Tämä pari päivää on otettu rennosti ja nautittu yhteisestä ajasta, koska tänään mies lähti työmatkalle. Lauantaina oli tarkoitus mennä elokuviin, mutta yllätykseksi kaikki muutkin oli asiaa ajatellut kun ei löytynyt mistään viereisiä paikkoja, joten oltiin menemättä ja kävimme vain syömässä. Ystävänpäivänä meitä pyydettiin myös kummeiksi, joka on hetkittäin tuntunut itselleni kummalliselta. En oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua. Kieltämättä olen innoissani, mutta myös peloissani. Näkeekö kaikki minun suruni ja pystynkö pitämään ristiäisissä sitä pientä viatonta tyttö vauvaa sylissäni ilman, että alan itkemään.
Aamulla vein miehen juna-asemalle ja saatiin muilta ihmisiltä hymyileviä katseita kun hyvästeltiin miehen kanssa toisemme suukoilla. Sen jälkeen ajoin autolla kotiin, jonka jälkeen aamupäivä meni teetä juodessa ja elokuvaa katsellessa. Päivällä nukuin vielä pienet torkut kissojen kanssa ennen kun rupesin siivoamaan ja tekemään ruokaa.
Olen tässä kovasti yrittänyt keksiä tekemistä, että aika kuluisi nopeampaa ja selannut työpaikkailmoituksia kun työt loppuu ensi viikolla nykyisessä työpaikassa ja jatkosta ei ainakaan vielä ole tietoa. Pientä stressiä se on jälleen aiheuttanut kun mieluusti olisin töissä kun kotona miettimässä päätä puhki. Varsinkaan pitkä työttömyysjakso ei ole mukavaa, ainakaan noin vuoden kestävä. Parhaimmillaan olin n. 10kk kotona ja hain moniin työpaikkoihin, mutta mistään ei tärpännyt. Onneksi kuitenkin yhdestä paikkaa onnisti ja pääsin taas elävien kirjoihin, mutta se vakituinen työ olisi se helpottavin ratkaisu, eikä tarvitsisi enää stressata töiden saamisesta.
Olisipa sitä vain niin hyvä suustansa, että saisi ihmiset vakuutetuksi juuri sen työpaikan haluamisesta mutta kun ei ole. Ongelma vain on se esiintymispelko, mikä on ollut jo pienestä asti ja puhumisesta ei meinaa tulla mitään kun ihmiset tuijottaa "kerro itsestäsi jotain?" Ööh hmm....
Aamulla vein miehen juna-asemalle ja saatiin muilta ihmisiltä hymyileviä katseita kun hyvästeltiin miehen kanssa toisemme suukoilla. Sen jälkeen ajoin autolla kotiin, jonka jälkeen aamupäivä meni teetä juodessa ja elokuvaa katsellessa. Päivällä nukuin vielä pienet torkut kissojen kanssa ennen kun rupesin siivoamaan ja tekemään ruokaa.
Olen tässä kovasti yrittänyt keksiä tekemistä, että aika kuluisi nopeampaa ja selannut työpaikkailmoituksia kun työt loppuu ensi viikolla nykyisessä työpaikassa ja jatkosta ei ainakaan vielä ole tietoa. Pientä stressiä se on jälleen aiheuttanut kun mieluusti olisin töissä kun kotona miettimässä päätä puhki. Varsinkaan pitkä työttömyysjakso ei ole mukavaa, ainakaan noin vuoden kestävä. Parhaimmillaan olin n. 10kk kotona ja hain moniin työpaikkoihin, mutta mistään ei tärpännyt. Onneksi kuitenkin yhdestä paikkaa onnisti ja pääsin taas elävien kirjoihin, mutta se vakituinen työ olisi se helpottavin ratkaisu, eikä tarvitsisi enää stressata töiden saamisesta.
Olisipa sitä vain niin hyvä suustansa, että saisi ihmiset vakuutetuksi juuri sen työpaikan haluamisesta mutta kun ei ole. Ongelma vain on se esiintymispelko, mikä on ollut jo pienestä asti ja puhumisesta ei meinaa tulla mitään kun ihmiset tuijottaa "kerro itsestäsi jotain?" Ööh hmm....
Tuntuu että on helpompi saada töitä, jos on töissä. Jos on työttömänä, niin tuntuu ettei kelpaa mihinkään. Ja vieläpä jos on juuri otollisessa iässä oleva lapseton nainen. =(
VastaaPoistaNo mulla on vähän tuntunut, etten saa siltikään töitä vaikka olisin töissä. Se on vain se tietty aika ja sitten heihei! Alkaa vain tympimään nämä osa-aikaiset työt, mitä on tullut tehtyä jo pari vuotta. En ymmärrä, miksi eivät voi jo vakinaistaa.
PoistaTyönhakeminen on kyllä niin tympeää! Eikä määräaikaisessa työsuhteessakaan juuri voi hengähtää, koska kuitenkin pitää jatkuvasti katsella työpaikkoja ja laittaa hakemuksia. Tuntuu, että nykyään nuoret naiset lähes poikkeuksetta joutuvat tekemään määräaikaisuuksia. Se on kyllä niin hankalaa, kun sitten mahdollisen äitiysloman jälkeen joutuu taas työtä hakemaan, kun ei voi entiseen työhön palata. Toivottavasti sulla tärppää pian työnhaussa, on siinä yhdelle ihmiselle liikaa jos joutuu taistelemaan sekä lapsettomuuden että työttömyyden kanssa! Tsemppiä paljon! :)
VastaaPoistaNiinhän se on! Mä tosin ehkä voin päästä kyseisessä työpaikassa jatkamaan, mutta ei taas tiedä kuinka pitkäksi aikaa. Olisi kyllä hienoa jos saisi tässä lähivuosina sen vakituisen työn niin voisi äitiysloman jälkeen palata sitten johonkin töihin. Eiköhän tästä työttömyydestä vielä selvitä, mutta lapsettomudesta en niinkään tiedä. :) Kiitos Alina! <3
PoistaMahtava juttu, että saat mahdollisesti jatkaa samassa paikassa! Onhan siinä toki oma stressinsä, jos ei voi tarkalleen tietää, että kuinka kauan sitä työtä on tarjolla. Mutta pääasia, että töitä on, kyllä se auttaa erityisesti piinapäivien aikana: saa muuta ajateltavaa. :) Toivottavasti saat pitkän määräaikaisuuden tai sitten vakipaikan seuraavaksi. :)
Poista