tiistai 23. toukokuuta 2017

Meidän päivä

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä tämän meidän päivä postauksen ja tänään oli varsin poikkeuksellinen päivä kun nukuttiin myöhään. Täällä ollaan siis nyt jo pari päivää nukuttu poikkeuksellisesti yössä sitä 11-12 tuntia yhdellä herätyksellä kun ennen nukuttiin juuri ja juuri 10 tuntia yössä. Maanantaina vähän ennen yhdeksää vein pojan omaan sänkyyn luin iltasadun ja toivotin hyvät yöt. Poika höpötteli ja pyöri sänkyssä jonkin aikaa kunnes nukahti 21.35.

Tiistaina kello 6.10 poika heräsi ja hain hänen huoneesta minun viereeni imetettäväksi, jonka jälkeen poika nukahti viereeni ja siirsin meidän huoneessa olevaan matkasänkyyn jatkamaan unia. Heräsin joskus aamulla kun mies lähti töihin ja nukahdin uudestaan. Seuraavan kerran heräsin pojan omaan höpötykseen ja ajattelin kellon olevan yhdeksän, mutta kun katsoin kelloa se olikin jo 10.30 ja ihmeissäni tuijotin kelloja, että näinkö oikein. Noustiin ylös ja mentiin aamupesulle, vaihdettiin vaippa ja päivävaatteet päälle.

Kello 11 aikaan poika söi ruispuuroa ja itse söin ruisleipää. Aamupuuron jälkeen poika söi vielä vähän leipää ja joi maitoa. Aamupalan jälkeen siivosin ruokapöydän ja mentiin käsipesulle ja vaihdettiinkin vaippa. Jonkin aikaa leikittiin leluilla ja oltiin kukkuu-leikkiä, josta poika tykkää kovasti ja nauraa hekottaa kovaan ääneen.

12.45 mentiin syömään lounasta, joka meni vähän liian myöhäiseksi, ettei olisi ehditty vaunuilla kävelemään neuvolaan kello 14.00 mennessä, niin mies pääsi meidät töistä hakemaan ja tuli neuvolaan seuraksi.

Päätettiin neuvolassa nyt hetkeksi kokeilla maidotonta ruokavaliota kun kuivaa ihottumaa oli tullut nyt selkään asti tai ainakin nyt luulen siitä maidosta johtuvan kun imetys on vähentynyt. Pojalla on suurimmaksi osaksi atooppista ihottumaa jaloissa ja käsissä, joka on rasvauksella pysynyt melko hyvin kurissa. Pituutta on nyt 80,2cm ja painon kanssa mennään edelleen siinä -10 käyrällä, jota on nyt 9575g mutta neuvolatäti ei ollut siitä huolissaan kun minä olen hoikka ja poika on kuitenkin iloinen ja tyytyväinen tapaus, joka nyt vain kasvaa omassa tahdissaan. Öljylisää ollaan käytetty jo pitemmän aikaa. Onneksi meille on suotu tälläinen ihana neuvolatäti, joka ei niin tarkkaan niitä käyriä katsele tai panikoi turhasta.

Kello 15 jälkeen kävelin vaunuilla kotiin, jotka otin mukaan vähän siinä toivossa, että poika nukahtaisi edes pienille päikkäreille mutta niistä ei ollut mitään tietoakaan ja kotiin saavuttiin 15.50, jonka jälkeen yritin saada vielä omaan sänkyyn nukkumaan, mutta ei niin ei. Ruvettiin 16.30 syömään päivällistä, jonka jälkeen vaihdettiin vaippa, leikittiin hetki sisällä ja mentiin pihalle tutkimaan kiviä, kukkia, nurmikkoa ja sitten keinuttiin vielä vähän aikaa.

Kello 18 jälkeen mies tuli kotiin ja syötiin vielä vähän ruokaa terassilla ja poika sai samalla iltapuuroa. Vähän ennen kahdeksaa poika söi vielä loput puuronsa, leipää ja joi maitohörpyt. Iltapalan jälkeen tehtiin iltapesut ja vein potalle, jospa saisin pysymään edes hetken siinä istumassa paikallaan. Leikittiin sitten suihkuverhon kanssa kukkuu-leikkiä ja sain hänet ensimmäistä kertaa pottaan pissaamaan ja lopuksi vielä kakkaamaan kun juuri tänään ehdin neuvolatädille sanomaan, ettei pottaan ole vielä mitään tullut.

Kello 20.50 mies meni lukemaan iltasadun ja poika taas jonkin aikaa sängyssä itsekseen pyöriskeli ja nukahti 21.28 kun kävin kurkistamassa ovenraosta ja antamassa hyvän yön suukon poskelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)