Välillä tulee niitä hetkiä kun kaikki masentaa ja silloin tarvitsisi ystäviä ympärille keitä nähdä. Valitettavasti niitä ei ole elämäni aikana paljon suotu ja toiset ystävyydet ovat loppuneet kun kaveriporukka on vaihtunut, eikä ole enää tullutkaan niin paljon vietettyä aikaa toisen seurassa. Muutettuani pieneltä kotipaikkakunnalta kaupunkiin miehen perässä, on elämä muuttunut. Kaikki ystävät jäivät sinne yli 200km päähän joiden näkeminen on nykyään harventunut. Toivoisin asuvani lähempänä, että voisin nähdä heitä useammin ja viettää yhteistä aikaa.
Yksinäisyyttä varjostaa myös miehen reissailu, joka on ajoittain raskasta koska yksin täytyy suurimman osan vuodesta viettää ja yhteistä aikaa harvoin löytyy. Olen jo monta vuotta toivonut ihan lomamatkaa jonnekkin lämpimään, mutta se ei ole koskaan onnistunut kun mies on työmatkalla melkein aina silloin kun se voisi onnistua ja itse työttömänä ollut niin ei ole rahaakaan mihinkään matkusteluun. Yleensä kaikki haaveet on tähän mennessä jääneet vain haaveeksi, eikä sitä yksin haluaisi minnekkään matkustaa. Elämä tuntuu vain junnaavan paikallaan, eikä pääse koskaan toteuttamaan omia unelmiaan.
On oikeastaan melko hankalaa saada uusia ystäviä kun ei opiskele, missä voisi tutustua uusiin ihmisiin. Harvoin sitä tulee puhuttua vieraille ihmisille missään julkisella paikalla ja työpaikallakin suurinosa on yli 40-vuotiaita, jotka tuskin haluaa viettää aikaa parikymppisen kanssa. Yritä siinä sitten löytää uusia ystäviä kun toiset on niin eri elämäntilanteessa kun itse on jo valmis asettumaan ja perustamaan perhettä.
Yksinäisyyttä varjostaa myös miehen reissailu, joka on ajoittain raskasta koska yksin täytyy suurimman osan vuodesta viettää ja yhteistä aikaa harvoin löytyy. Olen jo monta vuotta toivonut ihan lomamatkaa jonnekkin lämpimään, mutta se ei ole koskaan onnistunut kun mies on työmatkalla melkein aina silloin kun se voisi onnistua ja itse työttömänä ollut niin ei ole rahaakaan mihinkään matkusteluun. Yleensä kaikki haaveet on tähän mennessä jääneet vain haaveeksi, eikä sitä yksin haluaisi minnekkään matkustaa. Elämä tuntuu vain junnaavan paikallaan, eikä pääse koskaan toteuttamaan omia unelmiaan.
On oikeastaan melko hankalaa saada uusia ystäviä kun ei opiskele, missä voisi tutustua uusiin ihmisiin. Harvoin sitä tulee puhuttua vieraille ihmisille missään julkisella paikalla ja työpaikallakin suurinosa on yli 40-vuotiaita, jotka tuskin haluaa viettää aikaa parikymppisen kanssa. Yritä siinä sitten löytää uusia ystäviä kun toiset on niin eri elämäntilanteessa kun itse on jo valmis asettumaan ja perustamaan perhettä.
Kuulostaa kyllä harmilliselta, että ne sinun ystävät ovat yli 200km:n päässä. :( Miten olisi jokin uusi harrastus, jossa tapaisit uusia ihmisiä? Entä lomamatka miehen työreissujen yhteyteen?
VastaaPoistaOlen kyllä miettinyt uutta harrastusta, mutta en tiedä tuleeko sielä niin puhuttua. Harvoin onnistuu nuo lomamatkat miehen työreissun yhteyteen kun mies menee aikaisin töihin ja tulee myöhään illalla kotiin niin siidä ei ehdi kyllä mitään tehdä yhdessä kun käydä syömässä ja nukkua.
PoistaMä ratkaisin matkustuspulmat niin, että aloin reissata yksin. En mihinkään vaarallisiin paikkoihin ole mennyt, mutta pari kertaa etelään valmismatkalle ja sitten eri kaupunkeihin omatoimisesti. Eka mietin, katsovatko muut kummissaan, mutta ei ole ollut ongelmaa. Olen oppinut tykkäämään itsekseni olosta, ja tuntuisi tosi hassulta edes lähteä vaikka kaveriporukalla ulkomaille. Toki miehen kanssa on kivempaa, mutta koska silloin en pääse niin usein, aloin totutella tekemään haaveistani totta yksin.
VastaaPoistaToivottavasti silti löydät ystäviä, joiden kanssa voisit jakaa arkeasi ja kertoa mietteistäsi. Sitä ei oikein yksin voi harrastaa:)
Kyllä ihmiset tuovat sisällön elämään se on selvä se. Minullakin on parhaimmat ystävät yli 400 km päässä, mutta silloin kun nähdään, nähdään oikein kunnolla. Uusia ystävyyksiä syntyy harvoin, tuttavuuksia, kavereita helpommin. Harrastusta minäkin mietin, eiköhän sitä kautta löytyisi? Tai kiinnostaisiko sinua/olisiko sinulla mahdollisuus alkaa yksinäisen vanhuksen kaveriksi? Se on toki ihan erilaista ystävyyttä, sitovaakin, mutta antaa kyllä perspektiiviäkin elämään. Riippuu tietysti millaisen kaverin sitä kautta saa. Kaikki aina huonosti mummo ei välttämättä anna ystävänä niin paljon, kun hyväntuulinen mummo, joka arvostaa sinun aikaasi ja turinoi elämästä.
VastaaPoistaSamojen ongelmien kanssa olen itsekin painiskellut uudessa kotikaupungissa, jonne muutimme miehen opiskelun vuoksi.
VastaaPoistaHarrastuksen kauttakaan ei välttämättä löydy mitään sydänystäviä, mutta ainakin on seuraa muista ihmisistä silloin tällöin. Uskaltaako kysyä, missä päin te asutte?
Niinhän se on. :) Asustellaan keski-suomessa.
PoistaMoi, luin blogiasi eka kertaa viime viikolla. Täällä samantyylinen tilanne. Yritys aloitettu 2012 syksyllä, hoitoihin hakeuduttu 2013 loppuvuodesta, ICSI-hoidoilla 1. alkionsiirto takana nyt, pakkanen jäi tyhjäksi. Piinaviikot meneillään, toiveet on pienokaisesta hirmuiset. Olen myös yrittänyt valmistautua negatiiviseen tulokseen, mutta en tiedä yhtään miten reagoin jos se niin on.. Yritetty on jo aika pitkään ja hoitoihin pääseminenkin oli vaikeaa jonojen ja sulkujen yms. takia. Omalla paikkakunnallakaan kun ei klinikkaa ole. Samaistun myös ystävien puutteeseen, kun nykyiset perheellistyneet niin nopeasti tai en ainakaan ole tietoinen kenenkään vaikeuksista. Yhdellä oli pitkä yritys takana, mutta sitten tärppäsi juuri kun olin ehtinyt kertoa omista vaikeuksista ainoalle "kohtalotoverille". Itsekin olen miettinyt uuden harrastuksen/kurssin aloittamista, mutta en ole kaiken tämän keskellä jaksanut edistyä... Toivotaan pikaisia onnistumisia puolin ja toisin!! Tiedän niin hyvin miltä tuntuu tämä pitkän pitkä odotus...
PoistaMukava kuulla, että tänne on eksynyt uusia lukijoita ja melko samanlainen tarina, paitsi te olette joutuneet odottomaan turhan pitkään ensimmäistä hoitoa. Mun ystäväpiirissä ei taas oikein ole perheellistyneitä, mutta elämäntilanne on vähän erilaisempi. Harrastusten aloitus on melko hankalaa kun ei ole tottunut misään liikuntaryhmissä käytyä. Välillä treenailen parhaan ystäväni kanssa kun toisemme näemme ja se on ollut mukavaa vaihtelua tähän yksin treenaamiseen. Oma intoni kilpailuharrastukseenkin hiipui kun piti aina yksin treenata. Ei ollut sellaista juoksukaveria kenen kanssa olisi mennyt lenkille ja rupatellut. Toivotaan tosiaan, että tämä meidän pitkä odotus loppuisi pian siihen kaivattuun lapsen saamiseen
PoistaNo kuulostaapas tutulta! Munkin mies aika usein työmatkoilla ja ystävät jääny vuosia sitten satojen kilometrien päähän :/ meitä taitaa tämänkin lisäksi yhdistää suurehko ikäero miehiimme, aika hassua :) tervetuloa seuraamaan myös blogiani:
VastaaPoistahttp://olemassaolematon.blogspot.fi/?m=1
Näyttää samat asiat yhdistävän! :) Suurehko ikäero on tosiaan meilläkin. Rupeanpa seuraamaan!
Poista