tiistai 23. elokuuta 2016

Me onnistuttiin! :)

Nimittäin siinä 6kk täysimetyksessä ja olen kyllä ylpeä, että se onnistui vaikka välillä meinasi usko loppua kun käytiin läpi rintaraivareita, tiheän imun kautta, lakkoilua ja kaikkea muuta mahdollista matkallamme. Se on ollut yleensä helppoa kun on tarvinnut kaivaa vain rinta esiin ja imettää. Onneksi tuli raskausaikana otettua imetyksestä enemmän selvää, koska olisin varmaan luovuttanut jo melko pian.

Ihan ensiksi opeteltiin kunnon imetysote, jonka löytyminen oli lopulta yllättävän helppoa. Ensimmäisellä viikolla rinnanpäät kuitenkin aukesivat haavoille ja imetys oli jonkin aikaa todella kivuliasta, mutta rintakumit ja voide helpotti siihen asti kun rinnanpäät oli jälleen parantuneet. Sen jälkeen ei olekkaan rinnanpäät auenneet. Maidon nouseminen aiheutti myös alkuun melko paljon kipua ja pistelyä ja ehdin monesti myös stressaamaan maidon riittävyyttä, mutta poika on siitä huolimatta kasvanut hyvin sen 500-800g kuukaudessa.

Kärsin aluksi jonkin verran suihkutisseistä ja kun suihkuaminen rauhoittui tuli imetyshetkistä mukavempia molemmille. Huomasin myös, että kun söin ja join liian vähän niin maidon tulo väheni melko paljon ja poika saattoi hermostua kun maitoa ei tullutkaan ihan heti. Kun taas muistin syödä ja juoda hyvin, niin sitä maitoakin tuli enemmän.


Imetystaipaleeseen on sisältänyt erilaisempia tapoja ja asentoja syöttää. Istuen sohvanreunalla ja samalla hieman hyppien, normaali imetysasento tai sängyllä kyljellään makoillessa. Seisten ja samalla pieniä hyppyliikkeitä tehden. Kävellen ja samalla poikaa heijaamalla edestakaisin. Jos noista mikään ei kelpaa niin kävele, tee samalla hyppyliikkeitä, heijaa myös edestakaisin ja laita vielä mobile soimaan. Jos ei vieläkään niin vaihda rintaa ja tee sama uudestaan tai vaihda huonetta tai tee kyykkyjä niin ehkä sitten onnistuu :D Myös imetyspaikkoja on ollut jonkinmoisia. Ollaan tissitelty kotona, suihkussa, kylmässä saunassa, autossa, vessassa, kaupassa, ulkona, kahvilassa, huoltoasemalla, vaunulenkillä, isovanhempien luona ja sairaalassa. Imetyshetkellä olen peittänyt pojan pään harsolla, ettei kukaan häiriinny meidän pienestä hetkestä.

Imetyshetket ovat olleet ihania kun pieni on rinnalla, pitää toista kättään rintani vasten ja pitää suloista tuhinaa, sulkee silmänsä ja nukahtaa käsivarsilleni. Ja varsinkin kun kesken syömisen katsoo silmiin ja väläyttää sen suloistakin suloisimman hymyn. Sitä nukkuvaa ja tyytyväistä vauvaa voisi katsoa loputtomiin. <3

Olen niin onnellinen että olen kestänyt sen "ulkopuolisen paineen", kun muut jaksoivat muistuttaa siitä, kuinka pitäisi jo antaa jotakin muutakin ruokaa. Poika pääsi kuitenkin 5kk iässä maistamaan vähän kiinteitä kun mies halusi niin kovasti antaa muutakin, mutta sen jälkeen olen pitänyt pintani ja sai vasta tänään maistaa peruna-porkkanaa. Yöimetykset jatkuvat niin kauan kun pojalle on tarvetta ja jossain vaiheessa lopetan sen kokonaan kun sen aika on. Nyt kun ollaan päästy tähän 6kk täysimetykseen niin seuraavaksi aionkin kiinteiden ohessa imettää siihen vuoden ikään asti ja ehkä sitten vähentää imetyskertoja pikkuhiljaa.

maanantai 22. elokuuta 2016

6 kuukautta

6kk iässä hän

Hymyilee ja yrittää jutella kovasti

Kuolaa ja imeskelee nyrkkejä

Päristelee paljon

Omistaa yhden hampaan

Ei syö tuttia

Vie omat varpaat suuhun

Tykkää kukkuu leikistä

Tykkää istuskella sylissä, mutta punkeaa monesti siinä itseään suoraksi jotta pääsisi seisoma asentoon

Osaa kääntyä selältä mahalleen ja mahalta selälleen

Viihtyy silti paremmin mahallaan ja yrittää välillä kovasti päästä eteenpäin

Mahallaan ollessa kurkottelee edessä olevia leluja käsiinsä, joita heiluttelee kädessä ja vie suuhunsa

Käyttää Liberon vaippoja koossa 4

Vaatekoko on nyt 68cm

Rakastaa kylpemistä ja on alkanut loiskuttelemaan vettä jaloillaan oikein kunnolla

Kynsien leikkaus on välillä tympeää kun ei malta pysyä paikoillaan

Lempileluja ovat Libero pieni perhonen, keltainen leijonahelistin ja sinivihreä purulelu

Vierastaa jonkin verran, välillä enemmän ja välillä vähemmän

Nukkuu 2-3 päikkärit

Nukkuu koko yön pinnasängyssä ja aamuisin nostan viereeni hetkeksi pötköttelemään ja syömään

Herää yöllä 1-4 kertaa syömään

On täysimetyksellä, mutta on maistanut pari kertaa jo soseita ja pian aloitetaan syömään niitä päivittäin

1 kuukautta

2 kuukautta
3 kuukautta
4 kuukautta
5 kuukautta


En voi kyllä edelleenkään uskoa, että poika täytti tänään jo 6 kuukautta ja pian onkin jo 1-vuotias! Ei ole enää mikään pieni poika ja tätä olenkin hokenut täällä jo loputtomiin. Kovasti sylissä punkeaa  istumaan ja seisominen on myös hauskaa, varsinkin kun nostaa sylissä ylös ja alas. Vähän malttamattomana ja kauhuissani odotan, milloin hän tuosta lähtee liikkelle. Parin viikon päästä on 6kk neuvola niin tietää paljonko ollaan menty 7kg yli ja ollaanko kuinka lähellä 70cm. :) 

Sydän pakahtuu tuosta ihanasta kultakimpaleesta ja öisin voisin katsella loputtomiin tuota nukkuvaa poikaa 💙

torstai 18. elokuuta 2016

Takaisin arkeen

Maanantaina palattiin jälleen arkeen kun miehen kesäloma loppui ja työt jatkuu. Paljon ei lomalla loppujenlopuksi tehty kun ensimmäiset kaksi viikkoa meni suurimmaksi osaksi sairastellessa ja loput kaksi viikkoa meni minun kotiseudulla ja kotona ollessa. Käytiin kuitenkin lomalla koeajamassa uusi auto ja katsastamassa Seinäjoen asuntomessut. Tuli myös nautittua ja sain välillä nukkua pitempään kun mies nousi pojan kanssa ennemmin ylös ja keskitettyä enemmän parisuhteeseen. Välillä ihmettelen tuota miehen pitkää kärsivällisyyttä minun kanssani, mutta ihme kyllä jaksaa katsella minua päivästä toiseen, vaikka omasta mielestä nipotan vähän turhastakin.

Huumoriksi ainakin osaa minun sanomiset laittaa ja ei ota asioita aina niin tosissaan vaan saan vastaukseksi jotain, mikä saa minut joko hymyilemään tai kiehumaan raivosta. Suurimmaksi osaksi kuitenkin hymyilemään, mutta välillä ei sitä huumoriakaan jaksa kun haluaa asioiden tapahtuvan heti, eikä hetken päästä. On hän kuitenkin ihana, vaikka toisinaan käy hermoille :p Lomalla seurasin välillä salaa ovenraosta kun mies vaihtoi pojalle vaippaa ja huoneesta kuului miehen laulu ja pojan nauraminen. On ne vaan niin ihana näky yhdessä kun leikkivät ja miehestä on tullut pojalle entistä tärkeämpi, jonka kanssa on ne omat jutut.

Saapa nähdä, miten loppuvuodesta meillä menee jos ja kun mies joutuu lähtemään työmatkalle Uuteen-Seelantiin pariksi viikoksi tai pidemmäksi aikaa. Onneksi siihen on kuitenkin vielä aikaa ja suunnitelmatkin voi siinä vaiheessa jo muuttua, ettei sinne lähdekkään vaan meneekin jonnekkin muualle. Saksaan on lähdössä ainakin tuossa tämän kuun viimmeisellä viikolla noin viikoksi, mutta onneksi nyt ei ole ollut niin usein ulkomaanmatkoja ja ovat olleet ainoastaan vain tälläisiä reilun viikon kestäviä ja olen saanut pitää miehen ihan kotimaassa.

Nyt palailenkin hetkeksi kotitöiden pariin kun poika on vetänyt tuossa jo kaksi tuntia päikkäreitä niin saisin tänään jotain aikaiseksi, mutta sainpa nyt jotain kirjoitettua kun ne jää yleensä aina kesken pojan herätessä tai sitten vain unohdan, mitä olin kirjoittamassa. :)

lauantai 6. elokuuta 2016

5kk Neuvola

Viimme tiistaina oli neuvolakäynti, jossa poika sai pitkästä aikaa jälleen rokotteet. Mies oli mukana myös ja sai tälläkertaa pidellä poikaa sylissä rokotteita antaessa. Pientä kuumetta oli sen 2 päivää ja oli vähän normaalia itkuisempi, mutta nyt on taas normaali itsensä. Kiinteitä poika pääsi vähän maistamaan viikko sitten kun tein pakkaseen soseita niin tuli samalla kokeiltua onko hän vielä valmis kiinteisiin. Jotenkin kuitenkin meni alas, mutta vielä ei kuitenkaan aloitella kiinteitä antamaan päivittäin vaan tuossa parin viikon päästä aloitetaan kunnolla ja samalla voisi myös sormiruokailua kokeilla siinä ohessa, miten sujuu. Painoa tulee hyvin sopusuhtaisesti ja poika kasvaa hyvin siinä normaalikäyrällä. Syyskuun alussa onkin sitten 6kk neuvola. Hurjan nopeasti aika kuluu!

 5 kuukauden mitat (4 kuukauden mitat)
Paino: 6975g (6420g)
Pituus: 67,8cm (65,8cm)
Päänympärys: 43,3cm (42,3cm)