Kp 1 ja lääkkeellinen PAS

Sieltähän ne kuukautiset alkoi. Tänään sainkin laittaa ensimmäisen Estradot-laastarin ja varasin ajan ultraan, joka on 9.3. Itseäni ehkä eniten huolestuttaa pysyykö laastari ihossa kolme päivää ja täytyykö vaihtaa uusi tilalle. Katsotaan nyt, miten käy laastarin kanssa. Ultraa ja siirtoa odotellessa! :)

Huokaus

Olen nukkunut viimme yöt todella levottamasti, koska mietin mistä saan töitä jos en pääsekkään nykyisessä työpaikassa jatkamaan. Eilen olin jo ihan hermona, että en varmasti pääse jatkamaan ja uusia töitäkään ei ole missään tarjolla. Onneksi kuitenkin tänään tuli se puhelu, että ensi viikolla sopimus jatkuu toukokuun loppuun asti. Saa edes hetkeksi huokaista helpotuksesta.

Kuukautisista ei vielä ole merkkiäkään, vaikka menkkatuntemuksia on ollut jo pari päivää. Piti sitä tehdä myös se negatiivinen raskaustesti, että saa niitä kaapista pyörimästä. Saisivat jo pian alkaa! Pitääkin jälleen töissä saada asiat hoidettu niin, että pääsen ultrassa käymään ja mahdollisesti siirrossa hypähtämään.

Edit. Olen ollut tässä 6 tuntia huolissani kun mieheen ei saanut yhteyttä ja vielä iltalehteen ilmestyy, että Tsekissä on ammuttu niin arvaappa vaan meninkö paniikkiin. Kyllä kivi putosi sydämmeltä kun mies laittoi viestin, että on kunnossa. Ajatuskin tuon miehen menettämisestä tekee kipeää <3

Toivekkuus, kummius, työttömyys

Pian lähestytään jo uutta kiertoa ja toivekkuus on pikkuhiljaa nostanut jälleen päätään. Toivon, että päästään tälläkertaa siirtoon asti ja piinailemaan oikein kunnolla. Katselin pitkästä aikaa laatikkoon, mihin olen kaikki vauvanvaatteet nätisti viikannut ja kyllä siinä iski se tuttu haikeus pääseekö niitä koskaan käyttämään kenellekkään.

Myös tuleva kummius on pyörinyt mielessä ja minkälaisen lahjan sitä ostaisi. Ainakin joskus omat sisarukset ovat saaneet kummeiltansa kummilusikan, joka on käynyt mielessä yhdeksi vaihtoehdoksi. Katsotaan mihinkä vaihtoehtoon päädytään miehen kanssa. :)

Työt loppui tänään ja oli kyllä jälleen yhtä haikeaa pakata tavarat ja lähteä kotiin. Tosin ensi viikolla pomo soittelee jatkosta, enkä tiedä mitä on suunnitellut. Ehkä he ovat siellä nyt tajunneet, että minut voisi vakinaistaa mutta en osaa siihen uskoa, en ainakaan vielä. Ensi viikon nyt ainakin olen kotona ja yritän katsella jälleen työpaikkoja jos en pääse jatkamaan tuolla nykyisessä paikassa. Olisi se kyllä hienoa jos edes työttömyyden saisin pois hartioilta niin olisi vähemmän murheita.

Onkos lukijoilla mitään toiveita, mistä voisin kirjoittaa? :)

Yksinäisyys

Välillä tulee niitä hetkiä kun kaikki masentaa ja silloin tarvitsisi ystäviä ympärille keitä nähdä. Valitettavasti niitä ei ole elämäni aikana paljon suotu ja toiset ystävyydet ovat loppuneet kun kaveriporukka on vaihtunut, eikä ole enää tullutkaan niin paljon vietettyä aikaa toisen seurassa. Muutettuani pieneltä kotipaikkakunnalta kaupunkiin miehen perässä, on elämä muuttunut. Kaikki ystävät jäivät sinne yli 200km päähän joiden näkeminen on nykyään harventunut. Toivoisin asuvani lähempänä, että voisin nähdä heitä useammin ja viettää yhteistä aikaa.

Yksinäisyyttä varjostaa myös miehen reissailu, joka on ajoittain raskasta koska yksin täytyy suurimman osan vuodesta viettää ja yhteistä aikaa harvoin löytyy. Olen jo monta vuotta toivonut ihan lomamatkaa jonnekkin lämpimään, mutta se ei ole koskaan onnistunut kun mies on työmatkalla melkein aina silloin kun se voisi onnistua ja itse työttömänä ollut niin ei ole rahaakaan mihinkään matkusteluun. Yleensä kaikki haaveet on tähän mennessä jääneet vain haaveeksi, eikä sitä yksin haluaisi minnekkään matkustaa. Elämä tuntuu vain junnaavan paikallaan, eikä pääse koskaan toteuttamaan omia unelmiaan.

On oikeastaan melko hankalaa saada uusia ystäviä kun ei opiskele, missä voisi tutustua uusiin ihmisiin. Harvoin sitä tulee puhuttua vieraille ihmisille missään julkisella paikalla ja työpaikallakin suurinosa on yli 40-vuotiaita, jotka tuskin haluaa viettää aikaa parikymppisen kanssa. Yritä siinä sitten löytää uusia ystäviä kun toiset on niin eri elämäntilanteessa kun itse on jo valmis asettumaan ja perustamaan perhettä. 

Omakotitalo haaveita

Täälä pukkaa omakotitalo kuumetta. Olen tässä pari päivää ahkerasti selaillut vaihtoehtoja ja nyt on yksi ihana talo tullut suosikiksi. Olisi se toinen makuuhuone, mikä voisi tulevaisuudessa olla tuleva lastenhuone tai vierashuone. Ahh! Voisin samantien muuttaa jo kyseiseen taloon. Sisustus kun miellyttää mua paljon, eikä tarvitsisi oikeastaan ollenkaan remonttia. Voi kun saisikin sen talon, mutta kun se ei ole niin yksinkertaista. Ehkä jonain päivänä! :)

Rauhallinen viikonloppu ja pelkoa työttömyydestä

Tämä pari päivää on otettu rennosti ja nautittu yhteisestä ajasta, koska tänään mies lähti työmatkalle. Lauantaina oli tarkoitus mennä elokuviin, mutta yllätykseksi kaikki muutkin oli asiaa ajatellut kun ei löytynyt mistään viereisiä paikkoja, joten oltiin menemättä ja kävimme vain syömässä. Ystävänpäivänä meitä pyydettiin myös kummeiksi, joka on hetkittäin tuntunut itselleni kummalliselta. En oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua. Kieltämättä olen innoissani, mutta myös peloissani. Näkeekö kaikki minun suruni ja pystynkö pitämään ristiäisissä sitä pientä viatonta tyttö vauvaa sylissäni ilman, että alan itkemään.

Aamulla vein miehen juna-asemalle ja saatiin muilta ihmisiltä hymyileviä katseita kun hyvästeltiin miehen kanssa toisemme suukoilla. Sen jälkeen ajoin autolla kotiin, jonka jälkeen aamupäivä meni teetä juodessa ja elokuvaa katsellessa. Päivällä nukuin vielä pienet torkut kissojen kanssa ennen kun rupesin siivoamaan ja tekemään ruokaa.

Olen tässä kovasti yrittänyt keksiä tekemistä, että aika kuluisi nopeampaa ja selannut työpaikkailmoituksia kun työt loppuu ensi viikolla nykyisessä työpaikassa ja jatkosta ei ainakaan vielä ole tietoa. Pientä stressiä se on jälleen aiheuttanut kun mieluusti olisin töissä kun kotona miettimässä päätä puhki. Varsinkaan pitkä työttömyysjakso ei ole mukavaa, ainakaan noin vuoden kestävä. Parhaimmillaan olin n. 10kk kotona ja hain moniin työpaikkoihin, mutta mistään ei tärpännyt. Onneksi kuitenkin yhdestä paikkaa onnisti ja pääsin taas elävien kirjoihin, mutta se vakituinen työ olisi se helpottavin ratkaisu, eikä tarvitsisi enää stressata töiden saamisesta.

Olisipa sitä vain niin hyvä suustansa, että saisi ihmiset vakuutetuksi juuri sen työpaikan haluamisesta mutta kun ei ole. Ongelma vain on se esiintymispelko, mikä on ollut jo pienestä asti ja puhumisesta ei meinaa tulla mitään kun ihmiset tuijottaa "kerro itsestäsi jotain?" Ööh hmm....

Hetki vielä

Kävin eilen apteekista hakemassa Estradot-laastarit. Vielä noin 1,5 viikkoa odottamista, jonka jälkeen päästään pitkästä aikaa eteenpäin. Olisi kyllä hienoa jos se meidän ainokainen selviäisi sulatuksesta ja pääsisin näkemään kun se siirretään kohtuun. Ei olisi mukavaa tämän 6kk odottelun jälkeen aloittaa alusta piikityksiä ja punktiota. Miehelläkin on töissä nyt melko kiireinen vaihe menossa ja työmatkoja on tulossa jälleen oikein urakalla, ettei hänkään välttämättä pääse omaa osuuttaan tekemään, jos joudutaan toinen icsi-hoito tekemään. Siinä menisi sitten jälleen aikaa kun miehen työmatkoista ei ole varmuutta.

Ihanaa se kuitenkin olisi jos jo ensi kierrossa päästäisiin siihen onnelliseen loppuun ja mahaa kasvattelemaan. Nähtäväksi jää! :)

Ilouutisia!

Sain kun sainkin maaliskuussa olevan pas:in lääkkeelliseen kiertoon! :) Aloitan parin viikon kuluttua Estradot- laastarin käytön, jota vaihdan kolmen päivän välein. Ihanaa, että nyt vihdoin päästään tässäkin asiassa eteenpäin.

Onko kenelläkään kokemusta tuosta laastarista? :)

Odottelua

Katsotaan nyt miten käy! Hoitaja laittoi minut lääkärilistalle ja sanoi, että joko käyn klinikalla puhumassa tästä lääkkeellisestä kierrosta tai saan reseptin lääkkeisiin, mitä aloitan sitten käyttämään kierron ensimmäisenä päivänä. Toivottavasti pääsisin suoraan vain aloittamaan lääkkeet niin ei tarvi klinikalla käydä. Voi kunpa tämä nyt onnistuisi! :)

Pas lääkkeelliseen kiertoon

Ajattelin huomenna soittaa klinikalle ja vaatia maaliskuussa tulevaa Pas:ia lääkkeelliseen kiertoon. En tiedä onnistuuko se ihan noin vain, mutta en jaksa näitä luonnolliseen kiertoon olevia kun ne ei vaan onnistu. Ei tarvitsisi sitten ainakaan stressata ovulaation kanssa, jolloin jäisi enää alkion selviäminen sulatuksesta, sen kehittyminen blastoksi ja siirto.

Toivottavasti sieltä tulisi myönteinen vastaus ja kaikki sitten onnistuisi tälläkertaa! :)

Miettimistä

Mies minulta kyseli, milloin jatketaan hoitoja ja olen tässä koko ajan miettinyt huhtikuuta, mutta nyt on pikkuhiljaa alkanut mieli muuttumaan. Ehkä sitä PAS:ia voisi kuitenkin yrittää jo seuraavassa kierrossa, koska ei sitä loppujenlopuksi edes tiedä päästäänkö siirtoon asti. Katsotaan nyt, miten käy. Ei ole toiveet vielä kovin korkealla ja iloitsen vasta sitten kun se siirtopäivä koittaa. On kuitenkin se pelko, että kaikki jälleen epäonnistuu.

Olisi kyllä jo aika sille uudelle siirrolle! :)

Uni

Näin unta, kuinka olimme miehen kanssa sairaalassa ja minulla oli meidän vastasyntynyt lapsi sylissä. Molemmat hymyilimme ja itkimme kun haaveestamme tuli vihdoin totta. POKS! Hymyilin vielä unen loputtua ja mietin kuinka tuohon seinän viereen mahtuisi hyvin sitten joku päivä pinnasänky ja meidän pienokainen. Mietin myös onko hänellä sitten isän siniset silmät vai minun sinivihreät ja tuleeko hänelle tummat vai vaaleat hiukset. Iski pieni haikeus. Kovasti jo pienokaistamme rakastamme, vaikka hänestä ei ole vielä tietoakaan milloin hän meille saapuu... <3

Elämää

Olen alkanut miettimään elämää kaksistaan ja minkälaista se tulisi olemaan jos meille ei koskaan suodakkaan yhteisiä lapsia. Varmaan melko samanlaista, mitä tähän mennessä on ollut eli mies reissailee ja minä käyn omissa töissäni. Vapaa-ajalle sitten tehdään kaikenlaista muuta mukavaa yhdessä. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse olla täysin kaksistaan kun on nuo karvaiset kissat piristämässä elämää.

Vaikka kirjoitukseni nyt kuulostaakin siltä, että olemme lopettamassa jo hoitoja niin emme ole. Molemmat haluamme yrittää nämä hoidot ensin läpi ja miettiä sitten muita vaihtoehtoja. Olemme kuitenkin vielä niin alussa meidän taipaleemme kanssa, että mitä vain voi vielä tapahtua. Tiedän kuitenkin, että kun tulee niitä päiviä jolloin en vain jaksa niin pääsen niistä kyllä yli.

Olen alkanut miettimään 2017 vuotta ja olisikohan meillä vielä silloin sitä pienokaista sylissä kun olemme menossa naimisiin vai käymmekö yhä lapsettomuushoitoja tuloksetta. Tänään sitten tuli vieraalta työkaverilta se kysymys "onko meillä vielä lapsia ja onko haaveissa". Vastasin suoraan "ettei ole eikä taida niin helposti tullakkaan, koska ollaan lapsettomuushoidoissa". Jotenkin tulin loppujenlopuksi katumapäälle miksi kerroin, koska kyseinen henkilö ei asiaa tuntunut ymmärtävän. Ehkä seuraavalla kerralla en kerro ihan kaikille, jotka kysyy.

Aion kuitenkin nyt elää, enkä surea tätä lapsettomuutta. En halua vuosien päästä huomata kuinka elämä on valunut hukkaan, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Aion tästälähtien miettiä vähemmän lapsettomuutta, nähdä enemmän ystäviä, nauraa vielä enemmän, viettää enemmän aikaa perheen ja miehen kanssa ja tietenkin nauttia elämästä! :)