Olen alkanut miettimään elämää kaksistaan ja minkälaista se tulisi olemaan jos meille ei koskaan suodakkaan yhteisiä lapsia. Varmaan melko samanlaista, mitä tähän mennessä on ollut eli mies reissailee ja minä käyn omissa töissäni. Vapaa-ajalle sitten tehdään kaikenlaista muuta mukavaa yhdessä. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse olla täysin kaksistaan kun on nuo karvaiset kissat piristämässä elämää.
Vaikka kirjoitukseni nyt kuulostaakin siltä, että olemme lopettamassa jo hoitoja niin emme ole. Molemmat haluamme yrittää nämä hoidot ensin läpi ja miettiä sitten muita vaihtoehtoja. Olemme kuitenkin vielä niin alussa meidän taipaleemme kanssa, että mitä vain voi vielä tapahtua. Tiedän kuitenkin, että kun tulee niitä päiviä jolloin en vain jaksa niin pääsen niistä kyllä yli.
Olen alkanut miettimään 2017 vuotta ja olisikohan meillä vielä silloin sitä pienokaista sylissä kun olemme menossa naimisiin vai käymmekö yhä lapsettomuushoitoja tuloksetta. Tänään sitten tuli vieraalta työkaverilta se kysymys "onko meillä vielä lapsia ja onko haaveissa". Vastasin suoraan "ettei ole eikä taida niin helposti tullakkaan, koska ollaan lapsettomuushoidoissa". Jotenkin tulin loppujenlopuksi katumapäälle miksi kerroin, koska kyseinen henkilö ei asiaa tuntunut ymmärtävän. Ehkä seuraavalla kerralla en kerro ihan kaikille, jotka kysyy.
Aion kuitenkin nyt elää, enkä surea tätä lapsettomuutta. En halua vuosien päästä huomata kuinka elämä on valunut hukkaan, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Aion tästälähtien miettiä vähemmän lapsettomuutta, nähdä enemmän ystäviä, nauraa vielä enemmän, viettää enemmän aikaa perheen ja miehen kanssa ja tietenkin nauttia elämästä! :)
Vaikka kirjoitukseni nyt kuulostaakin siltä, että olemme lopettamassa jo hoitoja niin emme ole. Molemmat haluamme yrittää nämä hoidot ensin läpi ja miettiä sitten muita vaihtoehtoja. Olemme kuitenkin vielä niin alussa meidän taipaleemme kanssa, että mitä vain voi vielä tapahtua. Tiedän kuitenkin, että kun tulee niitä päiviä jolloin en vain jaksa niin pääsen niistä kyllä yli.
Olen alkanut miettimään 2017 vuotta ja olisikohan meillä vielä silloin sitä pienokaista sylissä kun olemme menossa naimisiin vai käymmekö yhä lapsettomuushoitoja tuloksetta. Tänään sitten tuli vieraalta työkaverilta se kysymys "onko meillä vielä lapsia ja onko haaveissa". Vastasin suoraan "ettei ole eikä taida niin helposti tullakkaan, koska ollaan lapsettomuushoidoissa". Jotenkin tulin loppujenlopuksi katumapäälle miksi kerroin, koska kyseinen henkilö ei asiaa tuntunut ymmärtävän. Ehkä seuraavalla kerralla en kerro ihan kaikille, jotka kysyy.
Aion kuitenkin nyt elää, enkä surea tätä lapsettomuutta. En halua vuosien päästä huomata kuinka elämä on valunut hukkaan, enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Aion tästälähtien miettiä vähemmän lapsettomuutta, nähdä enemmän ystäviä, nauraa vielä enemmän, viettää enemmän aikaa perheen ja miehen kanssa ja tietenkin nauttia elämästä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! :)