sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Varautumista ja kuulumisia

Nyt täytyy vain toivoa, että tämä kierto ei pitkity vaan kuukautiset tulisivat mieluusti 29.11-1.12 välillä, koska sitten tuleekin ongelmia ettei siirtoa tehdä ensi kuussa välttämättä ollenkaan. Koitan tässä varautua siihen, että seuraava hoito menee ensi vuoden puolelle. Kovasti toivoisin, että ensi kuussa päästäisiin siirtoon, koska ei ole mukavaa kuluttaa rahaa turhaan.

Muutenkin siirtoon vaikuttaa monia muitakin asioita jos alkio ei lähde jakautumaan tai menehtyy sulatuksessa, jolloin kaikki alkaisi jälleen alusta. Se tietäisi sitä typerää odottelua, milloin tehdään uusi ICSI-hoito.

Muuten tänne kuuluu hyvää. Olokin on ollut hyvä flunssaa lukuunottamatta ja ihmeen pirteänäkin olen ollut, koska yleensä tähän aikaan vuodesta iskee se syysmasennus kun ei ole enää sitä valoa ympärillä ja mikään ei kerta kaikkiaan kiinnosta. Tai sitten se meni jo ohi kun pari viikkoa sitten olin melko maassa ihan kaikesta. Ainakin lumi vähän piristää, mikä tuo myös sitä valoa ja kaikki ei ole koko ajan synkkää mustaa. :)

Minä myös tässä parin vuoden miettimisen jälkeen päätin, että voisin ottaa vihdoin sen tatuoinnin, mieluusti sellaisen linnun/kyyhkyn lapaluun kohtaan joka muistuttaisi siitä, että selviän mistä vain. Luulenpa, että se jää ainoaksi merkiksi mun iholla koska en halua niitä ihoa täyteen. Ei siinä, että ne olisi rumia mutta itselläni on ollut aina selvää ottaa vain yksi tatutointi. :) Minulla on jo yksi kaunis tatuointi mielessä, jonka löysin googlea selatessani ja joka oli oikeastaan ainut, mistä pidin. Sen ottaminen taitaa kuitenkin mennä ensi vuoden puolelle ja täytyy siinä kierrossa pitää tauko hoitojen kanssa, että tatuoinnin ottaminen onnistuu. Jännittävää! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)