maanantai 19. lokakuuta 2015

Suomessa jälleen!

Matka Italiassa meni hyvin ja käveltyä tuli paljon nähtävyydeltä toiselle. Ensimmäiset päivät oli raskaita kun jalat ei olleet vielä hirveästi tottuneet mukulakiven päällä kävelyyn, mutta onneksi kuitenkin oli hyvät ja tukevat lenkkarit jalassa niin kävely onnistui.

Melkein kaikki mahdolliset nähtävyydet Colosseumista Vatikaaniin tuli nähtyä ja välillä oli kyllä melkoiset jonot, mutta onneksi ne meni melko nopeasti. Pastaa ja pizzaa tuli vähäsen syötyä ja tarkkailtua, mitä kaikki syötävät ruoat sisältää. Pihvit tuli syötyä kypsänä, mutta yhdessä paikassa tuli vähän väittelyä kypsästä pihvistä, mitä se ei ollut ja pihvi jäi sitten syömättä. Kaikenkaikkiaan ruoka oli hyvää alkupalan leivistä keittoihin ja suosittelen kyllä menemistä Italiaan jos tykkää paljon pastasta ja pizzasta. Eniten jäin matkalla kaipaamaan ruisleipää ja irtokarkkeja, koska kaupoissa oli enimmäkseen myynnissä vain suklaata ja sipsiä.

Sää oli hyvä, vaikka aluksi luvattiin koko viikoksi sadetta, mutta vain ensimmäisenä päivänä satoi pieniä kuuroja ja muut päivät olikin suurimmaksi osaksi aurinkoisia. 20-astetta oli koko viikon lämmintä ja hyvin tarkeni vielä topilla ja sortseilla, vaikka välillä oli vähän tuulenpuuskia niin piti pukea hetkeksi takkia päälle.

Päivät alkoi aamu kahdeksan aikoihin herätyksellä, jonka jälkeen mentiin aamupalalle. Aamupala oli joka päivä sama, mutta eipä niin haitannut. Yhdeksän aikoihin oltiin aamupala yleensä syöty ja siirryttiin vielä hotellihuoneeseen joksikin aikaa loikoilemaan. 10-11 aikoihin lähdettiin sitten kävelemään nähtävyyspaikoille, joko kävellen tai metrolla, koska kaikki paikat ei olleet ihan siinä lähettyvillä. 12-13 aikaan käytiin yleensä syömässä kun alkoi jo maha kurnimaan, jonka jälkeen jatkettiin matkaa. 15-18 aikoihin tultiin takaisin hotellille lepäämään ja käytiin ehkä suihkussa. Sen jälkeen mentiin syömään ja syömisen jälkeen ehkä hakemassa vettä tai pientä purtavaa illaksi ennen hotellille paluuta. 21-22 aikaan kutsuikin yleensä jo nukkumaan meno kun oli niin väsynyt.

Vointi oli suurimmaksi osaksi hyvä, vaikka pientä päänsärkyä välillä esiintyi. Lennot meni myös hyvin, vaikka poitsu ei oikein tykännyt nousuista ja laskuista, koska alkoi heti potkimaan. :D Lennot kesti vähän yli kolme tuntia, joka meni välillä nukkuen mistä ei kyllä oikein tullut mitään. Matka oli hyvä vaikka ei mennytkään niinkään rentoutuessa, mutta saatiin vielä nauttia kahdenkeskisestä ajasta. :)

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)