keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Puoliväli

En olisi koskaan uskonut, että pääsen raskaudessani jossain vaiheessa tähän vaiheeseen kun puoliväli täyttyy ja enää olisi samat 20 viikkoa jäljellä. Alkuraskaus meni yllättävän nopeasti ja oireina minulla oli rv 6-14 väsymys, nälkä ja etova olo. Aamuisin oli välillä todella vaikea syödä mitään kun rupesi jo yököttämään. Raskauden alussa tuli syötyä jonkin verran roskaruokaa kun se oli ainut, joka meni alas ilman yökkimistä. Onneksi kuitenkin normaalikin ruoka rupesi taas maistumaan ja liikuntakin piristi mieltä, eikä väsyttänyt enää niin paljon. Päänsärkyä oli alkuraskaudessa jonkin verran ja pari kertaa myös kunnon migreeniä, että vessanpönttöä sai halailla. Onneksi päänsäryt on nyt pikkuhiljaa hellittäneet ja sitä ei ole enää niin usein.

Raskausviikosta 15 lähtien rupesin tuntemaan iltaisin pientä kuplintaa kun pidin kämmentä mahan päällä, jotka on nyt viikkojen edetessä voimistuneet niin, että mieskin on tuntenut pikkuisen hennot potkut. <3 Täälä on tällähetkellä innokas odottaja joka haluaisi laittaa pienokaiselle huonetta valmiiksi, mutta en ole sitä kuitenkaan vielä päässyt tekemään kun ei tiedetä asutaanko tässä nykyisessä vuokrakämpässä vielä ensi vuonna. Vaatteita on jonkin verran, mutta vielä tarvitsisi 62 ja 68 koon vaatteita ja kaikki loput hankinnat sitten puuttuukin, mitä ei olla vielä uskallettu tänne kämppään ostaa kun asuminen on epävarmaa.

Välillä huolestuttaa kun maha tuntuu olevan vielä niin pieni kun vertaa muiden esikoista odottavien masuihin, mutta olen kuitenkin yrittänyt olla huolestumatta, koska painokin nousee hiljalleen ja vauvan liikkeitäkin tunnen päivittäin. Loppuun vielä kuva masusta tältä aamulta. :)

18 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon puolivälin saavuttamisesta, ajatella kuinka nopiaa aika menee!

    Täälä tuloo perjantaina puoliväli täyteen, huh! Sitten olisi viä viikko rakenneultraan.

    Sievä masu, oo vain onnellinen jotta son noin sievänä pysyny, täälä on jo melkoista ähräämistä tämän kummun kanssa :D Kyllä se sullakin vielä pulpahtaa kun vauva kasvaa isoksi. Nythän nuo on vielä niin pieniä että ei mahakaan voi olla iso (paitsi täälä)..

    Mäki niin mielelläni laittaisin vauvanhuonetta, varmaan ru jälkeen alkaa myllääminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti se aika on kyllä mennyt kun raskauden alussa tuli tuskailtua, että se menee niin hitaasti. :D Sulla ei ole enää pitkä aika rakenneultraan. Me otettiin meidän oma ru syyslomalle, että mieskin pääsee sitten mukaan kun sai sen lomaviikoksi. :)

      Eiköhän tämä masu tästä vielä kunnolla pamahda esiin kun viikot etenee, mutta ihan hyvä ettei vielä kovin iso ole jotta työntekokin onnistuu vielä mahan kanssa.

      Mä en oikein vielä tiedä uskallanko laittaa lastenhuonetta kun asuminen on epävarmaa ja huonekkin aika pieni. :) Kovasti muuten kyllä tekisi tehdä jotain jo. :D

      Poista
  2. Vitsi aika on mennyt nopeesti. Mun esimies just ilmoitti olevansa viidennellä kuulla raskaana, eikä siitäkään kyllä tosiaan näe ollenkaan päälle päin, että se on raskaana. Onnekkaita olette jos selviätte raskaudesta mahdollisimman vähillä kehonmuutoksilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa on mennyt kyllä nopeasti kun juurihan sitä plussasi ja nyt olen jo puolivälissä. Mä vähän luulen, että tämä maha vielä tästä pullahtaa ihan kunnolla. :D

      Poista
  3. Mulla yksi jumppaohjaaja on tosi hoikka ja hänellä ilmestyi soma kumpu vähän puolivälin jälkeen aivan yhtäkkiä. Olin juuri pari viikkoa aiemmin katsonut kuinka hoikka hän on ja yhtäkkiä hänellä oli kaunis kumpu. :)

    Minä en ollut noin hoikka esikoista odottaessa (saati nyt!), mutta minullakin se vatsa ilmestyi muille näkyviin vasta puolivälin jälkeen ja pysyi loppuun asti aika pienenä. Alakäyrän ja keskikäyrän välissä meni alkuvaiheessa sf-mitta. Itsestäni se näytti isommalta, mutta kaikki muut kommentoivat kuinka pieni vatsa on. Viimeiset onnittelut sain töissä pari viikkoa ennen äitiysloman alkua. Onnittelija ei ollut mitään huomannut ennen sitä. Käytin tuolloin löysiä vaatteita ja neuletakkeja, mutta nyt olen kyllä pukeutunut vartalonmyötäisiin vaatteisiin ja antanut vatsan näkyä. Ja toki se on nyt toista odottaessa isompi, kuin viimeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä jonkin aikaa jo odotellut, milloin tuo maha tuosta pullahtaa kunnolla, vaikka on jo tuollainen pieni kumpu jo ilmestynyt. Minä kun en ole mikään pitkäkään niin olen ajatellut, että se maha näkyy ennemmin. :)

      Vähän kieltämättä jännittää kasvaako vauva kunnolla ja onko kaikki kunnossa kun mahakaan ei ole mikään iso, mutta huoli on vähän hälventynyt kun tunnen jo ihan hyvin potkuja. :) Maha varmaan tästä pullahtaa esiin vähän myöhemmin, ettei ehkä koko ajan ole näin pieni. :)

      Poista
  4. Meinasin tulla ihan pokkana laittamaan että nyt oot väärin laskenut, ei vielä voi puoliväli olla sulla menossa, et mulla vasta on! Mut tääl mennäänkin jo rv 27! Hui niin se aika menee :)
    Tosi pieni masu sulla, mut hoikka näytät muutenkin olevan. :) mulla pompsahti kunnon masu esiin rakenneultran jälkeen siinä 20-21 viikoilla. Se tuli ihan yhtäkkiä ja nyt on sellainen olo että pitää jopa peitellä mahaa ettei kukaan kysy että joko se syntyy. Vielä ois 3kk jäljellä ja tässä masussa on kokoa jo runsaasti. :o
    Tsempit raskauteen! Ootko rakenneultrassa käyny jo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Onneksi ainakin vielä olen pysynyt laskuissa mukana, että näin pitkällä jo mennään. :) Masu on kyllä pysynyt pienenä ja hoikka ja lyhyt tosiaan olen. Saapa nähdä kuinka pian tuo tuosta pullahtaa kunnolla esiin! :D Rakenneultra minulla on 12.10, että sellaiset 11 päivää vielä. :)

      Poista
  5. Ihana pikkune masu <3 älä siitä kooska ressaa, tuntuu et masun kokoon vaikuttaa niin moni seikka, esim jos kohtu kaareutuu enempi selkään päin niin harvemmin sillo tulee ees näkyviin kovin paljoa ja niinku ylhäällä jo mainittiin niin hoikilla ihmisillä usein ei tuu edes niin nopeaa mahaa näkyviin! :) ja jokaisen kroppa muuttuu erilailla! :) meilläkin yhdessä työpaikassa oli todella laihs nainen ja kukaan ei tiennyt edes että se on raskaana ennen kun se jäi mammalomalle :D mahaa ei meinaan ollu hällä kuin pienen pömppiksen verran mitä ittellä on ollut aina ennen raskautta xD mutta onnea puolivälin saavuttamisesta <3 täällä hiihdellään hyvässä vanavedessä ;) rakennetta odotellessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän olla stressaamatta kun liikkeitäkin kuitenkin tunnen päivittäin. :) Eipä siitä pienestä mahastakaan ole kyllä haittaa, kunhan vain pystyisi töissä olemaan mahdollisimman pitkään eli joulukuun loppuun asti kun sopimus päättyy. Ja kiitos paljon! <3 Pian se rakenneultrakin koittaa! :)

      Poista
  6. Söpö pieni kumpu! <3 Kaikkea hyvää raskauden toiseenkin puolikkaaseen!

    VastaaPoista
  7. Sä olet vielä niin nuori ja jos vatsalihakset on kunnossa se maha voi pysyä piilossa paremmin. Ja kohdun asento toki vaikuttaa. Mulla on jo kauhea möhömaha, turvotusta on ollut alusta asti ja nyt siihen mukaan on tullut jo oikea vauvamahakin. Rv 20+ siis olen myös. Veikkaan että en palaudu kauheen nopeasti ennalleen synnytyksen jälkeen jos ikinä mut eipä sen niin väliäkään kunhan raskaus vaan menisi hyvin. Mut en mä olis huolissani mahan koosta tosiaan, se on niin yksilöllistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varsinaisesti ole huolissani mahan koosta vaan siitä kasvaako vauva normaalisti, mutta paino kuitenkin on noussut niin olen yrittänyt olla murehtimatta. Minä myös toivon, että raskaus menisi hyvin ja vauvalla olisi kaikki hyvin. :)

      Poista
  8. Älä huoli, vaikka maha onkin vielä puolivälissä melko pieni. Minulla se pysyi tosi hyvin piilossa ehkä rv 22 asti, mutta sen jälkeen maha kasvoikin tosi hurjaa vauhtia. Nyt rv 38+5 masu on tosi iso. :D Tsemppiä loppuraskauteen. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Enpä enää murehdi ja saapi masu kasvaa ihan rauhassa. :)

      Poista
  9. Onnea, ihanaa lukea blogeista pitkien selaustaukojen jälkeen ihania uutisia :)

    Pian se vatsa sieltä yllättäen pamahtaa esiin. Muistan kanssa odottaneeni, et vatsa tulisi esiin ja sitten reilu puolessavälissä näkyi. Ja melko pian oli niin iso, että odotti jo pääsevänsä eroon :D. Nyt tosin kaipaan raskausmasua ja nimenomaan esikoisen odotusta.

    Vielä kun ei olla annettu toiselle lupaa tulla. Haluan esikoisesta nauttia ja odottaa hänen kasvavan vähän isommaksi. Ei kiitos kahta vaippaikäistä. Tässä on jo touhuamista, kun pian toinen jo kävelee ja haluaa tutkia joka paikan :)

    Aivan ihanaa odotusta, nauti !!! <3:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Eiköhän se masu tästä pian pamahda esiin ja kohta taidankin täälä tuskailla kun se on niin iso! :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)