maanantai 22. joulukuuta 2014

Pieni tauko

Nyt kun joulukin alkaa lähestyä niin voisi pitää pientä taukoa blogista ja palailla ensi vuoden puolella takaisin. Koitan tässä tauolla saada vähän ajatuksia kasaan kun muuten tämä menee ihan sekavaksi koko touhu. Yritän rentoutua ja nauttia tästä pienestä lomasta, jolloin toivottavasti olen kerännyt tarpeeksi voimia tullessani takaisin ja jaksan helmikuun PAS:iin. Raskastahan tämä lapsettomuus taival on ja onneksi täälä on tätä vertaistukea, jotka ymmärtää mitä tässä käydään läpi.

Toivottavasti te muutkin olette pystyneet rentoutumaan minun palatessa takaisin ja täälä mahdollisesti olisi onnellisia uutisia! :)

Toivotan vielä hyvää joulua ja ihanaa uutta vuotta!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Ei joulufiilistä

Pikkuhiljaa joulun lähestyessä on taas salakavalasti alkanut tulemaan se suru takaisin. Pelkkä ajatus siitä, että muut voi viettää sen oman lapsen/lapsiensa kanssa saa jo mielen vaipuneeksi. Täälä vain odotellaan, että päästäisiin siirtoon joka sekin tuntuu olevan mahdotonta. Joulun voin olla perheen kesken, mutta sen jälkeen voisin olla vain kotona menemättä mihinkään. Taas yksi vuosi ilman lasta ja raskautumista. Tuntuu, että olen ihan yksin asian kanssa ja kukaan ei tunnu ymmärtävän tätä tilannetta, mitä käyn läpi.

Ihmiset ei ymmärrä sitä, kuinka paljon ne "neuvot" ärsyttää mun mieltä, jotka on kuultu jo miljoona kertaa monelta muulta. Tiedän, että he yrittävät kovasti auttaa ja piristää, mutta se ei auta. Valitettavasti se lapsettomuus ei unohdu sormia napsauttamalla, että "nyt olet iloinen ja nautit elämästä vielä kun voit". Lapsettomuus on minulle ja miehelle kriisi, joka ei helpotu vaan pahenee vain ajan kuluessa. Onneksi kuitenkaan se ei ole ajanut meitä erilleen vaan on yhdistänyt meitä. Välillä on niitä hyviä jaksoja ja välillä huonoja jaksoja, mistä pikkuhiljaa rämmitään ylös. Tälläistä mun elämä on ollut jo monta vuotta. Elämä koettelee toisia välillä todella rankasti ja sitä vain pitää yrittää nousta taas jaloilleen. Ehkä minäkin tästä pikkuhiljaa piristyn, mutta siihen menee jälleen aikaa.


perjantai 19. joulukuuta 2014

Asiat järjestyy....

Tavalla tai toisella. Tänään oli viimmeinen työpäivä, mutta ei viimmeinen. Ensi vuonna työt jatkuu samassa paikassa melkein kaksi kuukautta. Pieni stressi lähti hartioilta kun ei tarvi jäädäkkään työttömäksi ja miettiä, mistä saisi töitä. Ehkä minut vielä joskus vakinaistetaan! Pikkuhiljaa sinne päin mennään, toivottavasti.

Ensi vuonna pitää asiat jotenkin järjestää niin, että päästään hoito tekemään helmikuussa. En jaksaisi sitä taas nimittäin siirtää kuukaudella eteenpäin. Ehkä ensi vuosi olisi parempi niin töiden kun oman raskautumisen suhteen. Nähtäväksi jää! :)

maanantai 15. joulukuuta 2014

Työ!

En tiedä sen mukavampaa kun saa pienet lapset hymyilemään, heidän saadessaan ruokaa mahan täydeltä ja kuullessaan ruokana olevan nakkikeittoa. Lapset vielä vähän hölmistyneenä ihmettelee kun on tullut uusi keittiötäti toisen tilalle. Pidän kovasti siitä kun pääsee pienille lapsille tekemään ruokaa ja he sanovat aina mielipiteensä suoraan jos on pahaa ruokaa tai asiat huonosti.

Lapset kun tulevat niin pienistä asioista iloisiksi ja nauttivat niistä täydellä sydämmellä. :)

Valitettavasti sekin ilo loppuu aikanaan kun alkaa joululoma ja työttömyys. Vielä kun saisi joku päivä tehdä ruokaa myös omille lapsille ja saisi ihan vakituisen työpaikan. Toivottavasti edes joku niistä toteutuisi.


Ei siirtoa taaskaan

Eihän se yllätys ollut, ettei tässä kuussa siirtoon päästy ja nyt tämä seuraava PAS siirtyy helmikuulle 2015. Eipä tähän muuta lisättävää ole.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Ultra käynnistä

Tänään oli vihdoin se ultra käynti ja vähän jännitti, mitä siitä taas tulee. Eihän se hyvin mennyt! Jälleen oikelta puolelta löytyi 12mm folli ja limakalvon paksuudeksi saatiin 6,5mm. Lääkäri suoraan sanoi, ettei tässä kuussa taida siirtoa tulla ja olin siihen jo varautunut. Ehkäpä tässä nyt valmistaudun siihen helmikuuhun, että ehkä silloin siirtoon päästään. Eipä tälle mitään voi, mutta turhauttaa paljon kun aika vain kuluu.

Minua on kovasti mietityttänyt kun saatiin ensimmäisessä hoidossa 9 munasolua hedelmöittyneeksi ja niistä 1 siirrettiin ja 1 laitettiin pakkaseen. Yritin tätä kysellä lääkäriltä mikä niissä muissa oli vikana, mutta hän ei osannut sanoa oikein mitään. Jotenkin vain pelkään, että mun munasoluissa on jotain ongelmaa... Ainakin luulen niin.

Ajattelin kuitenkin vielä tikutella ovulaatiota maanantaihin asti jos ihme tapahtuisi, mutta pahoin pelkään että siirto jää tässäkin kuussa tekemättä.

Ps. Anonyymit voivat liittyä myös lukijaksi ja kannattaa laittaa joku nimimerkki viestin loppuun, että tiedän kuka kirjoittaa! :)

Hyvää viikonloppua! :)

maanantai 8. joulukuuta 2014

Viikonloppu & kuulumiset

Elämä tuntuu olevan jälleen ihan hyvässä kunnossa kun sain töitä, edes pariksi viikoksi. Pystyin myös töissä asiat sopimaan niin, että pääsen tulevana perjantaina ultrassa käymään. Onneksi on kuitenkin tuttu henkilö niin tähän suostui. :) Tosin voi olla, että ultrassa käynti on jälleen turha jos ovulaatio on liian myöhään. Ajattelin jos ei nytkään päästä siirtoon niin seuraavaksi vaadin PAS:in lääkkeelliseen kiertoon. Kovasti odotan jo torstaita, että pääsen tikuttelemaan.

Viikonlopun vietin kotiseuduilla ystävien ja perheen kesken ja oli kyllä mukavaa vähän irrotella pitkästä aikaa. Mieskin lähti eilen jälleen ulkomaille viikoksi ja on sen jälkeen pari päivää kotona kun lähtee taas matkalle viikoksi. Tänään kävin kaverin kanssa punttisalilla vähän kuntoilemassa ja oli kyllä mukavaa kovan treenin jälkeen mennä suoraan lämpöiseen saunaan. Voipi olla, että lihakset on huomenna vähän kipeät vaikka venyteltyä tuli kuntoilun jälkeen. Loppuillan voikin ottaa vähän rennommin ja katsoa telkkua.

Ps. Onko teillä lukijoilla mitään toiveita, mistä kirjoittelisin? :)

Mukavaa maanantaita! :)



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

PAS

Ilmeisesti nyt yritetään tehdä PAS jos ovulaatio tulisi ennemmin. Ultra varattiin pe 12.12 ja asioita tässä nyt mutkistaa se, että aamulla soitettiin olisinko kiinnostunut töistä ja siihen suostuin. Tässä tuleekin mutkia matkaan, miten pääsen töistä lähtemään näin osa-aikaisena, että toivottavasti saan asiat töissä tehtyä niin jotta pääsen ultraan käymässä.

Kaikki muutkin suunnitelmat meni uusiksi saadessani töitä, että tässä on jälleen vähän miettimistä, miten asiat tekisi. Ei näissä omissa asioissa meinaa enää ollenkaan pysyä perässä kun saa seinälle laittaa monta muistilappua, ettei varmasti unohdu. Ehkäpä tämä kiire tästä pian hellittää. :)

tiistai 2. joulukuuta 2014

Kp 1

Yrityskierto 31 lähti käyntiin. Jotenkin pelkään tehdäänkö tässä kuussa siirtoa ollenkaan kun tulisi viikonloppu ja Fertinovan joululoma esteeksi jos ovulaatio on kp 15 etiäpäin. Huomenna soittelen klinikalle ja varmaan sovitaan samantien, miten tehdään niin ei tarvi turhia aikoja varata eli hyvällä todennäköisyydellä seuraava siirto on vasta helmikuussa. Ilmoittelen huomenna lisää kun tiedän, miten tämän kierron kanssa käy.

Mukavaa joulukuun alkua! :)