keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Päästiin sittenkin siirtoon

Tiistaina ne siirto toiveet hävisi heti aamusta kun tuli puhelu Fertinovasta, että niiden neljän alkioiden jakautumisessa on ongelmaa, eikä siirtoon pääsy näytä hyvältä. Sovittiin siirto tälle päivälle ja soitin kello 9, mikä on niiden tilanne ja olin jo koko viime illan itkenyt, että julkisen puolen hoidot olivat tässä ja nyt pitää odottaa yli vuosi, että saadaan kerättyä rahaa yksityisellä. Olin sitten yllättänyt kun sainkin aamulla tietää, että 1 alkio siirretään ja 1 laitetaan pakkaseen. Toivottavasti hän tarraisi kiinni!<3

4 kommenttia:

  1. Onko teillä tosiaan niin, että toiseen lapseen ei saa uusia 3 hoitoa? Ainakin täällä Helsingissä hoitokiintiö nollautui, kun aloitettiin hoidot toiseen lapseen. Eli kolme uutta hoitoa olisi tarvittaessa saatu, vaikka esikoinenkin vaati sen 2 hoitokierrosta. Onpa epäreilua, jos tässä on paikkakuntaisia eroja. Mutta onnea matkaan kovasti ja toivotaan ettei uusia hoitoja enää tarvita!
    Meillä oli sama alkiosaldo tässä viimeisimmässä hoidossa, tuoresiirrosta tuli km, mutta pas sitten onnistui ja nyt jo reilusti toisella kolmanneksella menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mulla jäi sellainen kuva, että tämä olisi meidän viimeinen hoito julkisella ja ajattelin sen huomenna varmistaa kun soitan naistentautien poliklinikalle ja pyydän lähetteen verikokeeseen ja kysyn pari muuta asiaa samalla. Kyllä se muakin ihmetyttää jos on eri käytännöt eri paikoissa, mutta toivottavasti se oli vain väärinkäsitys. Kiitos paljon! <3 :)

      Onnea sulle raskaudesta ja toivottavasti tullaan pian perässä. :)

      Poista
  2. Hei ihana juttu että pääsitte siirtoon ja todella omituista jos nuo paikkakunnittain vaihtelee että kuinka monta hoitoa saa ja milloin nollaantuu. Nyt hirmuisesti tarrasukkia sinne!

    VastaaPoista
  3. Sepä, mutta se jää sitten nähtäväksi jos tästä ei raskaus ala. Kiitos! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)