sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Täälä taas! :)

Kiitos kaikille viime postauksen kommentoijille ja oli ihana huomata, kuinka moni toivotti meille tsemppiä joulukuun ICSI-hoitoon! Mielikin on jo parempi ja tämä parin kuukauden tauko tekee varmasti hyvää ja jaksaa sitten taas paremmin jatkaa uusia hoitoja. Jää sitten nähtäväksi montako siirtoa tarvitaan ennen plussaa ja kovasti toivon, ettei siihen menisi kovin pitkä aika, mutta aina ne asiat ei mene niin kuin suunnittelee.

Päivät on olleet viime aikoina raskaita ja maanantain koittaessa aina toivon, ettei mies lähtisi viereltäni mihinkään ja olisi vain tässä meidän kanssa. Työmatkoja miehellä on nyt tiedossa koko loppuvuosi ja välillä meinaan nyt olla melko poikki hoitaessani kodin, lapsen ja lemmikit. Onneksi mies on kuitenkin välillä edes viikonloppuisin kotona niin ehditään yhteistä aikaa viettämään ja joskus saa apua myös isovanhemmilta jos tulee jotain menoa.

Parisuhteessa on ollut tällähetkellä nyt enemmän näitä huonompia kausia, mutta ollaan näistä aina yhdessä selvitty ja olisihan se outoa jos se olisi koko ajan suoraa viivaa. Enemmän nyt kaivataan yhteistä aikaa ihan kaksistaan ja haaveissa olisi saada poika ensimmäisen kerran yökylään, mutta vielä ei ole kukaan suostunut. Ehkä vielä joku päivä saadaan viettää yksi päivä ihan kaksistaan, jutella rauhassa, syödä hyvää ruokaa ilman keskeytyksiä, käydä elokuvissa ja nukkua pitkään, vähintään ainakin sitten 20v päästä ;)

Meidän poika täytti tänään 1v 8kk ja 2v synttäreihinkään ei ole kuin neljä kuukautta, mikä tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Vähän olen jo yrittänyt miettiä jotain tarjottavaa synttäreille, mutta ne ehtii tässä ajassa muuttumaan vielä monta kertaa. Sanoja tulee melko hyvin ja hän suostuu välillä toistamaan sanoja mitä sanon, joka alkaa nyt vähitellen sujumaan. Eiköhän tästä pikkuhiljaa parempaan päin mennä ja ihanaa kun poika ymmärtää jo hyvin sanoja ja osaa melko hyvin pyytää, mitä haluaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)