torstai 28. joulukuuta 2017

Vuosi vaihtuu

Tämä vuosi kului vauhdilla, johon on kuulunut pojan 1v juhlat, pääsiäiskokon ihmettelyä, kesästä nauttimista, yhdet festarit, kihlajaispäivän juhlimista, lapsettomuushoitojen aloitus, tatuoinnin ottaminen ja joulun viettämistä. Vuosi on ollut kaikenkaikkiaan hyvä ja onnistunut, mutta pikkuhiljaa katse on jo ensi vuoden puolella.

Ensi vuoden helmikuussa jatkuu lapsettomuushoidot ja tammikuun toisella viikolla pitää aloittaa jo Synarela-nenäsumutteen käyttö ja varata aikaa helmikuun seurantaultraan. Alkuvuodesta pitää muistaa hankkia nenäsumute valmiiksi ja loppukuusta pistettävät lääkkeet helmikuulle valmiiksi. Maalis-huhtikuun vaihteessa on tiedossa yksi ulkomaaanmatka, jonne lähden oman perheeni kanssa, ilman miestä ja lasta. Siitä tuleekin mielenkiintoinen, koska en ole ollut pojasta erossa kun vain kerran pari yötä viime kesänä, mutta eiköhän nuo pärjää. Tälle äidille ehkä rankempaa olla erossa rakkaistaan. <3 Muutenkin vähän jännittää olenko reissun aikana mahdollisesti raskaana, mutta se jää vielä nähtäväksi.

Muita suunnitelmia ei tällähetkellä ole ensi vuodelle tiedossa, mutta jännityksellä odotan, mitä vuosi 2018 tuo tullessaan. Palailen taas ensi vuoden puolella blogin pariin, jonka jälkeen kirjoitustahti toivottavasti taas lisääntyy kun alkaa tapahtumaan enemmän asioita.

Toivottelenkin kaikille vielä ihanaa uutta vuotta 2018! :)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle ja onnea hoitoihin <3 -Tiuhti

    VastaaPoista
  2. Vuoden oon ollut poissa blogimaailmasta, kiva nähdä että vielä kirjoitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä olen yrittänyt jotain kirjoitella, vaikka kirjoitustahti on nykyään hidastunut :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)