keskiviikko 22. helmikuuta 2017

1v

Tänään rakas poikamme täytti 1v ja minun pienestä vauvasta tuli kello 02.49 taapero, joka kehittyy kovaa vauhtia. Vuosi hurahti todella nopeasti ja olen tätä ajankulua ihmetellyt jo monet kerrat. Olen viimmeiset pari päivää miettinyt vähän haikein fiiliksin raskausaikaa, synnytystä ja katsellut kuvia kun poika oli ihan pieni. Se tunne kun sait oman vauvan vihdoin syliin oli kyllä häkellyttävä, vaikka jonkin aikaa kyllä meni ihmetellessä, että se on oikeasti minun pieni poika. Vauvavuosi oli kaikenkaikkiaan ihana, vaikka myös kovin raskas, mutta sitä en kyllä vaihtaisi mistään hinnasta muuhun. 
Vuoden iässä hän
Herää aamuisin 7.30-9.00 aikaan ylös

Herää klo 04-06, jolloin saa maitohörpyt ja jatkaa unia vielä parisen tuntia

Syö 4-5 kertaa päivässä

Syö sekä soseita ja sormiruokaa  

Harjoitellaan lusikalla syöntiä, tosin vielä vähän huonolla menestyksellä kun sitä ruokaa tykätään levittää ympäri pöytää

Hapanmaitotuotteista raejuusto on paras. Viili ja jugurtti ei mene vielä niin hyvin alas.

Juo vettä ja kevytmaitoa (jota olen vielä vedellä laimentanut) nokkamukista ruoan yhteydessä

Oppi vilkuttamaan kun sanoo, hei hei!

Availee laatikoita, tyhjäilee niitä ja laittaa tavarat taas takaisin 

Pinsettiote ja näkö on loistava, sillä löytää kaikki pienimmätkin roskat, muruset suuhunsa ja konttaa kovalla vauhdilla karkuun

On suurimmaksi osaksi iloisella päällä

Kiljahtelee, virnistää naamaansa ja nauraa hekottaa paljon

Narskuttaa välillä ikävästi hampaitansa

Suusta tulee äiti, pappa ja mamma

Osaa taputtaa käsiään yhteen

Lempilelut on imurin johto, marakassi, kännykät, kaukosäätimet ja palikkatorni

Omistaa 8 hammasta. Neljä alhaalla ja neljä ylhäällä. Ainakaan näillänäkymin ei ole puhjennut lisää. 

On alkanut pikkuhiljaa tykkäämään hampaiden pesusta

Jokaista tukea vasten noustaan seisomaan ja kävellään tukea vasten

Ilman tukea pysytään vähän aikaa pystyssä,  jota edelleen vähän säikähdetään ja laskeutuu nopeasti konttausasentoon. Vielä ei ole ollut kiirettä lähteä kävelemään

Paikasta toiseen liikutaan konttaamalla

Vaatekokona on edelleen 74cm

Käytössä Liberon 4 koon housuvaipat ja öisin Liberon 5 teippivaipat

Kukkuuleikki on hauska leikki

Harjoittelee pikkuhiljaa potalla käyntiä, mutta vielä ei ole tullut pottaan mitään.

Tykkää ulkona ollessaan keinua tai olla pulkan kyydissä 

Rakastaa kylpemistä ja suihkussa käyntiä

Nukkuu päivisin yhdet parin tunnin päikkärit 

Nukkuu päikkärit yleensä aina vaunuissa ulkona

Yöunille mennään 20.00-21.30

Heräilee öisin 1-2 kertaa, josta ainakin kerran käy rinnalla

Nukkuu osan yöstä joko pinnasänkyssä tai minun vieressä

Käy rinnalla 3-5 kertaa päivässä


Paljon onnea rakkaalle yksivuotiaalle pojalleni. Rakastan sinua.

Aiemmat postaukset:

2 kommenttia:

  1. Onnea yksivuotiaalle :) Olen tykännyt tosi paljon lukea näitä sinun kuukausipostauksiasi, kun meillä poika tulee puoli vuotta perässä, niin on ollut hauska lukea, että mitähän saattaisi olla meillä pian tulossa kehityksessä ja muuten :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! On ollut ihan mukavaa kirjoittaa näitä postauksia koko vuodesta niin voi sitten myöhemmin muistella näitä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)