keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kun kuukautisia ei näy synnytyksen jälkeen

Kieltämättä olen nyt viime viikkoina odottanut jo kovasti, milloin ne ensimmäiset kuukautiset mahtaisi alkaa. Yöimetystä en ole saanut vielä kokonaan pois, missä tulikin takapakkia pojan marraskuun flunssan ja hampaiden tulon takia kun ruoka ei meinannut kelvata niin söi enemmän rintamaitoa. Kovasti kyllä toivoisin sitten kun saan tuon yöimetyksen loppumaan niin ne kuukautisetkin sieltä jossain vaiheessa tulisi ja kierrot ei hirveästi heittelisi.

Toisaalta en niitä vielä kaipaa, mutta se toinen lapsi saisi tulla jos on tullakseen ja imetys olisi tarkoitus lopetella kokonaan reilu vuoden iässä, että voisi miettiä uusia hoitoja. Imetyksen lopetus onkin nyt ollut hankalampaa kun täällä sairastellaan jälleen flunssaa kun ehdittiin se pari viikkoa olla terveenä, mutta ruoka on onneksi maistunut nyt paremmin ja pikkuhiljaa olen saanut myös yöimetyksiä vähennettyä. Jospa vähintään kuukauden tai kahden kuukauden päästä olisin saanut yöimetyksen loppumaan kokonaan ja siitä pari kuukautta eteenpäin alkaisi kroppa jälleen toimimaan toivotulla tavalla tai sitten ei.

Täytyykin sen jälkeen suunnitella soittoa klinikalle ja kysellä, miten nopeasti päästään uusiin hoitoihin kun pakkasessa kuitenkin se 2 alkiota odottaa. Toivon mukaan tässä vielä päästäisiin ensi syksynä, ellei ennemmin sille toiselle kierrokselle ja aloittamaan uusia hoitoja. Mahanpohjassa vähän jo perhoset pyörii kun odotan kovasti uusia siirtoja ja sitä jännitystä onko raskautunut vaiko ei. Nyt on kuitenkin tilanne eri kun syli ei ole enää tyhjä ja ehkä ne pettymykset eivät satu enää niin paljon, mitä ensimmäisellä kierroksella. Saapa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja se on enemmän kuin tervetullut! :)

12 kommenttia:

  1. Mulla alkoi yksi päivä lasketun ajan jälkeen menkat. Eli muutama päivä vajaa vuoden olivat poissa. Tosin tämä eka kierto on nyt menossa kp 32. Normaalisti mun kierto on 27-28 päivää. Että ilmeisesti vähän sekaisin vielä hormonitoiminta.

    Meilläkin on pakastimessa vielä yksi alkio ja aiomme sen käyttää. Imetystä ei tarvitse lopettaa, mikäli siirto tehdään luonnolliseen kiertoon. Itse haluan lääkkeellisen, joten ei onnistu imetyksen aikana. Enkä aio lopettaa imetystä ihan lähiaikoina. Se on niin tärkeää pojalle. Hän on aina niin onnellinen kun pääsee tissille ja on niin kiitollisen näköinen kun on syönyt ja itse asiassa sanoo "kii" sen jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut mietinnässä lopettaa imetys suurinpiirtein siinä vuoden ikäisenä, mutta ei niin tarkkaa ole vaikka menisi pari kuukautta ylikin. Yöimetys olisi tarkoitus lopettaa kokonaan tässä kuukauden sisällä ja toivon mukaan se auttaisi kuukautisten alkamiseen niin pääsisi miettimään uusia hoitoja. Saapa nähdä, mitä klinikalla sanovat kun tuntuu eri paikoissa olevan eri käytännöt, että pitääkö imetys olla kokonaan lopetettuna.

      Täällä poika on myös aina ihan onnessaan kun pääsee tissille ja nauraa ja hymyilee aina iloisena :D

      Poista
  2. Minulla palautui kierto kun vähensin reilusti yöimetyksiä, niin että ensimmäinen oli vasta noin klo 4. Sitä ennen vauva kävi rinnalla lähes kahden tunnin välein vähintään. Kierrot olivat tosi eri pituisia, mutta siitä huolimatta neljännestä kierrosta raskauduin sitten uudelleen, mikä tuli itselle hieman yllätyksenä kun esikoista tekemällä tehtiin vuosi. Raskaus on vasta melko alussa ja imetän edelleen reilu 1 v 4 kk taaperoa. Rinta on tärkeä lapselle ja en ole osannut siitä vielä luopua eikä ole ollut itselle kiire. En ole tehnyt asian suhteen suunnitelmaa.

    Hoitoja ajatellen varmasti tuo lopettaminen on sinulla ajankohtaisempaa, mutta tosiaan ei varmaan ole parista kuukaudesta kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yöimetys olisi tarkoitus lopettaa tässä vähitellen niin toivon mukaan se toisi ne kuukautisetkin takaisin ja imetys lopettaa kokonaan siinä vuoden ikäisenä, mutta ei tosiaan ole niin parista kuukaudesta kiinni.

      Onnea sinulle raskaudesta! Ihanaa, ettei tarvinnut tälläkertaa niin kauan odottaa. :)

      Poista
  3. Itse asiassa kiinnitin edellisessä postauksessa huomiota siihen, että heräilee yöllä varsin usein, vaikka ikää on "jo" 10 kk. Sen ikäinen kun ei enää tarvitse yösyöttöjä ravitsemuksellisista syistä, vaan kaloreita pitäisi tulla tarpeeksi jo päivän aikana. Jos siis imetät joka heräilykerta, niin menkat varmaan pysyvät tosiaan sen takia poissa. Olisiko varsinkin iltaan mahdollista saada joku tukevampi ateria, että nukkuisi pidempiä pätkiä (JOS siis heräily johtuu nälästä). Omat lapseni ovat myös hoitoalkuisia ja imetin vielä kuopuksen hoitojen aikaan ja noin raskauden puoleen väliin asti, jolloin esikoinen alkoi oma-aloitteisesti kieltäytymään tissistä. Menkat palasivat hyvin nopeasti sen jälkeen (ja kierto heti säännöllinen), kun alkoi nukkua läpi yön, vaikka päivisin imetinkin normaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En imetä enää jokaisella syötöllä tai ainakaan ensimmäisellä ja poika on ollut nyt sen 4 tuntia ilman rintaa ja pikkuhiljaa ajattelin tässä noita imetyskertoja lopettaa, etten pistä kerralla pois kun tuntuu meille se sopivan. Puuroa annan aina iltaisin ja siihen päälle vielä rintaa, jonka uskon kyllä riittävä ihan hyvin. Nälästä ei aina herääminen johdu kun olen huomannut, että vähän käy rinnalla ja nukahtaa uudestaan. Eroahdistustakin tässä on nyt vähän ollut. Toivon mukaan ne kuukautisetkin sieltä tulisi kun saan yöimetyksen lopetettua kokonaan. :)

      Poista
  4. Mulla alkoi kuukautiset noin vuosi synnytyksen jälkeen :) Käytännössä yöimetyksen lopetuksen jälkeen (n. 11kk ikäisenä). Imetys alkoi siitä sitten luonnollisesti harventua ja 1v 1kk iässä lopetin kokonaan, oli tosi luonnollinen päätös meille molemmille.

    Mulla lähti kierrot heti käyntiin aika säännöllisinä. :)

    Tsemppiä tulevaisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa olen tässä yöimetystä lopetellut ja toivon mukaan ne kuukautisetkin sieltä tulisi ja pääsisi miettimään uusia hoitoja. Imetyksen ajattelin lopetella siinä reilu vuoden ikäisenä kokonaan, mutta eipä niin tarkkaa ole. :)

      Poista
  5. Ai niin, ja piti vielä kirjoittaa että me tehtiin yöimetyksen lopetus niin, että menin itse mun vanhemmille kolmeksi yöksi (asuvat 15min päässä meiltä) putkeen, ja mies hoiti lapsen. Oli sopivasti kesäloma-aika, joten mies sai levätä sitten päivisin. Näin lopetus oli lapselle selkeä. Kun palasin kotiin nukkumaan, ensimmäisen viikon pidin päälläni miehen kolitsia kun menin nukuttamaan poikaa yöllä. Ei kaivannut tissiä kun tuoksuin mieheltä. Meni tosi hyvin, suosittelen! ;) (Plus oli aivan ihanaa nukkua ensimmäistä kertaa koko yöt yksin ja putkeen!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen miettinyt meneväni ihan toiseen huoneeseen ja mies hoitaisi yöt, tosin en tiedä miten onnistuu kun hän luovuttaa välillä melko herkästi tai sitten menen anoppilaan, joka asuu tuossa 10min päässä meistä niin ei pääse antamaan poikaa mulle :p
      Pitääkin pukea miehen paita päälle jos se veisi sitä maidontuoksua pois 😅

      Poista
  6. Mitä ihmettä? :D minulla alkoi menkat- ja vieläpä ihan säännöllisinä viisi viikkoa synnytyksestä (jälkivuoto kesti 2vk):o täysimetin ja imetän edelleen, vauva on 4kk. Syö 2-3 tunnin välein yöt päivät läpeensä. Yleensä kai säännöllisiä kuukautisia saakin odotella kauemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kesti 8 viikkoa jälkivuoto ja sen jälkeen ei ole vuotoa tullut. Ilmeisesti kaikilla ei imetys vaikuta kuukautisten tulemiseen ja kierron tasaantumisen menee varmaan se oma aikansa :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)