maanantai 18. lokakuuta 2021

Mitäs tänne?

Viimeiset kaksi kuukautta on kulunut nopeasti ja ensimmäinen kuukausi oli ehkä taas se vaikein ja tuli muisteltua mielen syövereistä minkälaista tämä arki pienen vauvan kanssa taas onkaan. 

Pikkuhiljaa on alkanut nyt helpottamaan kun vauva alkanut nukkumaan yöllä pitempiä pätkiä ja isommat lapset on arkisin päiväkodissa niin pääsen päivisin ajoittain myös lepäämään. Puoliso lähtee parin viikon päästä ensimmäistä kertaa vauvan syntymän jälkeen työreissuun niin pitää yksin hoitaa aamulla isommat lapset päiväkotiin, päiväkodista hakeminen, ruokailut ja nukkumaan laittaminen. 

Toisaalta nyt myös helpottaa kun isommat lapset leikkii paljon keskenään niin pystyn rauhassa imettämään vauvaa ja ei tarvitse ihan koko ajan keksiä heille tekemistä. Muutaman kerran olen isompia lapsia nukuttanut yksin ja se on onneksi yleensä sujunut hyvin. Keskimmäinen nukahtaa hyvin itsekseen iltasadun jälkeen, mutta esikoisen huoneeseen pitää yleensä jäädä hetkeksi aikaa, että rauhoittuu sänkyyn. Vauva yleensä on sitten rinnalla tai sitterissä mukana sen aikaa. Uskon siis hyvin tuosta ajasta selviävän, vaikka varmasti hetkittäin tulee myös hetkiä kun tarvitsisi neljää kättä.

Olen ihan tyytyväinen, että tuli jatkettua lasten päiväkodissa oloa, koska joskus on päiviä kun ei pysty nukkumaan päiväunia ja saa ylipäätään arkisin sitä omaa aikaa vauvan nukkuessa.

Isommat sisarukset on ottaneet pikkuveljen hyvin vastaan ja vauva on onneksi myös tyytyväinen tapaus. Aika kuluu vain taas hurjan nopeasti, mutta nautin tästä viimeisestä vauvasta ja kotona olemisesta vielä ainakin siihen asti kun hän on 2-vuotias.  ❤️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)