lauantai 27. kesäkuuta 2015

Muutto takanapäin

Huhhuh! Oli kyllä muutossa urakkaa, vaikka meni viisi tuntia kaikenkaikkiaan tavaroiden viemisessä uuteen asuntoon. Pikkuhiljaa on saatu kämppää johonkin kuntoon ja tavarat ovat löytyneet oikeille paikoilleen. Ensimmäiset kaksi yötä meni patjalla nukkuessa, kunnes päätettiin sänky koota. Ihan perinteistä monelle! :D Kissatkin ovat yllättävän hyvin tottuneet uuteen asuntoon, vaikka pelkäsin että rupeavat käyttäytymään erilailla. On tämä kyllä ihan hyvä asunto, vaikka täällä näin väliaikaisesti asutaan, kunnes löydetään se omakotitalo.

Täällä odotellaan jo malttamattomana 9 päivän päästä olevaa varhaisultraa ja on kovat pelot siitä, onko kohdussa lopulta elämää. En kyllä tiedä, miten kestän jos sielä todetaankin huonoja uutisia. Jospa niitä oireita tulisi pian niin tämä raskaus tuntuisi jotenkin todelta. Ei tässä tunne olevansa edes raskaana vaan odottaa vain, koska vuoto mahdollisesti alkaa. Ne pelot kun näyttää jatkuvan vielä raskautumisen jälkeenkin.

4 kommenttia:

  1. Oireiden puuttumisesta ei kannata vetää johtopäätöksiä (vaikka se vaikeaa onkin). Itsellä ainut oire alussa oli nännien arkuus, ja sitten sekin katosi viikossa. Olin varma että se tarkoitti jotain pahaa, mutta niin vain varhaisultrassa löytyi sydämen syke, ja nyt olen "jo" viikolla 15. Onnea odotukseen, toivottavasti kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tiedän, että ei kannata vielä tehdä johtopäätöksiä kun joillakin alkuraskaus on melko oireeton ja voi hyvin olla, että varhaisultrassa on kaikki hyvin ja syke löytyy. :)

      Poista
  2. Päädyin vasta loman vuoksi nyt lukemaan missä teillä mennään. Kovin paljon onnea plussasta ja toivottavasti varhaisultrassa selviää, että kaikki on oikein hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Toivottavasti tälläkertaa menisi kaikki hyvin ja ultrassa löytyisi syke.

      Poista

Kiitos kommentista! :)