maanantai 22. lokakuuta 2018

Neuvola 37+4

Tänään oli jälleen neuvola ja viikon päähän pitää varata uusi aika, jossa katsotaan miten sf- mitta on kasvanut ja jos kasvua ei ole tapahtunut niin laitetaan todennäköisesti lähete vielä äitiyspolille kontrolliin. Väsymys alkaa nyt painaa kun olen ollut yli viikon yskässä ja nyt tuntuu, että flunssakin tulee samaan syssyyn. Toivottavasti ehdin kuitenkin parantua ennen kun tämä uusin tulokas päättää syntyä, ettei voimat ole ihan poissa. Ruokahalu ollut nyt viikon kateissa sairastelun takia, jonka seurauksena arvasin painon laskeneen, mutta olen yrittänyt syödä vähän väkisin jotain pientä kerrallaan alas.

Hemoglobiini on onneksi pysynyt hyvänä ja noussutkin viime kerrasta, vaikka en ole ihan joka päivä rautatablettia ottanutkaan ja toivottavasti nyt saisin pidettyä vielä näissä lukemissa. Pissatestit on onneksi pysyneet edelleen kunnossa ja niissä ei ole tähän mennessäkään ollut mitään moitittavaa. Päänsärkyä on nyt viikon aikana ollut jonkin verran ja välillä näkynyt valopilkkuja, mutta koska muut arvot on kunnossa ja ei ole voinnissa muuten ollut mitään huolestuttavaa niin lisätutkimuksia ei tarvita. Toivottavasti kaveri pysyisi yksiössään vielä jonkin aikaa kun en malttaisi vielä tästä masusta luopua. <3

Rv 37+4 (Rv 35+1)

Paino: -300g (+500g) | yhteensä noussut 7,5kg
Verenpaine: 102/71 (107/71)
Hemoglobiini: 128 (-)
Syke: +140 (+140)
Sf-mitta: 28,0cm (27,5cm)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)