Kuvat otettu ylhäältä alas lukien pp 5- pp 7 ja ne ovat onneksi vahvistuneet ja eivät vielä kovin vahvat voi ollakkaan näillä päivillä. Maanantaina kutsuu verikoe ja tiistaina soitetaan tulokset niin kuulee tuomion. Tällähetkellä en osaa olla yhtään huolissani kun päätin, että tälläkertaa en murehdi turhia, koska esikoisen raskaus meni suurimmaksi osaksi pelätessä pahinta. Keskenmeno tulee jos on tullakseen, mutta nyt ajattelin nauttia ja olla stressaamatta turhia, mihin en voi millään keinolla vaikuttaa.
Onko oireita? Nyt olen eilisestä lähtien ollut tuntevani pientä paineen tuntua ja maha täyttyy jo ihan pienestä ruoka annoksesta ja toinen rinta on vähän kosketusarka kun siihen koskee, mutta muuten en ole vielä mitään isompaa huomannut. Eiköhän ne oireetkin pikkuhiljaa rupea tulemaan. Esikoisesta kärsin migreenistä alkuraskaudessa ja toivon, että tälläkertaa välttyisin siltä kun ei tee mieli maata sängyssä kun mieskin lähtee nyt työreissuun kolmeksi viikoksi ja sen jälkeen minä lähden oman perheeni kanssa Portugaliin kahdeksi viikoksi, että tässä on pieni loma arjesta kyllä tarpeen. :)