Tulevaisuus

Minulla on kova pelko siitä tuottaako tämä seuraava pakastealkionsiirtokaan tulosta ja miten siitä sitten jaksaa jälleen uuteen hoitorumbaan. Eilen olin tuollaisissa partylite kutsuilla, jossa siis myytiin kynttilöitä, tuikkuja jne. Meni siinä ihan kivasti, kunnes esiteltiin jotain hokkuspokkus kynttilää, josta olisi apua raskautumiseen. Vähän huvittuneena ajattelin, että "yksi kynttilä ei tänne lasta suo". Ystävä päätti sitten tokaista, että "osta Laura sinä tuollainen!". Tiesin, ettei ystävä sitä tahalleen tarkoittanut ja ei ehkä ajatellut etten siitä halua näin julkisesti huudella, että täällä haaveillaan lapsesta, mutta vähän tuli itselleni kiusallinen olo ja tunsin oikein kuinka posket alkoi hehkumaan. Kuitenkin siinä kahvitellessa tuli sitten puhuttua lapsettomuudesta yhden toisen kanssa, joka on joskus hoidoissa käynyt. Jäi kuitenkin kysymättä oliko heillä jotain ongelmaa ja kauanko heillä meni kun raskautui. Nämä henkilöt kuitenkin saivat lopulta ihan normaalin keinoin kaksi lasta kun olivat lopettaneet hoidot. Näitäkin tapauksia siis on.

Itse en jotenkin osaa uskoa, että meille kävisi niin hyvä onni jos miehen siittiöt ei pääse perille asti tai alkiot ei kiinnity kohtuun. Vähän vaikeaa siinä sitten on raskautua. Muutenkin oli rankkaa kuulla lapsettomuuskinikalla, että "tulette todennäköisesti saamaan lapsen vain hoitojen avulla, koska et ole tässä ajassa normaalin keinoin raskautunut". Kiva! Minussa on pakko olla jossain vikaa, ainakin omassa päässäni kun en raskaudu ja kun pitäisi vain rentoutua ja elää normaalia elämää. En osaa ainakaan vielä luovuttaa, mikä varmasti vaikeuttaa raskautumista. Ehkä se luovuttaminen voisi suoda meille lapsen tai sitten ei. Moni asia kun pitää osua kohdilleen juuri oikeaan aikaan ja on muutenkin niin pieni mahdollisuus onnistua. Ehkä meidät jotkut on vain tuomittu lapsettomiksi. Enkä aio miestä vaihtaa sen takia, että saan lapsen. Eletään sitten kaksistaan tai mietitään sijaislasta seuraavaksi vaihtoehdoksi. Tietenkään meidän geenit ei sitten jatkaisi etiäpäin, mikä harmittaisi. Ehkä senkin kanssa pystyy elämään.

Paljon asioita ja silti kaikki on yhtä epävarmaa. En usko, että tälle asialle voin mitään muuta tehdä kuin vain odottaa ja toivoa raskautumista. Jotenkin pelkään, että tästä on vielä pitkä tie tulossa...

Ikuisesti kahdestaan

Varasin ensimmäisen ajan psykologille, joka olisi jo ensi viikolla. Oli vähän hankala puhua kun olin juuri rengasliikkeessä vaihtamassa talvirenkaita ja ulkona yritän itkukurkussa selittää vähän omasta elämästä ja miksi haluan juttusille.

Huomaan jälleen, kuinka lapsettomuus oikein repii sydäntä palasiksi ja välillä musiikki auttaa siihen tilanteeseen hyvin. Tällähetkellä ainakin Arttu Wiskarin - Ikuisesti kahdestaan kappale saa minulla koko ajan kyyneleet nousemaan silmiin. Mitä siihen enää lisättävää..

Ikuisesti kahdestaan

Miten tässä jaksaa?

Olen erilaisista asioista kirjoitellut, jotka jää lopulta vain luonnoksiin, koska en saa ajatuksiani kasaan kun päässä pyöritän melkoista myllerrystä. Suurimpana osana lapsettomuus, hoidot ja epävarmuus tulevaisuudesta. Lopulta vain mietin ja mietin päivästä toiseen samoja asioita, mille en saa mitään vastausta. Turhauttavaa...

Nytkin kuuntelen vain  surullista musiikkia ja mietin, kuinka kaikki asiat mun elämässä voi mennä näin helvetin vaikeasti. Kaikesta mistä edes haaveilen, ei koskaan toteudu. Enkö todellakaan voisi onnistua edes yhdessä asiassa elämässä ilman, että saan koko ajan paskaa niskaan. Koskahan se munkin onni kääntyy kun tätä alamäkeä on jatkunut oikeasti pian jo 10-vuotta. Miten tässä jaksaa enää. Elämällä ei tunnu olevan mulle mitään annettavaa. Hyvä, että aamulla jaksan nousta sängystä kun miljoonat yritykset ei auta kun jään silti aina viimmeiseksi kaikissa asioissa. Tämä suru ei taida loppua koskaan... Samaa päivästä toiseen. Pahoittelut tästä vuodatuksesta. Masennusta on ilmassa, sen huomaa kuka vain.

Laatikko

Joka on pengottu läpi moneen otteeseen. Otan sen esille ja katselen pieniä vauvanvaatteita. Mietin jälleen ties kuinka monetta kertaa, miten voisin jossain vaiheessa pukea näitä omalle lapselle, mutta se aika tuntuu vielä ikuisuudelta. Muiden elämä jatkuu, meidän ei. Katselen vierestä muiden onnea ja joudun toteamaan olevani vajaa naisena, joka ei onnistu edes raskautumaan. Miltä tuntuisi olla edes sen pienen hetken raskaana? Voi kun tietäisinkin...

Kotona on hiljaista ja edes miehen ääntä en tule täälä kuulemaan moneen viikkoon. Ainoastaan kissat kehrää vieressä ja tv:stä kuuluu puhetta. Ulkona on kaunista, mutta pikkuhiljaa lämpötila alkaa laskea pakkasen puolelle, eikä sielä pian enää tarkene ilman talvitakkia. Aika tuntuu hidastuvan ja päivät kuluu turhan hitaasti. Ikävöin jo miestä, vaikka hänen lähdöstään on vasta päivä. Illalla on mukava sytyttää tuikkuja yön pimeneviin iltoihin, lukea kirjoja ja pitää lämmintä vilttiä päällä.

Luin tänään raamattua ja törmäsin tähän Ps 89: 17-18, joka annettiin minulle muistolauseeksi kun pääsin rippikoulusta. Tuli hymy huulille. :)

Ps 89: 17 Alati sinä olet ilomme lähde, sinä olet uskollinen, sinä annat meille menestyksen. Ps 89: 18 Sinä olet meidän voimamme ja ylpeytemme, sinun hyvyytesi rohkaisee meitä.

Niin...

Minunhan piti tosiaan pitää taukoa, mutta tässä sitä ollaan. Mies lähtee parin päivän päästä Yhdysvaltoihin jopa kuukaudeksi ja jälleen meidän väliin jää Atlantti. Tämä tietää sitä, että saan ihan yksin kulkea klinikalla ja mahdolliseen PAS:iin (jos alkio sulatuksesta selviää), eikä minulla ole ketään kenelle puhua kotona hoidoista ja sen kulusta. Nyt täytynee puhua skypen välityksellä tai lähetellä viestejä ja nekin onnistuu vain tiettyyn aikaan.

Minua eniten stressaa jos alkio ei selviäkkään sulatuksesta ja olen nähnyt jo painajaisia, kuinka en pääse edes siirtoon asti. Toivottavasti se ei ollut enneuni. Viikonloppuna oltiin anoppilassa ja nousi siinä pala kurkkuun kun huomasi jälleen miehen siskon mahan jo selvästi pyöristyneen. Keskustelut ruokapöydässä oli tälläistä "vauva oppi sanomaan kukka/täti ja vauva teki sitä" ja "sitten sitä paskaa lensi ainakin kahden metrin päähän ja piti oikein mittanauhalla mitata mihin asti lensi" Voi helvetti sanon minä! Eikö oikeasti ole muuta puhuttavaa...toiset kun yrittää siinä vielä syödä... Ruokapöydässä kun ei tee mieli kuulla vauvan ulosteista tai oksennuksesta, mutta eipä sitä kai enää ole muuta puhuttavaa kuin vauvat ja raskausmahat ym.

Ehkäpä tulen jossain vaiheessa taas vähän kertomaan, mitä täälä on tapahtunut, mutta nyt ei ainakaan ole mitään lisättävää. Ei ketään varmaan edes kiinnosta mun typerät avautumiset, mutta jospa saisin tuon positiivisen ajattelun pian takaisin. Niin kuin miehen sanoin eli hyvää kannattaa odottaa. :)

PAS

Eli pakastealkionsiirto tapahtuu marraskuussa, tosin kovasti odotin sitä jo tähän kiertoon. Vähän turhauttaa tämä odottelu, mutta kaipa tämä yksi kuukausi tässä menee. Ajattelin vähän pitää taukoa omasta blogistani ja tulla kirjoittelemaan sitten seuraavaan kiertoon kun alkaa jotain uutta tapahtumaan. Nyt on hyvä aika vähän istahtaa ja miettiä elämää. Tehdä tämä kuukausi jotain ihan muuta ja nauttia elämästä. Aktiivisesti seurailen tauon aikana blogeja, vaikka välillä ei tule kuitenkaan kommentoitua, mutta yritän parantaa siinä tapani. Palaillaan pian! :)

Kp 1

Päätti se kunnon vuotokin nyt lopulta alkaa, mitä tässä vähän jo odottelin. Maanantaina soittelen klinikalle ja kyselen onnistuuko heti ensi kiertoon siirto. Nähtäväksi jää. Mies on työmatkalla sittenkin vähän pitempään, niin päätin lähteä kotipaikkakunnalle pariksi päiväksi, ettei tarvitse kotona yksin olla omien ajatuksien kanssa. Matkakaan ei mennyt ihan odotetusti kun kissa päätti pissata koppaan ja poliisikin päätti puhalluttaa, mutta päästiin kuitenkin jatkamaan matkaa. Nyt keksin vähän muuta tekemistä, jotta saisin tämä pettymyksen pois mielestä. Eiköhän tämä tästä pian käänny vähän parempaan päin. :)

Negatiivinen

Eilen kävin verikokeessa ja tänään soitin verikokeen tuloksesta, joka varmisti asian eli en ole raskaana. HCG-arvo oli alle 1 eli se siitä sitten. Tänään käytän vielä lugesteronia ja lopetan sen sitten. Ehkä se vuotokin alkaisi pian kunnolla. Eilinen verinen vuoto loppui melkein samantien ja on tullut vain ruskeaa vuotoa todella vähän pyyhittäessä ja vähän siteeseen. Ota tästä nyt selvää, onko nämä kuukautiset vai ei.

Pakkasessa on vielä yksi meidän ainokainen jäljellä, mutta pelkään ettei se selviä sulatuksesta ja joudumme aloittamaan kaiken alusta. Ajattelimme heti ensi kierrossa siirtää tuon pakastetun kaverin jos se onnistuu. Ehkä siitä tulisi meidän pienokainen ensi kesäksi. :) 

Olikohan tämä tässä?

Punaista tuli pyyhittäessä ja näköjään vuoto tulee sitten lugesteronin läpi.. :/ Kävin aamulla myös verikokeessa, mutta on vahva epäily että se on negatiivinen. Tänään on vasta kp 25, että kuukautiset päättää ilmeisesti olla todella etuajassa. Vähän on pientä jomotusta vatsalla, että taitaa tämä kuukautisia enteillä. Pitää nyt vähän katselle tilannetta, että tiedän mitä teen pillereiden kanssa ja soitanko huomenna Naistenklinikalle, miten tästä jatketaan.