Viimmeksi rv 5+2 oli elämäni surkein päivä kun heräsin aamulla tunteeseen, etten ole enää raskaana. Samana päivänä raskaustestissä oli enää yksi viiva.
Tänään eletään rv 5+1 ja testit näyttää edelleen vahvaa plussaa ja sain digitestiin myös ensimmäistä kertaa raskaana 3+. Fiilikset on tällähetkellä helpottuneet, koska olen pidemmällä kun viimmeksi. Yhden anonyymin pyynnöstä päätin, että en enää tämän etapin jälkeen testailisi ja yritän lupauksen pitää. Yritin myös varailla aikaa varhaisultraan rv 6, mutta kun kovin moni paikka ei siihen suostunut ja hinta oli kaikilla lähemmäs 200€ niin päätin odottavani siihen rv 7 kun on se oikea varhaisultra. Vielä on siis kaksi viikkoa odottamista, joka tuntuu tällähetkellä kidutukselta. Oireita ei oikeastaan olen sen kummemmin. Huono olo tulee jos ei ole syönyt moneen tuntiin, mutta helpottuu syömällä. Pitäisi nyt vain muistaa syödä parin tunnin välein, ettei välit jää turhan pitkiksi.
Juhannus meni hyvin syödessä ja iltaa istuessa. Mies sai sitten juoda minun puolesta kun minä väitin olevani kuski ja ehkä anoppi jo vähän epäilee raskautta kun en kahtena iltana mitään ottanut. Ainakaan ei uskaltanut kysyä sitä suoraan kun viimmeksi kemiallisen raskauden jälkeen puhui jo uudesta raskaudesta ja sanoin suoraan, että "tuskinpa tässä ollaan vielä pitkään aikaan raskaana". Eipä sitä silloin itsekkään uskonut, että jo seuraava siirto tuo uuden plussan. Tällä viikolla on melko kiireistä kun tänään on muutto ja itselläni vaivaa edelleen iskias jo toista viikkoa ja jalkakin veti yöllä suonta niin on vähän kireä pohje. :D Ehkä tässä rampana pystyy olemaan jotenkin avuksi, edes laatikoiden tyhjäämisessä. :)
Minä olin vuosi sitten Juhannuksena selvin päin, kun oli ekan siirron piinapäivät. Olin kylläkin jo Juhannusta ennen testannut negan, mutta uskoin kuitenkin vielä, että se voisi plussaksi siitä muuttua, kun testipäivä oli vasta Juhannuksen jälkeen tiistaina. Muistan sen vieläkin elävästi. Olin ostanut digitestin ja tarkoitus oli se tehdä, mutta jotenkin alkoi tuntua, että en ole raskaana, enkä halunnut tuota digitestiä tuhlata varmaan negaan. Käytin sen nyt sitten maaliskuussa, kun halusin nähdä raskaushormonin nousevan ja sain siihen ruutuun tuon raskaana 3+.
VastaaPoistaMulla oli kaapissa kolme digitestiä ja tein joka viikko yhden testin, että tiedän nouseeko raskaushormoni. Helpotti omaa oloa kummasti kun tiesi raskauden etenevän. Vielä on edelleen pieni huoli kun oireita ei sen kummemmin ole, että onko tässä loppujenlopuksi raskaana ja meneekö kesken.
PoistaOnnittelut tästä etapista!!<3
VastaaPoistaOletko varmistanutklinikalta LA:n? Lasketaanko teillä siirtopvä rv 2+0?
Koska mulla alkoi kierto päivän sua myöhässä, punktiokin oli päivän jälkeen ja siirto samana päivänä.. Ja mulle poli laski, että punktiopvä oli rv2+0 ja niin ollen olen tällä hetkellä rv 5+4..
Kovasti pitkiä hermoja varhaisultran odotteluun, tiedän tunteen...;)
Kiitos! :) <3 Meillä tietääkseni lasketaan siirtopäivästä rv 2+0 laskettu aika, koska varhaisultra päivänä on rv 7+0. Pitkiä hermoja tässä todella tarvitaan! :)
PoistaPunktiopäivä on 2+0 eli sama kuin luomukierrossa olisi ovulaatiopäivä.
VastaaPoistaMeillä ilmeisesti lasketaan laskettu aika siirtopäivästä, eikä punktiopäivästä. Näin ainakin olen olettanut lääkärin puheista. :)
PoistaOnnea Laura (ja Lauran mies)! :) Toivottavasti mekin tullaan perässä hyvillä uutisilla sitten hoitojen jatkuessa..
VastaaPoistaKiitos paljon Iina! :) <3 Tosissani toivon, että te tulette myös mahdollisimman pian perässä niillä hyvillä uutisilla ja saatte pikkuisen nyytin syliin asti! <3
PoistaHelsingissä ainakaan ultraus ei maksa kahtasataa euroa..Esim. Femedassa Olavi Ylikorkalan ultraus maksoi jotain satasen:)
VastaaPoistaEn asu Helsingissä ja täälä oli halvin 130€, mutta suostuivat ultraamaan vasta rv 7, jolloin minulla on jo muutenkin varattu varhaisultra aika, niin en sitten ruvennut varaamaan enää toista aikaa. :)
PoistaEikös teillä siiretty 5pv ikäinen alkio? Ei silloin voi laskea siirtopäivästä mitenkään :) Sehän menisi monta päivää pieleen. PP lasketaan siirtopäivästä mutta alkion ikä hedelmöitymispäivästä.
VastaaPoistaSiirrettiin 5pv ikäinen alkio. Ilmeisesti olen sitten ymmärtänyt väärin tämän laskutavan ja olen pidemmällä, mitä luulin. Eli se lasketaan sittenkin punktiopäivästä. Täytynee vielä erikseen soitella klinikalle ja varmistaa se laskettu aika kun varhaisultra on sittenkin rv 7+5 ei rv 7+0.
Poista