perjantai 11. syyskuuta 2015

Raskaus, perhe ja lemmikit

Lapsettomuus on jättänyt arvet, jotka ei helpolla unohdu. Vihdoin kun olen onnistunut raskautumaan niin pitäisi nauttia jokaisesta hetkestä, mutta minun kohdallani se on ollut pelossa elämistä ja varautumista pahimpaan. Paljon on tullut luettua kohtukuolemasta ja tuotan itselleni vain enemmän stressiä kun vaivaan päätäni asialla, johon en voi mitenkään vaikuttaa. Se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Hentoja potkuja tunnen joskus iltaisin kun pääsen sänkyyn nukkumaan ja edelleen tuntuu oudolta, että olen raskaana. Koko raskauden käsittäminen on ollut hankalaa ja jotenkin se ei tunnu iskeytyvän minun päähäni, että tämä on nyt vihdoin totta.

Oma perheeni ja parhaimmat ystävät asuu suurimmaksi osaksi Etelä-Pohjanmaalla ja välillä se on tuottanut surua kun en näe heitä niin usein kun haluaisin. Olen muutenkin isosta perheestä ja on ollut totuttava siihen, ettei aina ole sitä hälinää, mitä oli lapsuudenkodissa. Miehen reissutyö enimmäkseen estää sen, ettei voida kotiseudulleni muuttaa ja on ollut totuttava tähän Keski-Suomeen ja kaupunki elämään. Mies oli viimme vuonna 155 päivää reissussa ja vuosi oli melko stressaava kun mies ei paljon kotona ehtinyt olemaan. Vakituista työtä minulla ei ole ja kovasti mietityttää olenko kotona sen vuoden vai pitempään kun ei ole paikkaa minne palata. Enimmäkseen saanko sitten töitä samasta työpaikasta kun olen ollut työelämästä pois pitempään ja osaanko pitkän tauon jälkeen tehdä samaa työtä.

Kotona olisi kyllä todella hiljaista jos ei olisi rakkaita lemmikkejä pitämässä seuraa. Kissoja on ihana rapsutella ja halailla kun itsellä on paha mieli ja aina ne saavat hymyilemään hassuilla tempuillaan. <3 Viimme viikolla olinkin paniikissa kun rakas kissani oli hypännyt kolmannesta kerroksesta alas kun parvekkeella ollut verkon tukikeppi oli yöllä kaatunut. Kissa ehti olla 15 tuntia kateissa kun kissan löysin pelokkaana ja nälissään joidenkin työtarvikkeiden alta piilottelemassa. Siinä ehti jo miettimään pahinta, kuinka kisu on jäänyt auton alle tai loukannut jalkansa, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä. <3 

Nämä kaksi kissaani ovat luonteeltaan kuin yö ja päivä. Tyttökissa (maatiaiskissa) on varsinainen jääräpää ja ei yhtään sylikissa. Tämä neiti tietää hyvin, miten sitä ruokaa saadaan ja meillä onkin välillä melkoiset taistelut menossa kun toinen olisi koko ajan ruokaa kerjäämässä. Öisin saa siis jo heräillä pari kertaa kissojen ruokkimiseen kun tyttökissa raapii makuuhuoneen ovea niin kauan, että sitä ruokaa tulee. Olenkin pitänyt tiukkaa ruokarytmiä kissoille, ettei joka tunnin välein safkaa tule, mutta mies välillä pilaa tätä kuria kun on ruokaa vähän väliä antamassa. :D Menee siis vähän ristiin nämä meidän opetukset.

Tämä karannut poikakissa (Norjalainen metsäkissa) on taas täysin erilainen kun tämä tyttökissa. Rauhallinen ja todellakin sylikissa. Hellyyden kaipuu ei tältä kaverilta lopu ja rapsuttaa pitää vähän väliä. Kissan kutsun yleensä syliin kun taputan jalkaani vasten pari kertaa ja ymmärtää heti, että nyt saa tulla syliin. Välillä tulee kyllä ihan ilman kutsuakin. Kissa on myös kova puhumaan kun kisulle höpötän jotain. :D Vieraita ihmisiä ei vierasta ja on heti menossa vieraitakin kiehnaamaan ja syliin rapsutettavaksi. Molemmat ovat erilaisia, mutta yhtä ihania! :) <3

Loppuun vielä kuva raskausmahastani kun sitä toivottiin. :)

12 kommenttia:

  1. Voi hassua, ootko sä täältä etelä-pohjanmaalta kotoisin? Moon itte kotoisin keski-suomesta mutta oon muuttanu kurikkaan ollessani 4vuotias ja nyt asutaan Ilmajoella "Maalla" :)

    Ootteko ajtellut että voisitte muuttaa lähemmäs tännepäin jos mieskin on paljon reissuhommissa? Olisi perhe lähellä kun lapsi syntyy.

    Mulle myös nuo eläimet on todella tärkeitä, toki eileen tuli todistettua että joskus voisi toki olla helpompaa arkea kun niitä ei olisi :'D
    Ensin meidän leikattu tyttökissa pissii seinälle, kyllä, se harrastaa sitä nykyään kun ei päästetä pihalle niin merkkaa sisällä :I Siinä samassa meni koirepeti pesuun, pidin kauhean messun että nyt kissi saa pian hengailla pihalla kun en jaksa kohta enää näitä pissoja siivoilla seinistä.. Illalla sitten päätti meriän russelityttö pissata matolle --> halusinkin yömyöhään pestä mattoa :D Aamulla sitten odotti koiranoksennukset.. Oivoi, toisaalta tykkään tästä kaaoksesta!

    Mutta se huoli mikä välillä eläimestä on niin on kamala, juuri tämä meirän pissaaja kissi jäi tänä kesänä auton alle kun se karkailee pihalle, selvisi siitä. Kuukausi sitten sitä puri kyy kun karkasi pihalle ja selvisi siitä :D

    Meillähän on yhteensä 7 eläintä täälä kotona ja hevonen sitten kesälaitumella.. Eipäs kun 10 jos meidän 3 hiirtäkin lasketaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen etelä-pohjanmaalta kotoisin ja sattumoisin vielä Kurikasta! :D 20-vuotiaana muutin miehen perässä keski-suomeen ja tänne ollaan jääty nyt jäädäkseen. :) Tampere taitaisi olla lähin minne voitaisiin muuttaa, mutta sinne en itse oikein haluaisi lähteä. Toisaalta täälä asuu sitten miehen perhe, että on edes jonkun tukiverkko lähellä.

      Olen myös eläinrakas ihminen ja joskus haaveilin eläinhoitajan ammatista, mutta päädyin lopulta täysin eri alalle. Meillä kissat välillä oksentavat, mutta harvoin onneksi matolle.

      Teillä on kyllä varsinainen selviytyjä kisu! :D Meidän ensimmäinen kissa juoksi joskus aikoinaan tarikkoon ja ne piikit lävisti kissan. Ihme kyllä kissa myös selvisi siitä hengissä, mutta kuoli yli vuoden ikäisenä kun jäi auton alle.

      Meillä on tuo eläinlauma jäänyt vain kissoihin, joka on meille ihan riittänyt. :)

      Poista
    2. Eikä, ihan tosi :D Sitä en epäile kyllä yhtään jos kurikka ei houkuttele, sinne en itse lähtisi enää takaisin..
      Son hyvä että sielä on miehen perhe niin saatte apua ja tukea lapsen synnyttyä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Meilläkin on tavallinen mustavalkoinen maatiaistyttökissa ja toinen on pitkäkarvainen poikakissa, joka kylläkin on virallisesti maatiainen myös. Se muistuttaa kovasti turkkilaista van-kissaa.

      Poista
  3. ihana sinä ja ihana pikkumasu <3 koita olla stressaamatta vaikka se varmasti vaikeaa onkin <3 asioille kun harvemmin itse pystyy vaikuttamaan, ei ainakaan ressaamalla. Luottaa siihen että nyt tämä onnistuu ja lakata lukemasta nettien kauhutarinoita :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos spireida! :) <3 niinhän se on, että asioihin ei pysty itse vaikuttamaan. Pitäisi tosiaan lopettaa lukemasta niitä kauhutarinoita, vaikka toiset on tapahtunueet ihan lähisuvussa.

      Poista
  4. Onneksi kissasi voi hyvin eikä käynyt hassusti! Olen itse kokenut lyhyemmän lapsettomuuden mutta silti koen nämä samat tuntemukset joita tekstissä kuvailit. Olen tässä raskaudessä hieman pidemmällä kuin sinä, nyt viikolla 32 mutta silti pelko on läsnä ja joka päivä käy mielessä myös tuo kohtukuolema ja muut. Minun on myös edelleen hyvin vaikea sisäistää että todella olen raskaana vaikka masu on jos iso ja vauva liikkuu paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi rakas kissa löytyi hengissä! <3 Toivotaan, että nämä pelot molemmilla hellittäisi ja pystyttäisiin keskittymään raskauteen vihdoin täysillä. Tsemppiä sinulle loppuraskauteen! :) <3

      Poista
  5. Heiii!

    Nyt on pakko viimein tulla taas kommentoimaan. En tiedä muistatko tai yhdistätkö mua, mutta olen aiemminkin kommentoinut anonyymisti, sillä mentiin hoidoissa (muistaakseni tässä jossa tulit raskaaksi) melko samalla aikataululla.

    Meille siis on tehty kaksi ICSI-hoitoa ja kaksi tuoresiirtoa. Ensimmäinen hoito meni huonosti eikä saatu mitään pakkaseen ja siirrettiin yksi huonolaatuinen alkio -> nega. Tässä toisessa hoidossa tuoresiirrettiin yksi hyvälaatuinen -> nega. Ensimmäinen pas oli elokuussa, josta positiivinen, eli nyt tänään 7+0. Perjantaina olisi varhaisultra ja fiilikset on tosi kummalliset. Hämmentyneet, iloiset, rauhalliset, onnelliset, pelokkaat...

    Sen toisen tuoresiirron jälkeen olin jo aivan varma, että me ei lapsia tulla saamaan, kun ei kerta onnistuttu edes hyvälaatuisella alkiolla. (Meillähän siis suurin syy myös miehessä, vasta-aineet 100 %). Meillä siis kaksi alkiota vielä pakkasessa (ei muistaakseni näin hyvälaatuisia kuin tämä) ja yksi hoito kokonaan jäljellä.

    Mielenkiinnolla oon lukenut tätä sun blogia ja sun tuntemuksia. Kaikki on molemmille niin uutta ja jännää. :) Toivottavasti jaksat jatkossakin kirjoitella, käyn täällä kyllä aina lueskelemassa. Hyvää vointia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä sinut! :) Paljon onnea sinulle raskautumisesta! <3 Muisŧan hyvin tuon alkuraskauden pelon ja epävarmuuden, onko kaikki hyvin ja löytyykö varhaisultrassa sykettä. Varhaisultran jälkeen olin todella hämmentynyt ja epäuskoinen kun syke näkyi ja vieläkin olen ollut epäuskoinen, vaikka olen pian jo puolivälissä. Pidän peukkuja, että perjantaina pikkuisella on kaikki hyvin ja syke löytyy. <3

      Minulla myös oli tämän varhaisen keskenmenon jälkeen vaikea uskoa, että raskautuisin uudestaan vielä pitkään aikaan, mutta toisin kävi. Toinen hoito toi uuden plussan. Meillä myös vielä kaksi alkiota pakkasessa odottamassa jos niistä tulisi tälle toiselle sitten joskus pikkusisarus.

      Jännittävää tämä todellakin on ja kirjoitella aion jatkossakin, kunhan tulisi näitä kirjoitusaiheita mieleen. :) Kiitos paljon ja hyvää vointia myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentista! :)