sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Äidin irtiotto arjesta

Yöt on huomattavasti parantuneet sen jälkeen kun lopetin imetyksen kokonaan ja täällä nukutaan vihdoin kokonaisia öitä heräämättä kertaakaan 21-08, josta olen kyllä iloinen. Imetys lopetettiin melkein samantien juhannuksen aikaan kun miehen kesäloma alkoi ja lopetus menikin yllättävän helposti. Ensimmäiset yöt oli kitinää ja pientä raivoamista, mutta tyytyi lopulta 3-4 yön jälkeen nukkumaan pillimukin kanssa yöt. Muutamia huonompia öitä on ollut, mutta suurimmaksi osaksi täällä on nukuttu hyvin.

Imetys kun saatiin lopetettua niin mä päätin irtautua arjesta ja matkustin ystäväni luokse pariksi päiväksi ja mies jäi tyytyväisenä pojan kanssa kahdestaan kotiin. Päivät ja yöt meni pojalla isänsä kanssa onneksi hyvin ja soittelinkin videopuheluja joka päivä vähintään 1-3 kertaa ja pieni loma teki itselle kyllä hyvää, vaikka huono omatunto kolkuttikin takaraivossa melkein koko ajan. Perjantaina päästiin vielä miehen kanssa kahdestaan irtautumaan arjesta ja lähdettiin Suomipoppia kuuntelemaan kun miehen äiti tuli pojasta huolehtimaan koko päiväksi. Puoliltaöin tultiin kotiin ja kieltämättä aamulla oli vähän väsy kun heräsin pojan kanssa ennemmin ylös ja mies jäi vielä nukkumaan. Päivällä pääsin vielä itsekkin ottamaan pienet päikkärit miehen leikkiessä ja ulkoillessa pojan kanssa.

Oli mukavaa käydä festareilla kun viime kerrasta oli aikaa jo 10v, eikä silloin alaikäisenä vielä voinut nauttia mitään ja pääsin nyt ottamaan jopa muutaman lonkeron. Pitkä haaveeni kävi toteen kun pääsin festareille vihdoin sen toisen kerran elämäni aikana :D Katsotaan nyt, onko seuraava kerta taas 10 vuoden kuluttua ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)