Edelleen olen epäuskoinen koko raskaudesta, vaikka raskaustestit ovat vahvistuneet ja digitestikin näytti tänään raskaana 2-3. Pelottaa odottaa se kolme viikkoa jos kohdusta ei löydykkään mitään. Olen pikkuhiljaa alkanut miettimään jos kävisin kahden viikon päästä yksityisellä puolella tarkistamassa onko raskaus oikeassa paikassa, vaikka en tiedä näkyykö kohdussa rv 6+0 välttämättä vielä mitään. Siihen asti teen välillä raskaustestejä oman mielenrauhani vuoksi.
Enää vaivaiset kolme päivää töitä ja juhannuksen jälkeen alkaa muuttorumba eli pakkaaminen ja tavaroiden kantaminen. Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen muutto eri asuntoon ja vähän ajattelen jo haikeudelle tästä asunnosta lähtemistä. Nyt kutsuukin uusi asunto ja uudet muistot! :)
Tsemppiä raskauteen ja muuttamiseen. Muuttaminen ainakin meillä on ollut aina enemmän tai vähemmän hermoja raastavaa miehen kanssa. :D Itse en varmaan sinun tilanteessa malttaisi olla käymättä yksityisellä ultrassa. :)
VastaaPoistaMaria/ Nyt heti
Kiitos! :) Meillä on jo nyt vähän väittelyä, mistä tavaroista luovutaan ettei sitä ylimääräistä krääsää viedä uuteen asuntoon. :D Uskon, että käyn yksityisellä ennen varsinaista varhaisultraa, vaikka mies yrittää rauhoitella että odotellaan. :)
PoistaKyllä viikolla 6 pitäisi jo näkyä ultrassa. Mulla takana kohdunulkoinen ja suositellaan seuraavassa raskaudessa ultrausta jo viikolla 6 tai viimeistään 7. Jahka nyt ensin raskaaksi tulen.
VastaaPoistaPidän täällä peukut pystyssä ja sormet ristissä, että teillä menee kaikki hyvin!
Toivottavasti ultrassa näkyisi jo silloin jotain ja raskaus menisi tälläkertaa loppuun asti hyvin. :)
PoistaTaisin käydä 6+4 main itse ja kyllä siellä jo tarvittavat näkyi :)
PoistaToivotaan, että minulla myös näkyisi tuolloin jotain ja saisin huokaista helpotuksesta. :)
PoistaOlin ekasta raskaudesta ultrassa rv 7+0. Se oli aikaisin aika, jolloin suostuivat ultraamaan. Näkyi tyhjä ruskuaispussi. Sanottiin että uusi ultra viikon kuluttua, vaikka kyllä eivät antaneet toivoa. Sanoivat että syke kyllä näkyisi jo, kun kuitenkin tiedetään koska alkio on siirretty. Eihän siellä mitään ollut viikonkaan kuluttua. :(
VastaaPoistaKamalaa, ettei sun ensimmäisessä raskaudessa näkynyt mitään! :( Toivon tosissani, että en joudu kokemaan samaa vaan sieltä löytyisi pikkuinen kasvamassa. <3
PoistaHei, kyllä viikolla 6 näkyy jo ainakin,että on oikeassa paikassa! Mulla ultrattu viikolla 5+4 ja 5+5 edelliset, ja silloin kyllä näkyi jo, että oikeassa paikassa on! :) Sykettä tietenkään ei silloin vielä nää, se näkyi ainakin minulla sitten 7+ viikolla
VastaaPoistat. Susanna
Hyvä kuulla! :)
PoistaDigillä voi yrittää katsoa että muuttuu lopulta 3+ ruutuun, mut neuvoni näin omalla kokemuksella et testaaminen kannattaa lopettaa siihen. Itsellä nyt siis 6+6 menossa (Ivf:llä) ja erehdyin testaamaan jostain älyväläyksestä viikonloppuna tikulla ( ihan vaan ku vieläkään ei usko) ja sain paljon haaleamman viivan kuin alun perin 5. viikolla. Olin jo kauhuissani ja masentunut ja itkin jo keskenmenoa, mutta sitten selvittelin asiaa ja sain selville että kun hcg nousee paljon niin tikuissa viiva alkaakin haalistua. Laimentamalla reilusti näytettä sitten vedellä (kuten ohjeeksi luin) sain kirkuvanpunaiset viivat sitten uudelleen ja siihen loppui mun testailut. Joten älä testaa sinäkään enää sen jälkeen kun saat digiin 3+! Siitä tulee vaan epätoivo. Mitään emme voi tehdä kuin toivoa parasta että varhaisultrassa asukki löytyy. Lienen pari viikkoa sinua edellä ja tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu...
VastaaPoistaEnsi maanantaina ajattelin testailla viimmeisen digitestin, jospa siihen testiin tulisi 3+. Yritän olla testaamatta! :) Olet pari viikkoa edellä ja kyllä tämä on melkoista epävarmuutta onko kaikki kunnossa.
PoistaToi digi on ihan paholaisen keksintö :D Meillä näytti 2-3 vaikka piti olla jo 5+ viikot ja olin varma että keskenmeno tulossa. Veren hcg samana päivänä oli reilusti yli 4000 eli ihan pieleen meni. Eihän tässä vielä yhtään tiedä mitä tulee tapahtumaan mutta ainakin nyt arvot on ok. Mutta, mieluumin kannattaa käydä verikokeessa kuin saada tykytyksiä digin takia. Ultraan en menisi liian varhain koska sitten tulee taas ahdistus jos ei vielä ole sykettä. Mut ehkä kaikki ei ole ihan niin paniikissa koko ajan kuin minä :D Ja 6+ viikoilla toisaalta pitäisi jo syke näkyä
PoistaJoo ajattelin mennä sinne ultraan rv 6 tarkistamaan vain onko raskaus oikeassa ja yritän olla pelästymättä jos sykettä ei vielä näy. Yritän tämän yli viikon odottaa rauhallisesti sitä ultraa ja ehkä ensi viikolla näkyy digitestissä se 3+ tai sitten ei. :D Päivä kerrallaan mennään ja keskenmeno tulee jos on tullakseen. :)
PoistaMeillä oli 2.4 blastoalkion siirto ja 24.4 ultrassa näkyi pussukka, alkio ja syke. Eli silloin oli 5+6.
VastaaPoistaP.S. Mä en saanut koskaan digiin 3+, vaikka verikokeiden hormoniarvot ylittivät sen CB digin 3+ vaatiman arvon. Eli ei kannata säikähtää, jos ei koskaan tule sitä 3+.
PoistaHyvä tietää! Toivon mukaan rv 6+0 olisi kohdussa pikkuinen alkio ja yritän olla säikähtämättä jos en saa viikon päästä digitestiin sitä 3+. :)
PoistaSuosittelen kyllä sitä yksityistä ihan oman mielenrauhan vuoksi! :) Kävin itse, muistaakseni viikolla 7 ja siellä köllötteli iso vauveli jo niinkin varhain. En ois mitenkään malttanu olla käymättä! Toki se koko alkuraskaus meni keskenmenoa peläten, mutta viikolla 22 jotenki rauhotuin ja nyt sitten odottelen tätä syntyväksi muutaman viikon kuluttua. Tsemppiä ja ihanaa raskautta sinulle! <3
VastaaPoistaKiitos! <3 Ajattelin mennä jo rv 6 ultrassa tarkistamassa raskauden olevan oikeassa paikkaa ja itseäni juuri pelottaa keskenmeno tai uusi kemiallinen raskaus. En uskalla tällähetkellä vielä hirveästi riemuita kun mikään ei ole varmaa.
PoistaMoi! Olen nyt 13.viikolla raskaana ja taustalla kohdunulkoinen raskaus sekä keskeytynyt keskenmeno. Tässä kolmannessa raskaudessa(kin) oli todella vaikeaa uskoa, että olisin oikeasti raskaana ja alkio olisi oikeassa paikassa ja kehittyisi normaalisti. Kävin ensimmäisessä ultrassa rv 6+1, silloin ei näkynyt oikeastaan vielä mitään muuta kuin se, ettei ollut kohdunulkoinen, mutta alkiota ei vielä näkynyt joten paniikki mahdollisesta tuulimunasta alkoi. Seuraavaan ultraan menin viikon kuluttua rv 7+1 ja silloin näkyi jo alkio ja sydän sykki lujaa. Tuon viikon panikoin kyllä aivan älyttömästi että on aivan varmasti tuulimuna, mutta ultrassa odottikin positiivinen yllätys. Eli kannatan kyllä mielenrauhan vuoksi käymistä ultrassa jo rv6, mutta ei kannata pelästyä jos ei vielä näy alkiota. Näin ainakin oman kokemuksen mukaan.
VastaaPoistaToivon kaikkea hyvää teille ja onnellista odotusta ihan sinne asti, että käärön saatte syliin! :)
Kiitos paljon! :) Joo ajattelin käydä rv 6 ultrassa tarkistamassa onko raskaus oikeassa paikassa niin ei tarvi miettiä. :) Varhaisultra on sitten rv 7 ja toivon mukaan sielä sitten näkyy syke, koska rv 6 ei välttämättä vielä näy.
Poista