keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Varmistusultra

Sain eilen neuvolasta sovittua tälle päivälle ultran kun kerroin olevani huolestunut siitä onko kaikki kunnossa. Ei olisi varmaan muuten ottanut, mutta kun kyseessä on lapsettomuushoidoilla alkanut raskaus, niin ajatteli ottaa minut ultrattavaksi. Aluksi varoitteli, ettei mahan päältä ultratessa näy välttämättä vielä mitään, että ei kannata panikoida jos alkiota ja sykettä ei näykkään.

Hetken meni ultratessa ennen kuin pikkuinen löytyi ja sielä se heilui ja vilkutteli kättänsä sen näköisenä, että täällä on kaikki kunnossa, ei hätää! <3 Sain onneksi huokaista helpotuksesta ja nyt voi iloisena odottaa kutsua NT-ultraan. Tänään vaihtui myös jo rv 10+0 ja edelleen on niin oireetonta oloa kun voi olla.

Nyt yritän unohtaa tämän stressaamisen ja yrittää olla panikoimatta meneekö kaikki hyvin. Keskityn seuraavaksi siihen omaan hyvinvointiin ja terveelliseen ruokavalioon. :)

12 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että kaikki on niinkuin pitää ♥ täytyisi yrittää vain olla stressaamatta ja luottaa että kroppa kyllä kertoo jos jokin ei ole hyvin ja luottaa siihen että se myös samalla osaa hommansa ja kasvattaa lapsen loppuun asti ^_^ vaikka vaikeaa se välillä kyllä on kun huoli omasta aarteesta kalvaa mieltä! Tsemppiä hirmuisesti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sitä nyt yrittäisi olla stressaamatta ja toivon mukaan kroppa sitten ilmoittaa jos kaikki ei ole kunnossa. :) Nyt vain odotellaan NT-ultraa niin voi sen jälkeen yrittää keskittyä raskauteen. Tsemppiä myös sinne! <3

      Poista
  2. Hei, kiitos kivoista teksteistä ja onnittelut raskaudesta! MukavA että kaikki on kunnossa ja onnittelut myös oireettomuudesta, olet onnekas :)

    -Minnie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Jotenkin sitä ajatteli kun sitten joskus raskautuu niin olisi tullut kaikki maailman pahoinvoinnit, mutta väärin meni. :)

      Poista
  3. Olen hyvinkin samassa tilanteessa kuin sinä: lapsettomuushoidoilla alkanut raskaus ja la 16.2.
    Saan kuitenkin jännätä tuplasti, sillä siirretty alkio oli päättänyt jakautua kahdeksi ja odotamme täysin suunnittelematta identtisiä kaksosia!
    Onneksi varhaisultrassa, jossa asia selvisi, kaikki oli hyvin ja olen visusti päättäny odottaa pari viikkoa nt-ultraan, vaikka välillä mietinkin, että voiko ne pienet muka olla oikeasti vielä kyydissä...
    Tätä se nyt vaan on, odottamista ja jännäämistä, eikä varmasti ainakaan helpota loppua kohti :D
    Tsemppiä odotukseen - toivottavasti jaksat pitää blogia koko raskauden ajan, sitä kun on mukava lukea näin samoilla viikoilla odottavana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sulla on vasta mielenkiintoista kun odotat kaksosia! :) Sain edes hetkeksi rauhan kun sai varmistettua kaiken olevan ok ja nyt myös odotan NT-ultraa ja toivon sielä olevan kaiken kunnossa.
      Aion pitää blogia koko raskauden ajan ja ehkä sen jälkeenkin. Kirjoitustahti tietenkin voi tässä vähän vähentyä kun välillä tuntuu vaikealta kirjoittaa. :)

      Poista
  4. Heips tässä taas se sinua tasan 2 vk edellä oleva! Minäkin olin suht oireeton 2 vk sitten, meillä oli jo klinikalla nt-ultra just 10+1 ja sama näky oli: käsien heilutusta ja kaikki hyvin. Huomenna menen vielä 12+2 ultraan kunnalle ja nyt haluan alkaa uskoa että tämä oikeasti voi mennä hyvin, enkä pelätä pahinta. Tiedän niin nuo sinun tunteet ja jännitykset! Niin sama meno täällä koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut melkein alusta asti tälläistä melko oireetontonta oloa. Minulla on noin parin viikon päästä NT-ultra ja toivon mukaan sieläkin olisi kaikki hyvin. Toivon mukaan tämä huoli vähän loppuisi kun on se seuraava ultra ja voisi nauttia pikkuhiljaa tästä raskaudesta. :)

      Poista
  5. Hyvä että sait varmistusultran, eikä siinä ole mitään pahaa, että pyytää päästä "ylimääräisiin" ultriin! Minäkin kävin ennen nt-ultraa kolme kertaa ultassa, vain saadakseni aina mielenrauhan hetkeksi aikaa, että kaikki hyvin! <3 Ja minulla oli onneksi niin ihana lääkäri neuvolassa, että itse aina heti kysyi, että millos haluat seuraavan kerran tulla, laitetaanko puolentoista viikon päähän? :) Takana siis vuosi sitten keskeytynyt keskenmeno, ja sitä ennen kohdunulkoinen, joten luotto siihen, että raskaus etenee normaalisti oli alussa aika nollissa! Mutta noin siitä selvisi, aina askel kerrallaan! :) Nyt täällä elellään rv 27 <3 Kohta sinullakin on jo nt-ulta, ja siitä ne viikot alkavatkin menemään sitten hurjaa vauhtia, verrattuna tuohon alun piinaan!!!

    t. Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sain mielenrauhan kun kävi siellä varmistusultrassa ja pian onkin jo tuo nt-ultra, missä toivon mukaan on myös kaikki hyvin. Sulla on ollut kyllä ihana lääkäri neuvolassa kun noin suostui ultraamaan. :) Viikot on menneet yllättävän nopeasti, vaikka alku olikin melkoista stressaamista.

      Poista

Kiitos kommentista! :)