaperokärryllä kävellään päivittäin
Vähän on harjoitellut jo seisomista ilman tukea ja se onkin hauskaa puuhaa, jolle hekotetaan kun pysyykin pari sekuntia pystyssä
Paikasta toiseen liikutaan konttaamalla
Käyttää hyvin jo pinsettiotetta
Käyttää enemmän vasenta kättään
Syö 4-5 kertaa päivässä
Syö sekä soseita ja sormiruokaa
Hapanmaitotuotteista raejuusto on paras. Viili ja jugurtti ei mene vielä niin hyvin alas.
Vettä juodaan nokkamukista ruoan yhteydessä
Oppi vilkuttamaan kun sanoo, hei hei!
Availee laatikoita ja tyhjäilee niitä
Noukkii käsiinsä kaikkea kiellettyä ja konttaa kovalla vauhdilla karkuun, joka on varsin hauskaa kun äiti juoksee perässä :D
On suurimmaksi osaksi iloisella päällä
Kiljahtelee, virnistää naamaansa ja nauraa hekottaa paljon
Narskuttaa välillä hampaitansa
Välillä on saattaa puraista syödessään, mutta lopettaa yleensä melko pian kun irrotan otteen ja kokeillaan uudestaan
Suusta tulee sitä omaa kieltä :)
Osaa taputtaa käsiään yhteen
Lempilelut on imurin johto, marakassi, kännykät, kaukosäätimet, soiva kirja ja palikkatorni
Omistaa 8 hammasta. Neljä alhaalla ja neljä ylhäällä.
Ei tykkää juuri hampaiden pesusta
Jokaista tukea vasten noustaan seisomaan ja kävellään tukea vasten
Taaperokärryllä kävellään päivittäin
Vähän on harjoitellut jo seisomista ilman tukea ja se onkin hauskaa puuhaa, jolle hekotetaan kun pysyykin pari sekuntia pystyssä
Paikasta toiseen liikutaan konttaamalla
Vaatekoko on 74cm
Käytössä Liberon 4 koon housuvaipat ja öisin Liberon 5 teippivaipat
Kukkuuleikki ja äidin lattialla konttaaminen on hauskaa seurattavaa, jolle nauretaan
Rakastaa kylpemistä ja tulee itku kun joutuu sieltä pois
Nukkuu päivisin 1-2 päikkärit
Nukkuu yhdet päikkäreistä yleensä aina vaunuissa
Nukkuu yhdet päikkäreistä yleensä aina vaunuissa
Yöunille mennään 19.30-20.45
Heräilee öisin 3-5 kertaa
Nukkuu osan yöstä joko pinnasänkyssä tai minun vieressä
Käy rinnalla 4-5 kertaa päivässä
Aiemmat postaukset:
Aiemmat postaukset:
10 kuukautta
Haikein fiiliksin olen katsonut vanhoja kuvia, kuinka pieni poika hän on ollut. Pian päästäänkin juhlimaan rakkaan 1v synttäreitä, joiden järjestelyt on kovassa vauhdissa. 💙
torstai 19. tammikuuta 2017
Turvaistuin Britax Dualfix
Meille kotiutui Britaxin Dualfix turvaistuin kääntyvällä istuimella ja kun tätä kokeiltiin liikkeessä niin se tuntui täydelliseltä. Istuin kääntyy 360 astetta ja sen saa käännettyä kätevästi myös sivuttain niin pojan saa helposti laitettua istuimeen, ilman että tarvitsee olla selkä mutkalla. Päätuki on helppo asentaa 7 eri asentoon pojan kasvaessa, mikä on plussaa. Ohjeet on yksinkertaiset ja isofix kiinnityksen vuoksi asentamiseen ei montaa minuuttia mene aikaa.
Painoraja istuimessa on selkä menosuuntaan 0-18kg ja kasvot menosuuntaan 9-18kg. Meillä tullaan kuitenkin matkustamaan vielä pitkään selkä menosuuntaan. Istuimen saa kallistettua lepo- ja pystyasentoon, mikä helpottaa matkustamista pitkilläkin matkoilla.
Istuin pääseekin viikonloppuna paremmin testiin kun ajetaan minun kotiseudulle reilu 200km, mutta ainakin näin lyhyen käytön jälkeen en voi kuin suositella ja oli kyllä hyvä ostos.
maanantai 2. tammikuuta 2017
Meidän matkarattaat Britax B-agile 4 plus
Ostettiin hiljattain matkarattaat ja tutkin jonkin aikaa erilaisia vaihtoehtoja ja listasin vaadittavia ominaisuuksia: helppo kasausmekanismi, mahdollisimman pieneen tilaan menevät ja kevyet työntää, makuuasentoon säädettävä istuin, neljä pyörää ja ehdottomasti kääntyvät etupyörät lukitusmahdollisuudella.
Plussaa tuli ainakin pitkälle menevästä kuomusta, joka antaa näkösuojaa kyydissä olevalle ja siinä kiinni olevasta melko suuresta irrotettavasta taskusta, jonne saa hyödyllisiä tavaroita aika paljonkin laitettua. Myös säädettävä jalkatuki on plussaa, eikä pojan jalat roiku jos vaikka uni kesken rattailun iskee. Selkänojan saa säädettyä täysin makuuasentoon asti ja istuimessa on tilaa olla hyvin toppavaatteissakin.
Painorajoitus on 15kg, joiden pitäisi vielä jonkin aikaa mennä. Neljä rengasta tuo tukevuutta ja pienet kääntyvät renkaat helpottavat kulkua kun pujotellaan ahtaissakin paikoissa. Renkaat saa lukittua vaivattomasti napsaisemalla lukko kengän kärjellä alas. B-Agile 4 plussat menevät helposti kasaan ja 9,5kg painoinen kokonaisuus on kevyt nostaa auton takakonttiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)