Nyt tuleekin suoraan synnytyskertomus kun maanantain neuvolan jälkeen sain heti seuraavalle päivälle ajan vauvan painoarvioon. Alku oli vähän shokki kun en päässytkään enää kotiin painoarvion jälkeen vaan jäin sinne ja kotona oli vielä asioita tekemättä ennen vauvan tuloa.
Tiistaina 30.10.2018 rv 38+5 kävin vauvan painoarviossa 12 jälkeen, jossa päätettiin vauvan pienen koon (2500g) vuoksi ruveta käynnistelemään samana tai seuraavana päivänä. Minut siirrettiin saliin 13 jälkeen ja aluksi minulle tehtiinkin rasituskoe klo 14.00 eteenpäin, miten vauva kestää oksitiinitipan ja alkaako niistä synnytys käyntiin. Annosta lisättiin puolentunnin välein ja lopuksi vähän supistuksia tuli, mutta olivat kuitenkin siedettäviä, joista ei sitten synnytys lähtenyt vielä käyntiin. Vähän ennen 19 päätettiin lääkärin kanssa, että laitetaan ballonki, jonka tippumista sitten vaan odoteltiin osastolla. Keskiviikkona 31.10 klo 4.35 ballonki sitten tippui kun vähän vedin sen ollessa jo niin alhaalla.
Kello 5.00 pääsinkin saliin, jossa olin 3-4cm auki ja supistuksia alkoi tulemaan parin minuutin välein ja heiluttelin lantiota supistusten tullessa, hieroin selkää/ reisiä gua sha kammalla ja keskityin hengittämiseen. Vähän ennen kuutta soitin miehelle, joka söi aamupalan rauhassa ja soitti mummin meille kotiin hoitamaan esikoista. Mies pakkasi mukaan kameran/sairaalakassin ja lähti sairaalaan tulemaan.
Kello 6.40 minulle tehtiin vielä sisätutkimus, puhkaistiin kalvot ja laitettiin pinni vauvan päähän kiinni, jolloin olin 4-5cm auki. Kello 6.50 pyysin lämpötyynyn ja tens-laitteen avuksi kun supistuskivut koveni entisestään. Tämän jälkeen nykyinen kätilö toivotti tsemppiä synnytykseen ja sain kätilöopiskelijan ja toisen kätilön seuraksi. Tens-laitteesta ei lopulta hirveästi ollut apua ja supistukset tuntui vaan kipeimmiltä, mitä enemmän lisäsin tehoa ja lämpytyyny auttoi niihin paremmin. Mies toi sairaalakassin/kameran 7.20 aikoihin, mutta hänen piti vielä käydä viemässä auto äkkiä huoltoon ja tulla sitten taksilla sairaalaan.
Pian kun mies lähti niin minulla alkoi supistuskivut entistä kovemmin sattumaan ja yritin hengitellä supistusten tullessa ja pyysin lopulta epiduraalia. Minulle tehtiin kuitenkin vielä äkkiä uusi sisätutkimus kun huomattiin vauvan olevan vähän hiljainen, jonka aikana alkoi vähän tuntumaan ponnistamisen tarvetta. Vauva oli lopulta niin alhaalla, että kätilöopiskelija sanoi vain ”ohhoh” ja haki äkkiä toisen kätilön paikalle. Toisen kätilön tullessa paikalle meinattiin laittaa vielä pikaisesti epiduraali, mutta pian sen jälkeen alkoikin kova ponnistamisen tarve ja kivunlievitykset sai unohtaa ja aloitettiin valmistautumaan vauvan syntymään. Ponnistin kyljelläni ja rv 38+6 kello 7.41 syntyi terve tyttö maailmaan kolmella ponnituksella, mitoin 2808g ja 47,5cm. ❥
Synnytyksen jälkeen oli sekavat fiilikset kun asiat eteni niin nopeasti, etten ehtinyt enää miehelle mitään ilmoittamaan ja hän näki vauvan kun tuli sairaalaan takaisin, josta olikin yllättynyt kun se oli jo mun sylissä. <3 Istukka syntyi 14 min päästä vauvan syntymisen jälkeen ja sain pari pientä nirhaumaa, mihin laitettiin kaksi tikkiä. Hyvä fiilis jäi tälläkin kertaa synnytyksestä ja vointi on ollut todella hyvä synnytyksen jälkeen. Synnytyksen kokonaiskesto oli 2t 41min ja ponnistusvaihe 14 min.
Kotiuduttiin perjantaina 2.11 ja ollaan tässä ihmetelty arkea nelihenkisenä perheenä. Isoveli on ottanut vauvan hyvin vastaan ja auttaa tuomalla tavaroita ja välillä silittelemällä jos vauva itkee. ❥
Paljon onnea! Varmasti on ollut henkisesti kummallista, että kaikki kävi niin eri tavalla kuin ehkä etukäteen ajatteli. Elämä on ihmeellistä ja osaa yllättää:)
VastaaPoistaKiitos! <3 Olihan se vähän hämmentävää kun en tullut edes ajatelleeksi, että synnytystä ruvettaisiin nyt käynnistämään.
PoistaSe osaa tosiaan yllättää. :)
Onnea♡
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaOnnea pienestä tytöstä! <3
VastaaPoistaKiitos!!<3
PoistaOnnea pienestä prinsessassta koko perheelle <3
VastaaPoistaKiitos paljon! <3
PoistaOnnea koko perheelle!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHurjan paljon onnea vielä tätäkin kautta <3 ihanaa että kaikki meni hyvin :) nuo nopeat synnytykset kyllä on niin hämmentäviä, mutta onnellinen olen ainakin itse että molemmat pojat syntyivät vaudilla :D en tiedä miten olisin kestänyt esim.vuorokauden kestävät supistukset yms.mitä monet joutuvat kokemaan. :)
VastaaPoistaKiitos paljon! <3 Onneksi itsellä on myös olleet nopeat synnytykset, tosin tämän toisen synnytys yllätti jotta oli näinkin nopea kun ajattelin kestävän kuitenkin vähän pitempään. :)
PoistaJoskus pitkä odotus päättyy yllättäen nopeammin kuin olisi osannut odottaa :) Huisin paljon onnea ja elämyksellistä yhteismatkaa koko kvartetille <3
VastaaPoistaTuli kyllä yllättäen sen päättyminen ja olisi ollut ihanaa vielä hetki se masu pitää. :) kiitos paljon! <3
PoistaLämpimästi onnea pienokaisen johdosta <3
VastaaPoista