tiistai 29. elokuuta 2017

Kp 1 ja uusi yritys

Kuukautiset alkoi ja tässä kierrossa näyttäisi siltä, että siirto luonnolliseen kiertoon voisi ensimmäistä kertaa koko aikana onnistua, ellei kroppa sitten päätä toisin. Esikoista yrittäessä ei koskaan päästy siirtoon asti luonnolliseen kiertoon yrittäessä, koska tuli aina viikonloppu sitä estämään. Huomenna soittelen klinikalle ja varaillaan aika seurantaultraan ja toivon todella paljon, että tässä kierrossa päästään siirtoon asti ja pääsisi pitkästä aikaa piinailemaan. Pitäkää peukkuja! :)

tiistai 22. elokuuta 2017

Puolitoistavuotias taapero

Meidän pieni hurjapää täytti tänään 1,5v ja en meinaa vieläkään uskoa, että hänen syntymästään on jo niin kauan. Uutena taitoina opetellaan pukemaan itse, jota kovasti koitetaan harjoitella. Pottailussa on tullut nyt kesän aikana vähän takapakkia kun poika ei malta olla enää paikallaan, mutta eipä tässä ole vielä kiire. Sanoja tulee vähän, mutta puhetta ymmärretään kuitenkin ihan hyvin. Neuvolasta saatiin eilen uudet mitat eli painoa on nyt 10,3kg ja pituutta 81,8cm. Pieni ja siro on edelleen, jossa on ilmeisesti äitiinsä tullut :D
Poika on rauhallinen, tarkkaileva ja melko hassutteleva tapaus ja kovasti ollaan kuultu kuinka kiltti hän on. Musiikista hän tykkää kovasti ja sen tahdissa tykätään tanssia paljon. Matkiminen on myös hauskaa ja aina jos joku nauraa niin rupeaa hänkin hekottamaan mukana. Piirtäminen, ulkona keinuminen, hiekkalaatikolla leikkiminen ja kirjojen selaaminen kuuluu myös mielipuuhiin. Raivarit poika saa siitä kun ei pääse johonkin kävelemään, ulos ei pääse joka tunnin välein tai tullaan pihalta sisälle. Kaikki mahdollinen elektroniikka ja koneet on pojan mieleen, mitä aina ihmetellään jos on jossain näkyvillä. Auttaminen on myös mukavaa ja kauppakasseja tykätään tyhjätä laatikoihin ja jääkaappiin.

Ruokailut sujuu hyvin ja syöminen onnistuu hienosti haarukalla tai lusikalla. Ruoka maistuu ainakin nyt hyvin, vaikka välillä on kausia ettei meinaa maistua ollenkaan kun olisi kiire mennä tekemään muuta. Päiväunet on nykyään meinannut jäädä pois kun uni ei maistu enää vaunuissa tai omassa sängyssä ja parhaiten uni maistuisi vain autossa, eikä viitsi ihan joka päivä lähteä autoilemaan. Ollaankin yritetty pitää kiinni siitä jos hän ei ole nukahtanut ennen puolta kolmea, niin emme enää edes yritä. Yöt onneksi sujuu hienosti 21-08 heräämättä kertaakaan ja on ollut ihanaa kun on saanut nukkua.

perjantai 11. elokuuta 2017

Toinen seurantaultra

Käynti oli melko nopeasti ohi ja huonot uutiset jatkui eli ovulaation pitäisi tulla joko huomenna tai tiistaina niin päästään siirtoon, mutta piti sitä melko epätodennäköisenä koska ovulaatio todennäköisesti tapahtuu 2-3 päivän sisällä,  jolloin siirto menisi taas viikonlopulle. Turhauttava tunne iski käynnin jälkeen ja suoraan sanottuna ärsyttää nämä yritykset luonnolliseen kiertoon, koska ne ei tuo varmuutta siirtoon pääsystä. Huomenna teen varmuuden vuoksi vielä ovulaatiotestin, vaikka olen varma ettei se plussaa näytä. Siirtoa kuitenkin yritetään luonnolliseen seuraavatkin  kierrot kun kiertoni on säännöllinen, joka ei helpottanut omaa fiilistä yhtään ja tuntuu, että aika vain kuluu. Tuli pieni vuodatus kun nyt ärsyttää niin paljon, mutta jospa tämä tästä hellittää.

tiistai 8. elokuuta 2017

Seurantaultra

Kävin aamulla Naistentautien poliklinikalla ultrassa ja vasemmalla puolella näillänäkymin kasvaa isoimmat follikkelit. Perjantaina menen uudestaan ultraan ja toivon, että ovulaatio tapahtuisi lauantaina niin  meillä on mahdollisuus päästä siirtoon ensi viikolla. Ovulaatiotestien tekeminen jatkuu vielä ainakin viikonloppuun. Saapa nähdä päästäänkö tässä kierrossa siirtoon asti :)