tiistai 12. kesäkuuta 2018

Se sukupuoli, onko sillä väliä?

Täälä taas pienen blogitauon jälkeen! Olen tätä otsikon aihetta miettinyt paljon nyt kun toinen lapsi on tuloillaan ja pian saadaan ehkä sukupuolikin selville. Olen aina haaveillut sekä pojasta, että tytöstä ja kuinka ihanaa olisi saada ne molemmat.

Minulla on alusta asti ollut melko vahva poikaolo, mutta nyt en osaa enää yhtään sanoa kumpiko olisi tulossa ja on vähän sekavat fiilikset siitä sukupuolesta. Raskaus on helpompi kuin esikoisesta niin jotenkin veikkaan kuitenkin enemmän poikaa, mutta sitä todella vaikea koskaan sanoa kun kaikki raskaudet on niin erilaisia. Maha kasvaa yhtä hitaasti kuin esikoisesta ja myös painon nouseminen menee samoissa linjoissa, tosin nyt voisi tulla vähän enemmänkin kiloja kun esikoisesta. Myöskään mitään erityisiä mielihaluja ei ole ollut kummassakaan raskaudessa kun maistuu sekä suolainen, että makea ruoka. Kiinalainen ruoka on tosin ollut alusta asti se juttu, mutta se on ollut jo ennen raskauttakin, mitä voisin syödä joka päivä ja oikeastaan vain se kanaa ja kasviksia chilikastikkeessa. :D

Pojasta meillä on melko neutraali vaatevalikoima, joka menisi molemmille mutta uskon tekeväni jotain lisäyksiä, jos tämä tytöksi paljastuisi. Sukupuolella ei kuitenkaan ole mitään väliä, kunhan vauvalla on kaikki kunnossa. 9 päivän päästä ehkä kuullaan kumpiko tuola asustelee ja malttamattomana jo odotan sen kuulemista, jos hän suostuu näyttämään jalkoväliään.

Pähkinä 18+5 ❥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)