Niin...

Minunhan piti tosiaan pitää taukoa, mutta tässä sitä ollaan. Mies lähtee parin päivän päästä Yhdysvaltoihin jopa kuukaudeksi ja jälleen meidän väliin jää Atlantti. Tämä tietää sitä, että saan ihan yksin kulkea klinikalla ja mahdolliseen PAS:iin (jos alkio sulatuksesta selviää), eikä minulla ole ketään kenelle puhua kotona hoidoista ja sen kulusta. Nyt täytynee puhua skypen välityksellä tai lähetellä viestejä ja nekin onnistuu vain tiettyyn aikaan.

Minua eniten stressaa jos alkio ei selviäkkään sulatuksesta ja olen nähnyt jo painajaisia, kuinka en pääse edes siirtoon asti. Toivottavasti se ei ollut enneuni. Viikonloppuna oltiin anoppilassa ja nousi siinä pala kurkkuun kun huomasi jälleen miehen siskon mahan jo selvästi pyöristyneen. Keskustelut ruokapöydässä oli tälläistä "vauva oppi sanomaan kukka/täti ja vauva teki sitä" ja "sitten sitä paskaa lensi ainakin kahden metrin päähän ja piti oikein mittanauhalla mitata mihin asti lensi" Voi helvetti sanon minä! Eikö oikeasti ole muuta puhuttavaa...toiset kun yrittää siinä vielä syödä... Ruokapöydässä kun ei tee mieli kuulla vauvan ulosteista tai oksennuksesta, mutta eipä sitä kai enää ole muuta puhuttavaa kuin vauvat ja raskausmahat ym.

Ehkäpä tulen jossain vaiheessa taas vähän kertomaan, mitä täälä on tapahtunut, mutta nyt ei ainakaan ole mitään lisättävää. Ei ketään varmaan edes kiinnosta mun typerät avautumiset, mutta jospa saisin tuon positiivisen ajattelun pian takaisin. Niin kuin miehen sanoin eli hyvää kannattaa odottaa. :)