maanantai 10. marraskuuta 2014

Lapseton

Lapsettomuus, se surullinen sana mitä ei olisi halunnut koskaan kokea. Välillä se luo toivoa, joka hetkessä voi muuttua suruksi. Siihen ei tarvita kuin uutinen raskaudesta tai tieto uuden kierron alkamisesta, jonka jälkeen sydän rikkoutuu tuhansiksi sirpaleiksi. Yhä uudelleen se sattuu vain enemmän ja enemmän. En tiedä olisiko se yhtään helpompaa jos ongelma olisikin minussa, eikä vain miehessä. Mieluusti ottaisin sen taakan kannettavaksi, ettei miehen tarvitsisi sitä yksin kokea.

Meillä näyttää nyt muutenkin osat vaihtuneen. Mies on se, joka epäröi ettei tässä siirrossa taida onnistua ja minä koitan uskoa siihen, että tärppi kävisi. Jotenkin on vaikea tässä tilanteessa tehdä mitään muuta kun toivoa ja tukea miestä.

Torstaina aloitan tikuttamaan ovulaatiota ja perjantaina menen ultraan. Ehkä meidänkin aika on pian. :) Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)