keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Voihan imetys!

Välillä tulee tässä imetyksessä sellaisia hetkiä kun sen voisi kirota maanrakoon, vaikka suurimmaksi osaksi siitä nautin täysin rinnoin. Varsinkin kun on hulina kautta, tiheän imun kautta, lakkoilua ja rintaraivareita niin meinaa olla hermot koetuksella. Tällähetkellä alkoi tiheän imun kausi ja öisin olen ollut melko väsynyt tiheisiin herätyksiin, niin olen suosiolla nukkunut poika kainalossa kun en ole jaksanut nousta erikseen ottamaan poikaa pinnasängystä viereeni monta kertaa yössä. Iltaisin on joutunut myös oikein taistelemaan, että saan pojan syömään ja nukkumaan joka on ollut varsin uuvuttavaa kun on muutenkin väsynyt. Taitaa olla myös ihan rintaraivareitakin samaan syssyyn kun välillä kelpaa vain tietty asento ja samalla kun pitäisi hyssyttää ja tehdä erilaisia temppuja, että poika suostuu syömään niin on vähän kädet puuduksissa.

Yritän kuitenkin pysyä tyyneenä ja ajatella tämän kauden olevan pian ohi, vaikka välillä olen antanut pojan ihan suosiolla miehelle kun olen ollut niin väsynyt siihen takkuamiseen. Tavoitteena on kuitenkin imettää vielä siihen 6 kuukauden ikään asti ja mahdollisesti pitempäänkin eli vielä on kestettävä näitä eri kausia, mutta onneksi ne on ohimeneviä. :) Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen päässyt imetyksen kanssa jo tähän asti, kunhan vain imetän tiuhaan molemmista rinnoista ja muistan syödä ja juoda hyvin niin maito riittää. Stressi vaikuttaa myös paljon maidon nousuun niin sitä pitäisi välttää, mutta ei ole valitettavasti aina mahdollista. Parin viikon päästä on myös 4kk neuvolalääkäri niin näkee taas, miten poika on kasvanut.

Pahoittelut siitä, etten ole ehtinyt paljon kirjoittelemaan kuulumisia kun tämä vauva-arki on melko kiireistä niin ei ole juuri siunaantunut ylimääräistä aikaa blogin ääressä. :)

22 kommenttia:

  1. Meidän poika oli täysimetyksellä 6 kuukauden ikään asti. Tänään oli viides päivä kiinteiden maistelua. Imetys on mennyt pääsääntöisesti paremmin kuin hyvin. Olen tosi tyytyväinen siitä. Esikoisen kanssa imetys meni hyvin ja toki oli pieni pelko että mitä jos tällä kertaa ei onnistukaan.

    Jossain vaiheessa oli pientä rintaraivarointia, jos yritin tarjota rintaa liian aikaisin tai liian myöhään. Kun eka hammas tuli 5 kk iässä, niin alkoi pureminen. Sitä oli jokaisella imetyksellä pari viikkoa. Kun toinen alahammas puhkesi, niin pureminen loppui. Huh! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettäteillä on mennyt imetys hyvin tämän toisenkin lapsen kohdalla ja suurempia vaikeuksia ei ole ollut.

      Kieltämättä vähän jännittää kun pojalle tulee hampaita, että kuinka pahasti minua sattuu :D

      Poista
  2. Hienoa, kärsivällisyyttä tosiaan tarvitaan imetyksessä, mutta varmasti pulloruokintakin kaikkine pullojen pesuineen ja maidon lämmityksineen on haastavaa. Meilläkin oli kaikki omat vaikeutensa (lakot, raivarit ja tiheät imut, puremisvaihe) ja siihen päälle koliikki neljä kuukautta, mutta kyllä niistä selvis, nyt jo voiton puolella kun vauva 10 kk. Se kyllä helpotti, kun oli perehtynyt imetykseen ja tiesi, että ne on normaaleja juttuja :) kuten sinäkin selvästi tiedät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, teillä ollut kyllä kaikenlaista. Koliikki on kyllä raskasta ja hyvä, että se on helpottanut. :) Onhan niiden pullojenkin kanssa säätäminen kyllä väsyttävää kun pitää aina pestä. On ollut kyllä hyvä kun on tullut perehdyttyä imetykseen niin ei tule luovutettua niin helpolla kun tietää niiden olevan ohimeneviä vaiheita. :)

      Poista
  3. Voi muistan niin samat väsyneet fiilikset, kun meidänkin yöt oli esikoisen kanssa tissittelyä täynnä.. herätyksiä 1,5 tunnin välein ja iltaisin megaimetyksiä. Olin tosi väsynyt. Me kanssa kokeiltiin öisin kaikenlaista: välillä tyttö nukkui pinnasängyssä ja nostin aina viereen syömään, välillä nukuttiin suosiolla kaikki vierekkäin (vaikka sänky oli liian ahdas). Aika hyvin meillä toimi myös sellainen, että mies alkoi nostaa tyttöä minun viereeni öisin. Jo se helpotti väsymystä, kun mun ei tarvinnut kammeta itseäni sängystä ylös vaan vauva nukkui miehen puolella pinniksessä ja siitä sitten nosti minulle. Syötön jälkeen karusti herätin miehen, joka nosti vauvan takaisin pinnikseen. Usein aamuyöstä nukuttiin myös perhepedissä, mutta muistan miten tuo miehen apu kuitenkin helpotti paljon, väsymys kun oli välillä ihan tajuton. Olin itse myös tosi herkkä lapsen uniäänille (ja olen edelleen). Vauva-aikoina nukuin välillä toisessa huoneessa korvatulpat päässä ja lapsen herätessä mies toi hänet minulle sinne. Sain rauhaa nukkumiseen. Mutta kuten sanoit, ohimeneviä nämä vaiheethan on, mutta ei se toki lohduta kauheasti yön tunteina, kun itseäkin alkaa turhauttaa ja väsymys kalvaa. Tsemppiä kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä tuttuja fiiliksiä! :) Mä en taas ole uskaltanut herättää miestä arkisin kun menee töihin, mutta viikonloppuisin herätän vaihtamaan vaippaa. Olen kyllä huomannut saman, etten saa kovin herkästi unta jos poika potkiskelee sänkyssä ja havahdun pieniin ääniin. Kyllä välillä turhauttaa kun on itse väsynyt ja joutuun pojan kanssa yön tunteina taistelemaan syömisestä, mutta eiköhän tämä tästä pian helpota. Kiitos paljon! :)

      Poista
  4. Hienoa että olet kuitenkin jaksanut jatkaa imetystä kaikista (asiaan kuuluvista) takkuiluista huolimatta, eihän se tosiaan aina helppoa ole. Jos muuten joskus näin kesällä tuntuu että maito ehtyy niin juoppa pullollinen olutta (holitonta tai holillista) niin kyllä alkaa tissit paisua! :) Joo tiedän että nää on yksilöllisiä asioita mutta aina voi kokeilla. Ihanaa kesää teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tosiaan ole aina helppoa kun tulee näitä eri kausia. Olutta en oikein juo kun se on pahaa, mutta lonkeroa voin sen sijasta juoda. :D Olen kuullut tämän jostain (varmaankin facebookin imetys tuki ry:sta), että jos maidon tulo on hidasta niin joisi olutta. :) Kiitos paljon! <3

      Poista
    2. Perhekalja toimii myös ja ainakin mun mielestä se on jollain kieroutuneella tapaa ihan hyvää. :P

      Poista
    3. En ole kokeillut kun ei tuo kaljakaan kuulu mun lemppareihin :D

      Poista
    4. En itsekään pitänyt ennen oluesta yhtään. Join pakolla Beck (tai joku sellanen) merkkistä alkoholitonta olutta kun huomasin että se oikeesti autto ja sit yhtäkkiä huomasin vallan pitäväni siitä. Sehän johti myöhemmin siihen että silloin tällöin saatan jopa tilata ravintolassa oluen ruokajuomaksi. No alkoholin kulutusta ei tietty kannata imetyksen varjolla lisätä... ;)

      Poista
    5. Saapa nyt nähärä rupeanko tässä pian vetelemää olutta vai jääkö ihan kaupan hyllylle :D Luulen kuitenkin, että jätän kokeilematta ja pysyn siinä lonkero linjalla :p Harvemmin tulee nykyään muutenkaan tuota alkoholia nautittua niin siitä ei ole huolta ;)

      Poista
  5. Nykyäänhän ollaan taas sitä mieltä että kannattaisi aloittaa kiinteiden maistelu jo aiemmin eli mielellään 4kk iässä ja esitellä ajoissa mahdollisimman laajalti eri ruoka-aineita. Sen on todettu vähentävän allergioita vs pitkä täysimetys

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin olen kuullut mutta kaikki toimii omalla tavallansa ja itse en aio pojan ollessa 4 kuukautta aloittaa vielä kiinteiden aloitusta jos hän vielä hyvin rintamaidolla kasvaa. Ehkä sitten lähemmäs 6 kuukauden ikää voin pikkuhiljaa aloittaa ja kun poika rupeaa olemaan kiinnostunut ruoasta. :)

      Poista
    2. Kiinteiden anto vaan voisi helpottaa öitä ja siinähän menee aikaa ennen kuin niihin saa toteutettua niin että niistä on hyötyä. Jokainen tekee tavallaan mutta moni edelleen ihailee ja kannustaa 6kk täysimetykseen vaikkei se välttämättä ole lapselle edes parasta

      Poista
    3. Voisi se varmaan helpottaakin, mutta meillä nukutaan yöt kuitenkin suht hyvin eli 6-8 tuntia putkeen ennen ensimmäistä syöttöä. Paitsi nyt tiheän imun kautena herätty 2-3 tunnin välein, mutta sekin näyttää nyt helpottaneen kun viime yönä nukuttiin taas hyvin. Kaikki tosiaan tekee niin kuin itseltä hyvältä tuntuu ja kiinteiden kanssa aloitetaan sitten jossain vaiheessa kun sen aika on. :)

      Poista
    4. Aloitin esikoisella kiinteät nimenomaan parempien öiden toivossa, eikä ollut mitään hyötyä. Nyt kuopuksen kanssa päätin että jos vaan kasvaa hyvin, niin 6 kk pelkkää maitoa. :)

      Olen huomannut että peruna/porkkana/bataatti menee ok, mutta osa valuu pois ja niitä vähän syljetään. Sen sijaan soseutettu päärynä menee viimeistä pisaraa myöten. :D

      Poista
    5. Mä ajattelin myös jos kasvaa hyvin rintamaidolla niin en vielä aloita kiinteitä. Yöt nukutaan kuitenkin hyvin niin en senkään osalta koe vielä tarvetta kiinteille.

      Sa nähdä, miten täällä sitten menee kiinteiden aloitus, että varmaan kaikki tulee aluksi ulos kun totutellaan uusiin makuihin. :)

      Poista
    6. En nyt tiedä onko tämä Lauran blogi oikea paikka alkaa näin kysellä tästä, mutta mikä on se tutkimus, jossa OIKEASTI ON TODISTETTU, että kiinteiden aloitus tuossa vaiheessa (4 kk) vähentäisi allergioita? Siis kun Suomessa 6 kk täysimetettyjä lapsia on aika vähän, monilla täysimetys kestänyt vain 2 kk, niin kenellä sitä on pystytty tutkimaan?

      Laura, jatka vain täysimetyksellä ja luota omiin tietoihisi asiasta, niin kuin varmasti aiotkin tehdä! Tsemppiä raskaisiin hetkiin ja nauti hyvistä öistä ja päivistä! - Samassa veneessä ollaan

      Poista
    7. Itse kuulin asiasta neuvolatädiltä, mutta en muista mikä tutkimus se oli. Kiinteitä en kuitenkaan aloita vielä jos paino vielä hyvin nousee.

      Täysimetyksellä aion kyllä jatkaa jos poika vielä hyvin kasvaa. Hyvistä öistä aion nauttia, mutta päivisin ei aina nukuta. :D

      Poista
  6. Miksi et halua aloittaa kiinteitä ennen 6 kk:n ikää? Aloittaisitko siinäkään tapauksessa, jos vauva siirtyisi rintamaidon riittämättömyyden/ylitsepääsemättömien imetysongelmien vuoksi osittaisimetykseen tai kokonaan pulloruokintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koe sitä vielä tarpeelliseksi kun kasvaa hyvin rintamaidolla, mutta jos ei nyt enää sattuisi kasvamaan sitä 500g kuukaudessa niin todennäköisesti aloitan pikkuhiljaa kiinteitä. Imetysongelmia ei onneksi ole pahemmin ja nämä imetyskaudetkin on ohimeneviä.

      Poista

Kiitos kommentista! :)