Moni on viimme aikoina plussannut, kuten myös minä mutta vain hetkellisesti pääsin asiasta iloitsemaan. Surettaa, etten päässyt varhaisultran jälkeen toteamaan, että minun sisällä todellakin kasvaisi uuden elämän alku. Se ultra olisi ollut tänään jonne en lopulta päässyt. Se vain hipaisi, mutta ei ilmeisesti ollutkaan tarpeeksi hyvä kiinnittyäkseen. Väkisinkin tulee mietittyä, onko alkioissa jotain vikaa ja saadaanko niillä koskaan lasta tähän maailmaan. Mitä jos tämä olikin viimmeinen kerta kun näen raskaustestissä kaksi viivaa?
Viimme keskiviikkona alkoi mahakivut, joita kesti torstai aamuun asti kun vuoto lopulta alkoi kunnolla. Mahakipu loppui melkein heti kun vessanpönttöön lumpsahti pieni alkiomme. Tiesin samantien, että siinä se meni. Olo oli surullinen, mutta töihin oli mentävä ja kestettävä työpäivä loppuun asti. Ehkä ihan hyvä, että olen käynyt töissä enkä jäänyt kotia suremaan ja masentumaan. Työpäivän jälkeen yritin asioita käsitellä ja viikonlopun aikana tajusin ystävien kanssa jutellessa, että on mentävä eteenpäin. Katseen olenkin kääntänyt jo toukokuun loppuun, jolloin ehkä tehdään uusi ICSI-hoito tai sitten se siirtyy syksylle. Sen näkee toukokuun lopussa, miten aikataulut menee ja palautuuko kiertoni normaaliksi.
Jos tämä menee niinkuin tuumailen niin syksyllä kutsuu uusi hoito. Vähän luulen, ettei miehen työmatkatkaan osu yhteen hoito aikataulujen kanssa. Mies on tänä keväänä matkustanut todella paljon ulkomailla ja hyvä kun ollaan päästy paria viikkoa kauempaa yhdessä olemaan kun hän on ollut jo menossa uudelle matkalle. Tällähetkelläkin mies on ulkomailla ja käy tässä noin kuukauden työreissun aikana kolmessa eri maassa. Välillä kyllä mietin, miten hän jaksaa kun aikaerokin lyö vielä päälle tai ylipäätään, miten minä jaksan kun hän on poissa vähän väliä. Ihme kyllä olen tätä jaksanut jo yli neljä vuotta, vaikka ennen ei ollut ihan näin tiheään matkoja. Tähänkin tottuu ajallaan. Rankkaahan se on, mutta kyllä sitä osaa arvostaa aina enemmän ja enemmän sitä rakastaan ja yhteistä aikaa kun perhe taas on koossa! <3
Viimme keskiviikkona alkoi mahakivut, joita kesti torstai aamuun asti kun vuoto lopulta alkoi kunnolla. Mahakipu loppui melkein heti kun vessanpönttöön lumpsahti pieni alkiomme. Tiesin samantien, että siinä se meni. Olo oli surullinen, mutta töihin oli mentävä ja kestettävä työpäivä loppuun asti. Ehkä ihan hyvä, että olen käynyt töissä enkä jäänyt kotia suremaan ja masentumaan. Työpäivän jälkeen yritin asioita käsitellä ja viikonlopun aikana tajusin ystävien kanssa jutellessa, että on mentävä eteenpäin. Katseen olenkin kääntänyt jo toukokuun loppuun, jolloin ehkä tehdään uusi ICSI-hoito tai sitten se siirtyy syksylle. Sen näkee toukokuun lopussa, miten aikataulut menee ja palautuuko kiertoni normaaliksi.
Jos tämä menee niinkuin tuumailen niin syksyllä kutsuu uusi hoito. Vähän luulen, ettei miehen työmatkatkaan osu yhteen hoito aikataulujen kanssa. Mies on tänä keväänä matkustanut todella paljon ulkomailla ja hyvä kun ollaan päästy paria viikkoa kauempaa yhdessä olemaan kun hän on ollut jo menossa uudelle matkalle. Tällähetkelläkin mies on ulkomailla ja käy tässä noin kuukauden työreissun aikana kolmessa eri maassa. Välillä kyllä mietin, miten hän jaksaa kun aikaerokin lyö vielä päälle tai ylipäätään, miten minä jaksan kun hän on poissa vähän väliä. Ihme kyllä olen tätä jaksanut jo yli neljä vuotta, vaikka ennen ei ollut ihan näin tiheään matkoja. Tähänkin tottuu ajallaan. Rankkaahan se on, mutta kyllä sitä osaa arvostaa aina enemmän ja enemmän sitä rakastaan ja yhteistä aikaa kun perhe taas on koossa! <3
 |
| Kynttilä sytytetty pikkuiselle! <3 |
Mä en vieläkään voi tajuta, että teille kävi näin! Suututtaa...tuntuu, että joillekin ihmisille vaan annetaan ihan liian iso taakka kannettavaksi elämässä. Voimia ja jaksamisia!! <3
VastaaPoistaKiitos Ellu! <3 Kyllähän se suututtaa ja surettaa kun elämä menee koko ajan sen vaikeimman kautta, mutta koettelemuksista huolimatta täytyy mennä vain eteenpäin eikä jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, miksi kävi näin. :)
PoistaOlen tosi surullinen teidän puolestanne! Samoja ajatuksia minullakin oli keskenmenon jälkeen, että oliko vika alkiossa, ja voidaanko me omilla soluilla koskaan saada lasta. Usko meinasi todellakin loppua jossain vaiheessa, mutta onneksi lähdimme uuteen hoitoon, koska ainakin vielä on matkassa pikkuinen, joka kasvaa kovaa vauhtia. Toki raskaudesta nauttiminen on aikaisemman keskenmenon vuoksi edelleen vaikeaa.
VastaaPoistaEn tiedä, miksi toisia koetellaan näin paljon. Ei tätä kenellekään toivoisi. Sure aivan rauhassa menetyksesi, niin saat voimia ja uskoa uutta hoitoa varten. Jos töissä tuntuu rankalta, niin ota ihmeessä saikkua vaikka vain pari päivää. Toivon niin kovasti (ja uskon siihen), että teidänkin onnenne vielä kääntyy! <3
Kiitos Alina! <3 Eiköhän tämä tästä parempaan mene, pakko joskus mennä. Kyllähän se surettaa, mutta on käsiteltävä asiat rauhassa, ennen kun voi jatkaa eteenpäin ja pikkuhiljaa olen jo toipunut keskenmenosta. Enää ei niin paljon itketä ja pystyn jo hymyilemään. :) Eiköhän se meidän aika vielä joskus koita, vaikka se ei ollutkaan nyt.
PoistaPaljon voimia ja kyllä se vielä helpottaa, mutta anna nyt surulle tilaa ja aikaa. Itse luulin "selvinneeni helpolla", mutta yritinkin kai vaan väkisin puskea eteenpäin turhan voimakkaasti. Paljon halauksia ja toivottavasti pääsette seuraavaan hoitoon pian ja paremmalla onnella! TaruA
VastaaPoistaKiitos TaruaA! :) Eiköhän tämä jossain vaiheessa helpota ja elämä menee parempaan suuntaan. Suren kyllä ja koitan mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Toivon mukaan se onni pian kääntyisi! :)
PoistaOlen tosi pahoillani, että teille kävi näin. Olet niin urheasti jaksanut hoitoja, että teille olisi niin kovin sen pikkuisen maailmaan suonut <3
VastaaPoistaKiitos Suvi! Eiköhän me jonain päivänä saada se pikkuinen tähän maailmaan, vaikka se antaakin odottaa. :) <3
Poista