tiistai 13. kesäkuuta 2017

Ovulaatio

Nyt on ensimmäinen ovulaatiokin bongattu ja tänään eleillään vasta kp 13, jos tuo nyt pitää paikkaansa. Suuria odotuksia ei kyllä vielä ole, mutta nähtäväksi jää kun kuitenkin vasta ensimmäinen kierto menossa. Aion olla ottamatta sen suurempia paineita raskautumisesta ja keskittyä ihan meidän arkeen ja pojan kanssa touhuamiseen. Mies kotiutui jo viime viikonloppuna Koreasta viikon etuajassa kun sai siellä kaikki valmiiksi ja nyt vain odotellaan miehen kesäloman alkua. :)

2 kommenttia:

  1. Pakko kysyy kun oot aiemminkin maininnut että miehesi on paljon työreissuilla niin vaikuttaako se yritykseen paljon?

    Mun mies on reissutyössä ja musta tuntuu et aina ne pidemmät reissut jotenkin onnistuvat ajoittumaan juurikin oviksen paikkeille. Tai sit tulee just hedelmälliseen aikaan kotiin mut on niin naatti matkustuksesta, töistä ja aikaerosta ettei seksi edes käy mielessäkään.

    Joskus tää kyl ottaa niin päähän. Useimmilla vuodessa se 12 yrityskertaa ja meillä ei edes sitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kyllä paljonkin ja miehellä menee vähintään viikko kun alkaa pikkuhiljaa toipumaan aikaerosta. Eikä meilläkään esikoista yrittäessä tullut todellakaan 12 yrityskertaa vuodessa ja kyllähän se silloin ärsytti.

      Poista

Kiitos kommentista! :)